Perussuomalainen 2/2026

Perussuomalainen 1/2026

Purra: Suomalaisilla ei ole syytä huoleen – julkisen talouden vaikea tilannekin on ratkaistavissa

Hallitus korjaa Marinin hallituksen epäreilun YEL-järjestelmän – Strandman iloitsee: Perussuomalaiset tuovat helpotusta pienyrittäjille

Junnila toppuuttelee ”sakset seis” -vaatimuksia pahenevassa taloustilanteessa: ”Ennemmin pitäisi siirtyä saksista raivaussahaan

SDP vaatii yhteisöveron alennuksen perumista – ideologiaa vai verotuloja?

Hallitus ehdottaa kattoa koppikorvauksille

STEA-avustuksiin tulossa uusia leikkauksia kehysriihessä – hallitus kiristää taas järjestöjen rahoitusta

Yrittäjät tyytyväisiä Purran ajamaan YEL-korjaukseen – monilla eläkemaksu jatkossa pienenee

Purra: Kehysriihen kasvu- ja työllisyystoimista jo alustava sopu, yrittäjien eläkemaksuihin tulossa helpotusta

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmiltä 50 uutta norminpurkuehdotusta – Junnila: ”Juuri sellaista norminpurkua, jota suomalaiset yritykset ja työntekijät tarvitsevat”

Elinkeinoministeri Puisto kritisoi luvitusta: Hankkeiden hyödyt on huomioitava päätöksenteossa

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Kolumni: Kaikki tietää

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita

Alexander Van der Bellen

Populismin tutkijat ovat vähän väliä tv-ruudussa omituisilta kuulostavine teorioineen. Äskettäin suomeksi julkaistu saksalaisen politiikan tutkijan Jan-Werner Müllerin teos <a href="https://www.netn.fi/kirjat/populismi">Mitä on populismi?</a> auttaa ymmärtämään populismiteoreetikoiden puhetta. Eri asia on, auttaako se millään tavalla ymmärtämään politiikkaa itseään, kirjoittaa tiedetoimittaja Marko Hamilo.

Populismi on hankala sana. Eräs Timo Soini perusti puolueen, jota hän kutsui populistiseksi sanan positiivisessa mielessä. Olihan hän tehnyt yliopistolla opinnäytteenkin populismista. Sellainen puolue kuuntelee kansaa.
Tavanomaisessa retoriikassa &#8221;populismilla&#8221; on tarkoitettu katteettomia lupauksia, vastuutonta haihattelua ja epärealistisia politiikkaohjelmia. Vasemman laidan populistin verot siirtyvät valtion maksettavaksi, vihreän populistin sähkö tulee pistorasiasta ja byrokratian vastaisen populistin ohjelmassa hyvinvointivaltion rahoittamiseen riittää kansanedustajien määrän puolittaminen.
Kolmanneksi populismi voi olla pelkkä leimakirves. Pimeää pelottelua ja populismia &#8211; sitähän me kaikki maahanmuuton ja eurofederalismin kriitikot harjoitamme. Vaikka kuinka osoittaisimme, että ne katteettomat lupaukset ovat tosiasiassa sen vastapuolen synti.
Princetonin yliopistossa politiikan tutkimuksen professorina toimiva Jan-Werner Müller tunnustaa kirjassaan populismin käsitteenmäärittelyn ongelmat.
<h4>Impivaara-teoria on vanhentunut</h4>
Hän esittää myös varsin perusteltua kritiikkiä sellaista meilläkin moneen kertaan kuultua psykologisoivaa teoriaa kohtaan, jossa populismi nähdään vain jonkinlaisena modernisaation ilmavaivana, menneeseen agraariyhteiskuntaan kaipaavien mielensäpahoittajien nostalgiana jotakin kadotettua tai ehkä pikemminkin kuviteltua Impivaaraa kohtaan.
&#8211; Miksi sitten niin monet meistä turvautuvat siihen yhä uudelleen? Koska tiedostetusti tai tiedostamattamme ammennamme joukosta oletuksia, jotka ovat peräisin 1950- ja 1960-luvuilla parhaat päivänsä nähneestä modernisaatioteoriasta, Müller kirjoittaa.
Müllerin mukaan tämä pätee jopa sellaisiin politiikan teoreetikkoihin, jotka kysyttäessä vastaisivat modernisaatioteorian menettäneen kaiken uskottavuutensa.
&#8211; Juuri Daniel Bellin, Edward Shilsin ja Seymour Martin Lipsetin kaltaiset liberaalit intellektuellit alkoivat 1950-luvulla kuvata “populismina” pitämäänsä ilmiötä yksinkertaisempaa, “esimodernia” elämää kaipaavien ihmisten ahdistusten ja vihan avuttomaksi artikulaatioksi.
Kaikki kolme mainittua henkilöä ovat Max Weberin perillisiä.
<h4>Populistin tuntomerkki: &#8221;me ja vain me edustamme kansaa&#8221;</h4>
Hylättyään vanhat populismiteoriat Müller kehittelee omaansa, joka oikeastaan sisältää vain kaksi kriteeriä. Populistinen liike on autoritaarinen, ja se uskottelee, että se ja vain se voi aidosti edustaa kansaa.
Tällaista teoriaa voi sanoa kansankielisesti korkealentoiseksi, koska se pyrkii niputtamaan saman termin alle niin vasemmistolaisia kuin oikeistolaisia populistisia liikkeitä, ja niin vallassa olevien eliittien hampaissa olevia haastajia kuin itse hallitusvaltaan nousseita puolueita.
Populistisia olisivat tämän määritelmän mukaan niin Donald Trumpin hallinto, vasemmistolaiset Espanjan Podemos ja Kreikan Syriza, oikeistoliberaali Geert Wildersin puolue Hollannissa, Saksan konservatiivinen AfD ja Ranskan talouskysymyksissä vasemmalle kallistuva Kansallinen rintama. Perussuomalaisetkin kirjassa erikseen mainitaan.
On vaikea hahmottaa, miten Perussuomalaiset täyttäisi kumpaakaan Müllerin populistipuolueen kriteereistä. Perussuomalaiset on ennemminkin juuri sellaisten autoritaaristen, demokratiasta ja kansalaisyhteiskunnasta ulossulkevien mekanismien kohteena, joita Müller pitää populisteille tyypillisinä. Sananvapautta rajoitetaan Euroopassa nimenomaan “populistien” pelossa, ei populistien toimesta.
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho on kylläkin usein todennut, että Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka jakaa kansan enemmistön tai ainakin hyvin suuren vähemmistön käsityksen maahamuutosta ja Euroopan unionista, mutta tämäkään ei täytä Müllerin kriteeriä liikkeestä, joka on omasta mielestään ainoa kansan edustaja.
Perussuomalaisillehan sopisi enemmän kuin hyvin, että muutkin puolueet alkaisivat omaksua sen agendaa näiltä osin. Ongelma hallitusyhteistyössä olikin siinä, ettei näin tapahtunut edes sen vertaa kuin hallitusohjelmassa sovituksi uskottiin.
<h4>Populisteille ei kannata puhua kuin idiooteille</h4>
Müller ei kuitenkaan ole vailla ansioita populismin analyysissään. Hän tietysti katsoo maailmaa populismin ehkäisy mielessään, mutta yksi keskeinen havainto on sama kuin monella kansallismielisellä maahanmuuttokriittisellä: perinteisillä konservatiivipuolueilla on usein ratkaiseva rooli siinä, saavatko populistit tai “populistit” agendaansa eteenpäin.
Müllerin esimerkkinä on Itävallan viimevuotinen <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9334643">presidentinvaali</a>, joka päättyi vihreiden Alexander Van der Bellenin niukkaan voittoon Vapauspuolueen Norbert Hoferista.
Müllerin mukaan oleellista oli, että Itävallan perinteiset konservatiivit vastustivat Hoferia, ja he pystyivät tietysti punavihreitä uskottavammin puhuttelemaan punavihreisiin täysin kyllästyneitä maaseudun äänestäjiä.
Suomessakin kokoomus on äänestäjäkuntansa suhteellisen vahvasta maahanmuuttokriittisyydestä ja kansallismielisyydestä huolimatta omaksunut täysin punavihreän maahanmuuttopoliittisen agendan.
Toinen käyttökelpoinen havainto Müllerillä on se, että populisteille ja heidän seuraajilleen ei kannata puhua kuin vähä-älyisille. Ylimielisyys ikään kuin todistaa oikeaksi sen populistisen liikkeen kannattajien käsityksen, että nuo elitistit tuolla halveksuvat meitä tavallisia kansalaisia, eivätkä he vallanpitäjinä aja meidän etuamme.
Kaiken kaikkiaan Müllerin yritys hahmottaa yhden vanhan käsitteen uudelleenmäärittelyllä hyvin erilaisia poliittisia liikkeitä hyvin erilaisissa historiallisissa tilanteissa vaikuttaa päälleliimatulta. On vaikea nähdä, millä tavoin näin yleinen populismin teoria voisi ennustaa, selittää tai tehdä ymmärrettäväksi nykyaikaisen politiikan ilmiöitä.
On kuitenkin yksi syy, miksi Mitä on populismi? kannattaa lukea. Se ennustaa, selittää ja tekee ymmärrettäväksi, millainen puhe populismista median täyttää. Tämä kirja on useiden populismin tutkijoiden raamattu. Müllerin teoria on näille akateemikoille se palikka, joka työnnetään suomalaisen poliittisen kulttuurin koloon, sopi se siihen tai ei.
Korjaus 23.9.2017 klo 9:36: Poistettu politiikan tutkija Mari K. Niemeä koskeva maininta. Toisin kuin tekstissä välitettiin, hän ei ole tutustunut Mitä on Populismi -kirjaan.

Mitä populismi on – ja onko sillä mitään tekemistä perussuomalaisten kanssa?

ITÄVALTA | Wienin arkkipiispa Christoph Schönbornin mukaan islamin uhka Eurooppaa kohtaan on suurimmillaan sitten 1600-luvun. Hän totesi hämmästyttävässä kannanotossaan, että monet muslimit haluavat hävittää kristinuskon ja valloittaa Euroopan. Asiasta kertoi <a href="http://www.telegraph.co.uk/news/2016/09/13/austrian-cardinal-tipped-to-be-the-next-pope-warns-of-an-islamic/">Telegraph</a>-lehti.

Arkkipiispa puhui Wienin taistelun 333:tenä vuosipäivänä järjestetyssä muistotilaisuudessa. Vuonna 1683 Itävallan alueella käytiin ankara taistelu kristittyjen koalition ja Osmanien valtakunnan välillä. Taistelussa kristityt löivät turkkilaiset valloittajat.
Muistotilaisuudessa puhunut arkkipiispa Schönborn kysyi: ”Joutuuko Eurooppa islamilaisen valloituksen kohteeksi? Monet muslimit toivovat tätä ja sanovat, että Euroopan aika on ohitse”.
&#8211; Jumala armahtakoon Eurooppaa ja sen asukkaita, jotka ovat vaarassa unohtaa kristillisen perintömme, arkkipiispa rukoili.
Itävallan jännitteinen tilanne
Arkkipiispan kommentit <a href="http://news.google.com/news/url?sr=1&amp;sa=t&amp;ct2=us%2F0_0_s_5_0_t&amp;usg=AFQjCNECOvUdYcahATS17yL2FU3B-hk_Zg&amp;did=b4335cd8eb538c5f&amp;sig2=PTbCFk0iML3j5ixLKMJHTg&amp;cid=52779209088922&amp;ei=hbrZV7DyKIWGyQO2p6OACQ&amp;rt=STORY&amp;vm=STANDARD&amp;url=http%3A%2F%2Fwww.dailymail.co.uk%2Fnews%2Farticle-3787334%2FCardinal-tipped-Pope-warns-Islamic-conquest-Europe-says-Muslims-want-that.html">on tulkittu</a> tuen osoitukseksi oikeistolaista vapauspuoluetta kohtaan.
Itävallan tilanne on jännittynyt turvapaikkakriisin vuoksi. Maassa järjestettiin keväällä presidentinvaalit, jossa vihreiden tukema Alexander Van der Bellen voitti vapauspuolueen Norbert Hoferin hiuksenhienolla erolla. Epäselvyyksien vuoksi vaalien toinen kierros joudutaan uusimaan.
Eurooppaa kesällä riivanneet terrori-iskut <a href="https://www.suomenuutiset.fi/itavallan-presidentinvaalien-uusinta-lahestyy-jopa-17-prosenttia-aanestajista-saattaa-vaihtaa-ehdokasta/">ovat sittemmin siivittäneet</a> vapauspuolueen presidenttiehdokkaan Hoferin gallupjohtoon.
Äskettäin ilmoitettuun, että lokakuun alkuun kaavailtua toista kierrosta joudutaan lykkäämään äänestyskirjekuorien huonon liiman vuoksi. Viivästystä on moitittu farssiksi.

Paaviksi kaavailtu Wienin arkkipiispa varoittaa: Euroopaa uhkaa islamilainen valloitus

Itävallan presidentinvaalien uusinta voi tuottaa kokonaan erilaisen tuloksen kuin toukokuussa. Presidentinvaalien toinen kierros <a href="https://www.suomenuutiset.fi/euroopan-kiristynyt-tilanne-vaikuttaa-gallupeihin-vaihtuuko-itavallan-presidentti-uusintavaaleissa/">määrättiin</a> toimitettavaksi uudelleen ääntenlaskun epäselvyyksien vuoksi. Uusintavaalit järjestetään lokakuun toisena päivänä.

Uutistoimisto Reuters <a href="http://www.reuters.com/article/us-austria-election-poll-idUSKCN1100KP">kertoo</a>, että peräti 12 prosenttia itävaltalaisista saattaa muuttaa äänestämäänsä ehdokasta. Lisäksi viisi prosenttia vastaajista kertoi varmuudella vaihtavansa ehdokasta.
Itse vaalitulos on vielä veitsen terällä. Vapauspuolueen ehdokas Norbert Hofer on saanut erilaisissa mielipidekyselyissä 48,5-57,5 prosentin kannatuksen. Hoferin vastaehdokas, vihreiden ex-puheenjohtaja Alexander Van der Bellen on kyselyissä keskimäärin aavistuksen perässä.
Äänestyskäyttäytymisen vaihtelut voivat mennä suuntaan tai toiseen. Itävaltalaisen iltapäivälehti Österreichin kyselyn mukaan kannattajia on saattanut asettua Hoferin taakse viimeaikaisten terrori-iskujen vuoksi. Toisaalta brittien EU-eroäänestyksen arvellaan tuoneen Van der Bellenille lisäystä äänimäärään.

Itävallan presidentinvaalien uusinta lähestyy, jopa 17 prosenttia äänestäjistä saattaa vaihtaa ehdokasta

Itävallan presidentinvaalien toisella kierroksella alustavissa tuloksissa molemmat ehdokkaat ovat itävaltalaislehti Der Standardin mukaan <a href="https://derstandard.at/jetzt/livebericht/2000037346223/offenes-rennen-um-praesidentschaft-hofer-und-van-der-bellen-beinahe" target="_blank">rinta rinnan</a>. Vaaleissa ovat vastakkain euro- ja maahanmuuttokriittisen Vapauspuolueen Norbert Hofer, sekä vihreiden tukema Alexander Van der Bellen.

Euroopassa odotetaan tuloksia sydän syrjällä. Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on suoraan kertonut <a href="http://kurier.at/politik/inland/bp-wahl-ich-mag-sie-nicht-juncker-klar-gegen-fpoe-und-hofer/199.902.808">tukevansa</a> Van der Belleniä. Tällainen tuki ulkomailta on perin harvinaista.
Itävallan presidentin virka on enimmäkseen seremoniallinen. Hofer on kuitenkin todennut, että melko harva oivaltaa presidentin valtaoikeuksia. Presidentti voi esimerkiksi hajoittaa hallituksen. Itävallan hallitus koostuu Saksan mukaan porvarillisesta ÖVP:stä ja sosialidemokraateista (SPÖ).
Vaaleja seurataan pitkin Eurooppaa, sillä Hoferin edustamaa Vapauspuoluetta on syytelty äärioikeistolaiseksi. Hofer keräsi ensimmäisellä kierroksella yli 35 prosenttia äänistä. Itävallan presidentti on toisen maailmansodan jälkeen tullut joko ÖVP:n tai SPÖ:n riveistä. Ensimmäisellä kierroksella puolueiden ehdokkaat tulivat kuitenkin vasta neljänneksi ja viidenneksi hieman yli 11 prosentin äänisaaliilla.
Toinen kierros on niin tiukka, että tulosta voidaan joutua odottamaan maanantaihin asti. Postitse annetut äänetkin voivat tulla merkittäväksi näissä vaaleissa.

Itävallan presidentinvaaleissa erittäin tiukka kisa