Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kankaanniemi: Hallinto kevenee, laatu ja tehokkuus paranevat

06.04.2016 |15:57

Perussuomalaisten kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston Toimi Kankaanniemi on tyytyväinen sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen asiakaslähtöisiin linjauksiin.

– Pidän erittäin tärkeänä sitä, että hallitus pääsi asetetun aikataulun puitteissa yhteisymmärrykseen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen linjauksista. Uudistusta on valmisteltu maaliskuusta 2005 alkaen, jolloin paras-hanke käynnistettiin. Vasta nyt Sipilän hallituksen toimesta hanke etenee. Tämä on vahva todiste hallituksemme toimintakyvystä, Kankaanniemi painottaa.

Terveydenhuollon rahoitus turvattava

Perussuomalaisten keskeiset tavoitteet toteutuvat: asiakaslähtöisyys, hyvät palvelut koko maassa, integraatio, hallinnon keventäminen, talous ja tehokkuus, valinnanvapauden hallittu laajentaminen ja demokratian vahvistuminen ovat linjatun uudistuksen tuloksia.

– Hallitus aloittaa selvitykset maakuntaveron käyttöönottamiseksi, mutta tässä vaiheessa valtionrahoitus on paras malli. Turha kiirehtiä vielä lopullista rahoitusratkaisua. Tärkeintä on, että uudistuksessa terveydenhuollon rahoitus turvataan ja veroaste ei nouse, Kankaanniemi toteaa.

Ammattilaisten asema ei saa heikentyä

Perussuomalaiset pitää valinnanvapauden sovittuja linjauksia hyvinä. Perusterveydenhoidossa valinnanvapaus tuo tehoa ja palvelee asiakkaita, mutta ei kuitenkaan johda ylikansallisten yritysten hallitsemaan järjestelmään. Pienten ja keskisuurten yritysten asema turvataan. Maakunnille tulee oikeus omaan tuotantoon, kunhan se on avointa ja kilpailukykyistä.

– Tämä uudistus koskettaa myös yli 200 000 terveydenhuollon ammattilaista. Heidän asemansa ei saa heikentyä muutosten myötä. Samoin meidän on huolehdittava, että kuntia kohdellaan oikeudenmukaisesti kiinteistöjä koskevissa ratkaisuissa. Kuntia kuullaan tarkalla korvalla ennen kuin ratkaisut tehdään.

Hallintohimmeleiden määrä vähenee

Maakuntauudistus käsittää sosiaali- ja terveysuudistuksen lisäksi monia muitakin tehtäviä, jotka siirretään itsehallinnollisten maakuntien vastuulle. Tämä keventää hallintoa ja kustannuksia. Palvelujen laatu ja tehokkuus paranevat.

– Laaja uudistus merkitsee demokratian vahvistumista. Maakuntien asukkaat valitsevat suoraan vaaleissa ne päättäjät, joilla on vastuu palveluista. Hallintohimmelien määrä vähenee noin kymmenenteen osaan nykyisestä. Tämä tuo tehokkuutta ja säästöjä. Linjausten mukaisesti toteutuva uudistus kattaa hallitusohjelman tavoitteen mukaisen kolmen miljardin euron kestävyysvajeosuuden vuoteen 2030 mennessä.

– Uudistuksen valmistelu jatkuu. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä on tehnyt ansiokkaan työn uudistusta johtaneen reformiryhmän jäsenenä. Koko eduskuntaryhmämme puolesta annan täyden tuen ministeri Mäntylälle ja koko perussuomalaisten ministeriryhmälle, Kankaanniemi kiittelee.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää