Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kaj Turusesta talousvaliokunnan puheenjohtaja

09.06.2015 |15:41

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen on valittu eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajaksi.

Turunen on toisen kauden kansanedustaja. Hän nostaa viennin kilpailukyvyn nostamisen, isänmaallisen energiapolitiikan ja eduskunnan osallistumisen koko kansan säästötalkoisiin toimenpidelistansa kärkeen.

– Hallitusohjelman mukaan nyt ryhdytään toteuttamaan isänmaallista talouspolitiikkaa. Se näkyy ohjelmassa monella tavalla, mutta erityisesti energiapolitiikassa.

Vienti saatava kilpailukykyiseksi

Viennin kilpailukyvyn kuntoon saattaminen on Turusen mukaan Suomen tärkeimpiä yhteisiä haasteita.  Myös vientiteollisuuden rakennetta ja rahoitusta pitää laajentaa kansallisesti ja tämä on tulevan vaalikauden avainasioita.

– Talouskasvu rakentuu monella tavalla viennin ja energia-alan ja sille syntyvien työpaikkojen varaan. Koko energiaketjuun, biotalouteen, teknologiaan ja energiateollisuuteen on suunnitteilla uudistuksia, joiden vaikutus kauppataseeseen tulee olemaan miljardien luokkaa, Turunen laskee.

Eduskuntakin säästökuurille

Talouden kuntoon saattaminen vaatii Turusen mielestä koko yhteiskunnalta sopeutumista ja uhrauksia.

– Myös eduskunnan on syytä osallistua säästötalkoisiin ja tästä on hyvä keskustella yhdessä. Tässä tilanteessa on vaikea hyväksyä minkäänlaisia lisärahoja esimerkiksi eduskuntaryhmien ryhmäkanslioille, päinvastoin.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja heittää pallon eduskunnan puhemiehistölle.

– Koko eduskunnan on syytä fundeerata väliaikaisia sopeutustoimia ja menetelmiä kulujen karsimiseksi ja tästä on syytä keskustella yhdessä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi