Itävallan presidentinvaalien uusinta lähestyy, jopa 17 prosenttia äänestäjistä saattaa vaihtaa ehdokasta

26.08.2016 |16:52

Itävallan presidentinvaalien uusinta voi tuottaa kokonaan erilaisen tuloksen kuin toukokuussa. Presidentinvaalien toinen kierros määrättiin toimitettavaksi uudelleen ääntenlaskun epäselvyyksien vuoksi. Uusintavaalit järjestetään lokakuun toisena päivänä.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että peräti 12 prosenttia itävaltalaisista saattaa muuttaa äänestämäänsä ehdokasta. Lisäksi viisi prosenttia vastaajista kertoi varmuudella vaihtavansa ehdokasta.

Itse vaalitulos on vielä veitsen terällä. Vapauspuolueen ehdokas Norbert Hofer on saanut erilaisissa mielipidekyselyissä 48,5-57,5 prosentin kannatuksen. Hoferin vastaehdokas, vihreiden ex-puheenjohtaja Alexander Van der Bellen on kyselyissä keskimäärin aavistuksen perässä.

Äänestyskäyttäytymisen vaihtelut voivat mennä suuntaan tai toiseen. Itävaltalaisen iltapäivälehti Österreichin kyselyn mukaan kannattajia on saattanut asettua Hoferin taakse viimeaikaisten terrori-iskujen vuoksi. Toisaalta brittien EU-eroäänestyksen arvellaan tuoneen Van der Bellenille lisäystä äänimäärään.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
10.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää