
PS ARKISTO
Jari Ronkainen tyrmää SDP:n Razmyarin avauksen – “Leikkaisivat omavaraisuudesta ja puolustuksesta!”
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar on kertonut puolueensa olevan valmis leikkaamaan valtion menoja muun muassa yritystuista, maataloustuista ja Kela-korvauksista. Razmyarin mukaan maataloustukia “tarkistettaisiin” etenkin ympäristönäkökulmasta.
Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan entinen varapuheenjohtaja sekä pitkäaikainen jäsen Jari Ronkainen pitää linjausta erittäin huolestuttavana.
– Tällaisessa maailmantilanteessa, jossa ruokaturva ja omavaraisuus ovat nousseet aivan uudelle tasolle, on täysin käsittämätöntä edes ehdottaa leikkauksia maatalouteen. Nyt jos koskaan kotimaista tuotantoa pitäisi vahvistaa – ei ajaa sitä entistä ahtaammalle, painottaa Ronkainen.
Turvallisuus ja huoltovarmuus eivät ole sivuseikkoja
Ulostulossaan Razmyar kyseenalaisti myös puolustusmenojen tason, puhuen “avoimesta piikistä” puolustukselle.
Avaus asettaa kyseenalaiseksi SDP:n sitoutumisen kansalliseen turvallisuuteen aikana, jolloin Euroopan turvallisuustilanne on vakavampi kuin vuosikymmeniin.
– Demarit toitottivat vaalien alla, että kaiken voi tehdä ”reilummin”. Jos tämä on sitä reiluutta – leikataan omavaraisuudesta ja kyseenalaistetaan maanpuolustus – niin kyllä siinä väkisinkin herää kysymys, että kuuluvatkohan Suomen turvallisuus ja huoltovarmuus lainkaan SDP:n prioriteettilistalle?
– Tässä ei todellakaan ole kyse mistään ”piikistä”. Tässä on kyse Suomen puolustuskyvystä, rajojen turvaamisesta ja siitä, että kansalaisilla on turvallinen maa, jossa elää. Puheet avoimesta piikistä kertovat siitä, ettei turvallisuutta oteta vakavasti – ja se on todella huolestuttavaa, toteaa Ronkainen.
Puolustusta ei rakenneta poukkoilulla
Ronkainen muistuttaa, että Suomen puolustusta ei rakenneta vaalipuheilla tai poliittisilla puheenvuoroilla, vaan vakaalla ja pitkäjänteisellä sitoutumisella.
– Tässä asiassa ei ole varaa keikkua mielipiteestä toiseen – eikä myöskään pelata poliittista peliä maan turvallisuudella, Ronkainen korostaa.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Aittakumpu: Maatalouden kriisi on vakava asia
Rami Lehtinen: ”Haluaako SDP tosiaan tuhota ruoantuotantomme kokonaan?”
Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kela-korvaukset ruokaturva puolustusmenot omavaraisuus kotimainen tuotanto Nasima Razmyar Yritykset leikkaukset Jari Ronkainen Turvallisuus Huoltovarmuus SDP Maatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Takki kääntyi taas: SDP äänesti keväällä yksityisen terveydenhuollon Kela-korvausten korottamisen puolesta eduskunnassa – nyt demarit jo leikkaisivat Kela-korvauksia
Demarien Matias Mäkysen mukaan SDP leikkaisi nyt suomalaisten terveydenhoidosta. Mäkynen mainitsi eilen Ylen A-studiossa leikkauskohteeksi yksityisen terveydenhuollon Kela-korvaukset.

Vigelius SDP:n Nurmisen yt-aikeista: Tätäkö tarkoitti, että kaiken voi tehdä reilummin?
Tampereen kaupunginhallitukselle esitetään yt-neuvottelujen aloittamista vähintään 10 miljoonan euron säästöjen saavuttamiseksi. Säästöjä tehdään kaikilla palvelualueilla. Perussuomalaisten kansanedustajan, Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigeliuksen mielestä päätökset osoittavat, mitä SDP:n vaalilupaus "kaiken voi tehdä reilummin" todella tarkoittaa.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja SuomiAreenassa: SDP jakaisi äänestäjille ja someseuraajille ei-kenenkään velkamiljardeja, joita ei ole olemassakaan
MTV:n ja Porin kaupungin SuomiAreenan Raatihuoneenpuiston lavalla kohtasivat keskiviikkoiltana puolueiden puheenjohtajiston vaikuttajat, ja melko ennalta-arvattavasti puoluepomoilta kysyttiin kantoja talouden sopeutuksiin ja lisäsäästöihin lähitulevaisuudessa.

KOMMENTTI: SDP horjuu rajusti Suomen turvallisuuden kannalta kriittisissä kysymyksissä – voiko Kiljusen kaartiin tosipaikan tullen luottaa, jos puolue joskus johtaisi punavihreää hallitusta?

PS-Nuoriso: SDP ei välitä suomalaisten turvallisuudesta
Perussuomalainen Nuoriso tuomitsee SDP:n toiminnan rajalakiäänestyksessä. Rajalain jatko vaati eduskunnassa taakseen viiden kuudesosan enemmistön, mutta SDP tietoisesti myönsi kuudelle kansanedustajalleen virallisesti luvan äänestää rajalain jatkoa vastaan. Kaikeksi onneksi laki saatiin tästä huolimatta hyväksyttyä.

Perussuomalaisilta täystyrmäys opposition välikysymysteatterille: ”Ette te SDP tai keskusta oikeasti välitä velkaantumisesta”
Hallitus on ryhtynyt mittaviin sopeutustoimiin talouden tasapainottamiseksi. Vastaaviin toimiin eivät edelliset hallitukset uskaltaneet ryhtyä. Samaan aikaan hallitus pyrkii vahvistamaan työllisyyttä, tukemaan palkansaajia ja pienituloisia sekä panostamaan turvallisuuteen.

SDP:n Nasima Razmyar kertoi tavanneensa iranilaisen NCRI:n edustajia – Suomen iranilaiset ihmeissään: “Järjestö silponut naisia ja käyttänyt seksuaalisesti hyväksi jäseniään”
SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin Facebook-päivitys, jossa hän kertoi tavanneensa eduskunnan ihmisoikeusverkoston kanssa iranilaisen NCRI-järjestön (National Council of Resistance of Iran) edustajia. Päivitys keräsi pian runsaasti kommentteja pääosin iranilaistaustaisilta kirjoittajilta, jotka arvostelevat kovin sanoin Razmyarin tapaamista terroristi-islamilaisena ja marxilaisena ryhmänä pitämänsä järjestön kanssa.

Demarit vaatii nyt lisää rahaa maahanmuuttajien kotoutumispalveluihin – sisäministeri Mari Rantanen torppaa: Raha ei ole järkevä mittari – ”Tulijoille pitää olla velvoitteita”
SuomiAreenalla keskusteltiin tällä viikolla myös maahanmuutosta ja sisäisestä turvallisuudesta. Sisäministeri Mari Rantanen sanoi maahanmuuton kasvattamisesta haaveilevalle demarien Mikkel Näkkäläjärvelle, että nykyisellä hallituksella on maahanmuuttopolitiikassa paljon siivottavaa demarihallituksen jäljiltä.

Demarien paluu valtaan tarkoittaisi myös löysän maahanmuuttopolitiikan paluuta: Lisää maahanmuuttajia, vähemmän palautuksia, rajat auki, korkeammat verot ja woken uudelleenkäynnistys
Sisäministeri Mari Rantanen varoittaa, mitä seurauksia olisi sillä, jos nykyisen hallituksen jälkeen valtaan palaisi jälleen vihervasemmistolaista politiikkaa toteuttava hallitus. Yleisen löysäilyn ja hyveposeerauksen lisäksi suomalaiselle veronmaksajalle tiedossa olisi kylmää kyytiä. Kaikille kansalaisille edessä olisi heikennyksiä esimerkiksi alenevien palkkojen ja asumisen hinnan nousemisen vuoksi.
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.













