

PS ARKISTO
Kankaanniemi: Vääriä väitteitä Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa
Perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi oikaisee Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa 22.11. esitettyjä virheellisiä väittämiä.
Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa 22.11.2023 annettiin väärää tietoa kuntien valtionosuusleikkauksista. Väite siitä, että Orpon hallitus tai valtiovarainministeriö olisi tarkoituksella leikkaamassa valtionosuuksia, on totaalisen virheellinen. Leikkaus perustuu täysin Marinin hallituksen epäonnistuneeseen soterahoituslakiin. Lisäksi se johtuu vuonna 2022 voimassa olleista verolaeista. Nykyisellä hallituksella ei ole viime vaalikaudella säädettyjen lakien sisältöön mitään osuutta. Niitä on noudatettava, kunnes ne korjataan.
Verohallinto sai teknisesti vuoden 2022 verotuksen valmiiksi lokakuun lopussa. Näin tapahtuu joka vuosi. Nyt verotus toi yllätyksen mm. verovähennysten ja tulopohjan muutosten vaikutuksista vuoden 2022 verotukseen. Se puolestaan johti soterahoituslain mukaiseen rajuun leikkaukseen kuntien valtionosuuksista. Tämä yllätti myös mm. Kuntaliiton asiantuntijat. Toisin kuin pääkirjoituksessa väitettiin, nykyisellä hallituksella ei ole ollut tähän mitään mahdollisuutta vaikuttaa. Miksi se olisi edes yrittänyt ”kurittaa” ahdinkoon ajautuneita kuntia? Absurdi ajatus!
Toinen käsittämätön väite oli syytös valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ja hänen avustajiensa ”lapsellisesta yrityksestä pimittää asia”. Ensinnäkin asia kuuluu täysin kunta- ja hallintoministeri Anna-Kaisa Ikosen (kok.) vastuulle, ei Purran. Toiseksi salaliittoteoria pimityksestä on lapsellinen, koska asia olisi joka tapauksessa tullut pian julki. Miksi sitä olisi yritetty pimittää?
Julkistamisen ajankohta määräytyi verotietoihin perustuvien vaikutusten arvioinnin valmistumisesta perjantaina 17.11.2023, jolloin sattui olemaan myös kuntien veroprosenttien viimeinen ilmoituspäivä.
Kunnissa ymmärrettävää hämmästystä ja ankaraa kritiikkiä herättänyt valtionosuusleikkaus on yksi äärimmäisen vakava osoitus siitä, että hyvinvointialueuudistus, jonka Marinin hallitus valmisteli ja silloiset punavihreät hallituspuolueet eduskunnassa hyväksyivät, epäonnistui erittäin monelta osin. Se on ajanut hyvinvointialueiden lisäksi myös kunnat taloudelliseen ahdinkoon. Valtion raju velkakierre syveni.
Nykyinen hallitus estää kuntien valtionosuusleikkauksen ensi vuoden osalta pikaisella lainmuutosesityksellä, joka on jo eduskunnan käsittelyssä. Pysyvä leikkaus on välttämätöntä ja mahdollista estää ensi vuonna tehtävällä lainmuutoksella, jonka huolelliseen valmisteluun hallitus nyt viisaasti varasi riittävästi aikaa.
Hallitusohjelma sisältää myös kuntien valtionosuus- ja verotulojen tasausjärjestelmän kokonaisuudistuksen, joka toteutuu vuoden 2026 alussa. Se on poikkeuksellisen tärkeä uudistus. Sillä tasataan valtaviksi revenneitä kuntien välisiä eroja. Näistä kertoo karuimmin mm. se, että ensi vuonna Kauniaisten tuloveroprosentti on 4,4, Helsingin 5,3 ja Laukaan 9,9.
Orpon hallituksen vastuulla on Marinin hallituksen virheiden korjaaminen. Siinä on vaativa työmaa. Niin suureen kriisiin Suomi on ajautunut.
Toimi Kankaanniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
- soterahoituslaki valtionosuusleikkaukset Anna-Kaisa Ikonen Petteri Orpon hallitus velkakierre hyvinvointialueuudistus Sanna Marinin hallitus Keskisuomalainen Riikka Purra Hallitusohjelma Toimi Kankaanniemi verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lisätoimia julkisen talouden vahvistamiseksi – ”Holtiton velkaantuminen on saatava loppumaan”

Talouden tilanne kääntynyt jälleen heikompaan suuntaan: ”Suomen julkinen talous on tienhaarassa”

Reissupääministeri Sanna Marin ehtii Ukrainaan ja vaikka Uuteen-Seelantiin asti sekä viihdeohjelmien vieraaksi – talouskeskustelu kotimaassa ei kiinnosta

Keskustan Lohi väittää hallituksen leikkaavan lähipalveluista – sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso: Keskusta itse siunasi sote-uudistuksen tavoitteet kustannusten kasvun hillitsemisestä
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

PS-Nuoriso: Suomalaiset ulos ja mamut tilalle – tähän johtaa kuntien punavihervalta
Perussuomalainen Nuoriso on tuohtunut Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää kaupungin rivitalojen asukkaat pois, jotta asuntoihin voidaan asuttaa läheiseen vastaanottokeskukseen saapuvia turvapaikanhakijoita.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille
Ruotsi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa hyvinvoivat nettoveronmaksajat asuvat omakotitaloissaan vehreillä huvila-alueilla. Sosialidemokraattien mielestä tämä on kestävän kehityksen vastaista ja väestö pitäisi sekoittaa. Muutto veden ääreen äveriäälle alueelle olisi varmasti monen kolmen miljoonan vuokralaisen mieleen ja tämä demareiden kädenojennus muistettaisiin varmasti myös vaaleissa.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Purra: Suomessa edelleen kuvitellaan, että tunkemalla veronmaksajan rahaa joutavaan tai haitalliseen tuotetaan elinvoimaa ja kasvua – ”Siksi kai maa tähän jamaan on päätynytkin”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi somekanavillaan tapausta, jossa Mikkelin kaupunki ajaa vuokra-asukkaita pois kodeistaan, koska asunnot jatkossa vuokrataan turvapaikanhakijoille. Purra kuvaa Mikkelin toimintaa harhaiseksi.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Tyytymättömyys opetushallitukseen kasvaa – jo osa alan ammattilaisistakin näyttää vihreää valoa organisaation lakkauttamiselle
Valtiovarainministeriön ehdotus Opetushallituksen lakkauttamisesta on kansan keskuudessakin nähty aiheellisena säästötoimena hallinnon virtaviivaistamiseksi ja tehostamiseksi. Samalla Opetushallitus on kansalaiskeskusteluissa tunnistettu politisoituneena instituutiona, joka on vähitellen ajautunut kauas alkuperäisistä tavoitteistaan. Seurauksena on muun muassa oppimistuloksien heikkeneminen.

Perussuomalaiset Naiset vaatii: Riikka Purraan kohdistuvan ajojahdin on päätyttävä nyt
Brutaaleja graffiteja julkisilla paikoilla, joissa veitsi on isketty Riikka Purran rintaan. Mielenosoituksessa banderolli, jonka kuvassa leikataan Purralta pää, tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa ja kannustuksia tehdä perättömiä ilmiantoja ministeri Purrasta mielenterveyshuoltoon. Nyt riittää, vaatii perussuomalaisten naisjärjestö - ajojahdin on päätyttävä!