

LEHTIKUVA
Juvonen: Vanhukset huutokaupataan kuin huutolaiset – “Huonokuntoiset kärvistelevät kodeissaan”
Minikilpailutuksessa hoiva-alan yrittäjät osallistuvat vanhuspalvelujen ostajan eli maakunnan tai kunnan järjestämään tarjouskilpailuun, jossa halvimman palvelun tarjoaja voittaa kilpailun ja saa hoitaakseen palvelut. Näin kertoi perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen tämän aamun Huomenta Suomen lähetyksessä, jossa aiheena oli vanhustenhoito.
“Järkyttävä suuntaus”
Minikilpailutusta järjestetään myös yksittäisen vanhushoivapaikan hankinnassa. Kun vanhus tarvitsee ympärivuorokautisen hoivapaikan, hänet kilpailutetaan kisassa, johon valitaan muutama yritys, jotka sitten reaaliajassa päivittyvien ja antamiensa tarjousten perusteella kilpailevat vanhuksesta. Hintaa poljetaan alas, kunnes minihinta saavuttaa pisteensä.
– Tämä on järkyttävä suuntaus ja sote-uudistuksessa tämä suunta on se, jolla säästöt haetaan. Ei ole muuta tietä, säästöt syntyvät ja ne nyhdetään nöyryyttävästi vanhusten hoidon, mutta myös arvon, alasajolla, Juvonen sanoo.
– Vanhukset huutokaupataan kuin huutolaiset tai tavara ikään, mutta erona perinteiseen huutokauppaan on se, että kun yleensä huutokaupassa korkein tarjous voittaa niin tässä voittaakin alhaisin tarjous.
Pienyritykset eivät voi polkea hintojaan
Se hoiva-alan palvelutuottaja, joka on valmis polkemaan myös omat palveluhintansa jo entisestään alemmas, on voittaja.
– On päivän selvää, mitä tapahtuu. Ei ole uutinen tai yllätys, että tilaaja voittaa ja saaja häviää. Alehinnoin ei voi järjestää hyvää, laadukasta ja turvallista vanhustenhoitoa. Tämä pudottaa myös pienet hoiva-alan pk-yritykset pois markkinoilta, sillä eivät he voi tuottaa palvelua pilkkahintaan ja lähteä polkemaan hintojaan.
– Mistä he oikein ryhtyvät tinkimään? Ruoasta, hoitotarvikkeista vai hoitajista? Voiko esimerkiksi 70 euron vuorokausihinnalla tuottaja järjestää vanhuksen hyvän ja laadukkaan ympärivuorokautisen hoivapaikan ja hoidon, kertokaa se pk-yritys, joka kykenee, Juvonen kysyy.
Suuret ostavat pienet markkinoilta
Juvonen pitää harmittavana sitä, että suuret toimijat ryntäävät ostamaan pienet hoiva-alan yritykset ja pienhoivayrittäjyyden markkinat tuhoutuvat.
– Hoiva-alan pienyrittäjyys ajetaan alas ja samalla naisvaltaiselle yrittäjyydelle näytetään kaapin paikka. Moni hoiva-alan pienyritys on juuri naisyrittäjän ylläpitämää. Puhelimet soivat tiuhaan – isot toimijat tekevät ostotarjouksiaan ja sote-markkinat vallataan heidän haltuunsa.
Laitospaikat ajetaan alas
Ongelmia on Juvosen mielestä runsaasti myös kotihoidossa, sillä laitospaikat ajetaan alas ja huonokuntoiset vanhukset kärvistelevät kodeissaan oman onnensa nojassa – hoitajan käydessä harvakseltaan ja kiireellä.
– Pitkien etäisyyksien Suomessa ja esimerkiksi maaseudulla tämä on arkea. Espoossa tapahtunut kotihoidossa olleen vanhuksen menehtyminen yksin kodissaan on hirveä uutinen, joka ravistelee samalla koko hoivakenttää.
– Tämäkö oli se satavuotias Suomi, jota niin hehkutettiin? Tämä on järkyttävä Suomi. Perussuomalaiset vaativat nyt heti otetta ja ryhtiä vanhustenhoitoon. Kriisikokous pystyyn, hallitus, Juvonen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Vanhustenhoito valuu harmaalle alueelle – “Vanhustenhoidon laatusuosituksesta tulikin keppihevonen”

Juvonen: Uunituore vanhustenhoidon laatusuositus vaatii heti korjaukset – “Hoitajille hoitajien tehtävät”

Perussuomalaiset ottaa laajassa varjobudjetissaan kantaa muun muassa asumiseen, homeongelmaan, yrittäjyyteen, työllisyyteen, koulutukseen, hoivaan ja turvallisuuteen

Juvonen: Vanhustenhoidosta on tullut soten vähäpätöisin prioriteetti
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.