

MATTI MATIKAINEN
Juvonen: Vanhustenhoidosta on tullut soten vähäpätöisin prioriteetti
Vanhustenhoito on pudotettu täysin sote-kehän ulkopuolelle. Vanhukset ja ikääntyneet on kuitenkin syyllistetty sillä, että he ovat kustannuserä ja ikääntymisestä johtuen kustannukset Suomessa kasvavat. Kolmen miljardin kustannussäästöjen hokeminen, mutta myös hakeminen, on muuttumassa todeksi juurikin ikääntyneiden kustannuksella, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen sanoo.
– Helsingin Sanomat uutisoi juuri, että Suomen lähi- ja perushoitajaliitto on tehnyt oikeusasiamiehelle kantelun liittyen Etelä-Karjalan ja Eksoten alueen vanhusten kotihoidon tilanteeseen (HS 19.6.18). Hoidon laadussa ja työntekijöiden kohtuuttomasta kuormituksesta on ollut ongelmia. Ei mitään uutta ja linja tulee Suomessa jatkumaan, mikäli vanhustenhoidon teemaa ei nosteta soten keskiöön.
Vanhuksia hoidetaan kännykällä
Juvosen mukaan vanhusten kotihoidon tila ei muutu, jos tahtotila puuttuu.
– Sen sijaan sinne on esitetty säästöä muun muassa digitaalisten palvelujen myötä. Vanhuksen luokse mennään tulevaisuudessa kännykän tai tietokoneen linjaa pitkin.
– Tämä tilanne Suomessa on jatkunut liian pitkään. Jos uudistetaan terveydenhuoltoa, on myös vanhuspalvelut uudistettava. Vanhustenhoidon kiire on yksi syy siihen, että ongelmia on. Kiire taa johtuu siitä, että kotihoidossa ei ole riittävästi henkilöstöä, Juvonen huomauttaa.
Resursseja kohdistettava laitospaikkoihin
Kotihoidossa on Juvosen mielestä liian huonokuntoisia vanhuksia hoidettavana.
– Heidän hoidon tarpeensa on suuri ja sehän on täysin ymmärrettävää. Huonokuntoisen ikääntyneen paikka ei ole kotona. Vanhustenhoidon laitospaikkoja lakkautetaan järjestelmällisesti. Linja on jatkunut Suomessa hallituskaudesta toiseen. Linja on täysin väärä ja se tulee kumota sote-uudistuksessa. Resursseja on kohdistettava laitospaikkojen rakentamiseen, Juvonen vaatii.
– Voisiko hallitus vastata, miten se aikoo luoda Suomeen yhdenvertaisen, sujuvan, potilasturvallisen ja oikea-aikaisen vanhusten kotihoidon tilan? Eduskunta on sekaisin valinnanvapaudesta, mutta vanhuksen mahdollisuudesta valita ei puhuta. Pois silmistä, pois mielistä näyttää olevan hallituksen viesti Suomen vanhuksille ja heidän hoitajilleen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Vanhusten kotihoito retuperällä – ”Henkilöstöä lisättävä ja sitoutettava”

Juvonen: Vanhukset huutokaupataan kuin huutolaiset – ”Huonokuntoiset kärvistelevät kodeissaan”

Juvonen: Järkyttävä vanhusten laitospaikkojen alasajo kostautuu suomalaisille

Juvonen: Valiokunnan syyllistämisen loputtava – soten viivästyminen on hallituksen omaa syytä

Juvonen: Asuiko Esperi Caren johto luurankotornissa? – ”Laki turvaamaan hoitajamitoitusta”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Riikka Purra varoittaa Suomea Ranskan kaksoiskatastrofista: Finanssikriisi ja epäonnistuneen massamaahanmuuton seuraukset
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa Facebook-päivityksessään Suomea Ranskan kaltaisesta kaksoiskatastrofista. Hänen mukaansa Ranskan talousvaikeudet ja yhteiskunnalliset jännitteet voivat kärjistyä yhtä aikaa.

Perussuomalaiset kokoontuvat Vantaalla – katso kuvat
Reipas joukko perussuomalaisia kokoontuu Vantaalla puolueen kokoontumisajoihin. Viikonlopun tilaisuudessa keskitytään yhdessäoloon ja toiminnan kehittämiseen. Kokoontumisajot järjestetään nyt kolmatta kertaa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Kehitysjärjestö Fingo ryhtyi kielipoliisiksi – haluaa kieltää toistakymmentä vakiintunutta sanaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo kehottaa uudessa oppaassaan luopumaan sanoista kehitysapu ja kehitysmaa. Ohje koskee kieltä, jota käyttävät myös toimittajat ja poliitikot. Fingon toiminta on pääosin ulkoministeriön rahoituksen varassa.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Tynkkynen varoittaa vasemmiston klaanikytköksistä: ”Kyse on todellisuudesta, jota meidän on turha katsoa sormien läpi”
Perussuomalainen europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen jyrähtää Facebookissa Berliinin osavaltiovaalien jälkipuinnista ja Euroopan vasemmiston suunnasta. Tynkkynen nostaa esiin saksalaisen vasemmistopuolue Die Linken yhteydet rikollisklaaneihin ja terroristijärjestö Hamasin tukijoihin sekä vaatii Suomea ottamaan Saksan ja Ruotsin tapahtumat vakavana varoituksena.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













