Artikkeli kuva

Markku Ulander

Kaj Turunen: Emme itse pysty lähellekään siihen, mitä Kreikalta vaadimme

20.08.2015 |21:04

KOLUMNI | Talousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Kaj Turunen (ps.) kirjoittaa yhteiskuntasopimuksen kaatumisesta.

On erittäin valitettavaa etteivät työmarkkinajärjestöt pystyneet sopimaan edes neuvottelujen aloittamisesta. Sopiminen olisi ollut kaikille ylivoimaisesti paras ratkaisu.

Hyvästä pyrkimyksestä huolimatta hallitus joutunee nyt toteuttamaan kipeitä leikkauksia mm. työttömyysturvaan ja etuuksiin. Myös veroja jouduttaneen kiristämään, mikä taas jäädyttää talouskehitystä. Tämän vuoksi hallituksen onkin syytä ottaa ohjat tiukasti omiin käsiinsä ja tehdä kaikki ne toimet, jotka työelämäratkaisuissa lainsäädännöllä voidaan tehdä mm. paikallisen sopimisen osalta. Vanhoja rakenteita, ja hyvinä aikoina saavutettuja etuja, on pystyttävä purkamaan silloin kun on pakko. Nyt on pakko.

Olemme jo hyvässä vauhdissa Kreikan tiellä. Tiellä jossa jotkut toiset tulevat vaatimaan mitä meillä on tehtävä.

Yhteiskuntasopimuksen kaatuminen voi olla kohtalokasta Suomen taloudelle. Kohtalokkaaksi sen voi tehdä yrityksien reagointi nykytilanteeseen ja erityisesti tulevaisuuden näkymiin Suomessa.

KAJ TURUNEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
9.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi