

LEHTIKUVA
Italiassa Viiden tähden liike ja oikeistokoalitio sopivat parlamentin puhemiehistä – hallituspohjaa yhä arvuutellaan
Italian parlamentin ylä- ja alahuoneiden puhemiesvalinnat ovat lähentäneet oikeistokoalitiota ja vasemmistopuolueeksi laskettavaa Viiden tähden liikettä. Parlamentin alahuoneen puheenjohtajuus meni Viidelle tähdelle, kun taas ylähuoneen eli senaatin puheenjohtajuus meni oikeistoblokin toiseksi suurimmalle puolueelle, Silvio Berlusconin kipparoimalle Forza Italialle. Eroavaisuuksistaan huolimatta vaalivoittajat voivat hakea yhteistä hallitusohjelmaa.
Parlamentin alahuonetta isännöi Roberto Fico ja senaatin puheenjohtajuus on Elisabetta Casellatilla. Oikeistoblokin suurimman puolueen eli Liiton puheenjohtaja Matteo Salvini joutui torjumaan Forza Italian ensimmäisen puhemiesehdokkaan Paolo Romanin, koska Viiden tähden liike ei voinut tukea Romania tämän kavallustuomion vuoksi.
Liitolla ei vielä painavaa pestiä
Oikeistokoalition Liitolla ei ole vielä merkittävää vakanssia parlamentissa. Mikäli oikeistoblokki ja Viiden tähden liike muodostaisi yhteishallituksen, olisi Salvinille pedattu pääministeriys.
Berlusconi on aiemmin ehdottanut, että vaalivoittajat voisivat muodostaa hallituksen etukäteen räätälöidyllä ohjelmalla. Oikeiston tuki Ficon puhemieheydelle lähensi Viiden tähden liikkeen ja eritoten Forza Italian välisiä suhteita. Viiden tähden liikkeen mielestä Berlusconi on ollut synonyymi korruptiolle, eikä puolue ole halunnut tehdä yhteistyötä Forza Italian kanssa.
Viiden tähden liikkeen puheenjohtaja Luigi Di Maio ylisti Salvinia siitä, että oikeistokoalitio piti sanansa puhemiesäänestyksissä.
Salvini on todennut Italian tarvitsevan eron yhteisvaluutta eurosta ensimmäisessä mahdollisessa käänteessä. Viiden tähden liike on aiemmin kannattanut eurojäsenyyden jatkamisesta kansanäänestystä. Kansanäänestystä ei voida nykyisten lakien mukaan järjestää kansainvälisistä sopimuksista.
Mikäli Salvinista tulisi Italian pääministeri, olisi euromaiden joukossa selkeästi euroeroa kannattava valtiojohtaja.
Euromailla muitakin huolia kuin Italian tuoma epävarmuus
Italian euroero aiheuttaisi vakavan kriisin euroalueelle. Sen vaikutukset voisivat levitä myös koko maailman talouteen. Italian eurokriittisten puolueiden hallitustaival ei tosin olisi euroalueen ainoa uhka.
Huoli kauppasodasta on kasvanut sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aloittanut protektionistisen talouspolitiikan suurien tullimaksujen myötä. Maailman talous voi nuupahtaa myös pitkään jatkuneen kasvukauden päätteeksi. Financial Timesin vakiokolumnisti Wolfgang Münchau pitää molempia huolia vakavasti otettavina.
Hän kirjoittaa, että mikäli Italiaan muodostuisi heikko hallitus, niin tuolloin parlamentti on vahvoilla. Parlamenttipaikoista 60 prosenttia on mennyt populisteille.
Viiden tähden liikkeen ja Liiton vaalilupaukset viittaavat kintaalla EU-maiden sopimalle talouskurille. Münchaun mukaan puolueet käynnistäisivät itsetuhon, jos ne unohtaisivat lupauksensa.
Talousohjelmassa eroavaisuuksia
Rikkaassa Pohjois-Italiassa menestynyt Liitto haluaa laskea verotusta tuntuvasti. Heidän tasaveromallinsa jättäisi suuren aukon Italian budjettiin. Työverotusta keventämällä Liitto haluaa äänestäjiensä ostovoiman kasvua.
Italian eteläisissä osissa menestynyt Viiden tähden liike haluaa puolestaan minimitoimeentulon. Tämä kohentaisi puolestaan työttömien ja muiden vähävaraisten italialaisten ostovoimaa. Tämäkin ehdotus sysäisi Italian budjetin ongelmiin.
Molemmilla puolueilla on myös yhteisiä päämääriä. Viiden tähden liikekin haluaisi keventää verotusta. Sen lisäksi molemmat puolueet haluavat kumota aiemmin teknokratia-aikana laaditut eläke- ja työmarkkinauudistukset.
Münchaun mukaan Italian suurpuolueiden talousohjelmat veisivät Italian mennessään, jos maailman talous hyytyisi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Italialaiset ekonomistitkin ehdottavat maalleen rinnakkaisvaluuttaa – Italialle pehmeä euroero

Italian vaalitulos herättää Halla-ahossa optimismia – ”Sosialistipuolue hävisi, kuten sosialisteille onkin oikein”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













