Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/ARKISTO

Kansainvälinen valuuttarahasto kiittelee Suomen talouden sopeutuksia – Purra: ”Tulevien vuosien kasvu ratkaisee lopulta, mikä sopeutustarve on”

10.11.2025 |16:43

Kansainvälinen valuuttarahasto arvioi tuoreessa lausunnossaan, että Suomen julkista taloutta pitää jatkossa sopeuttaa noin 1,5 miljardilla eurolla vuosittain kunnes alijäämät poistuvat ja velka alkaa supistua. Kiitosta Suomi saa uudesta kansallisesta finanssipoliittisesta kehikosta. Valuuttarahaston mukaan uudistus osoittaa, että päättäjät ovat sitoutuneet julkisen talouden vakauttamiseen vahvasti yli puoluerajojen.

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan Suomen pitäisi sopeuttaa julkista talouttaan vuosittain niin, että sopeutus vastaa puolta prosenttia bruttokansantuotteesta. Euroina vuotuinen sopeutus olisi 1,5 miljardia. Tätä tahtia pitää IMF:n mukaan jatkaa, kunnes julkisen talouden alijäämä poistuu ja velka vähenee.

Valtiovarainministeri Riikka Purra pitää IMF:n arvioita sopeutustarpeesta oikeansuuntaisena.

– IMF:n arvio sopeutuksen mittaluokasta on samaa luokkaa kuin valtiovarainministeriö on arvioinut finanssipoliittisen sääntelyn uudistuksessa. Meillä on vielä edessä vaikein työ: päätökset uusista sopeutuksista. Urakka vaatii vähintään kaksi vaalikautta, Purra sanoo.

Talouskasvu kiihtyy ensi vuonna

Suomen talous on elpynyt hitaasti, mutta IMF ennustaa kasvun kiihtymistä 1,5 prosenttiin ensi ja sitä seuraavana vuonna. Julkisen talouden alijäämä pysyy tänä vuonna lähellä viime vuoden tasoa, koska julkisen talouden tulot kasvavat heikosti, puolustusmenot lisääntyvät ja sosiaali- ja terveyspalveluissa on kustannuspaineita.

Julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen lähestyy 90:tä prosenttia tänä vuonna, valuuttarahasto arvioi.

Tulevien vuosien talouskasvu ratkaisee lopulta, mikä sopeutustarve on, valtiovarainministeri Purra sanoo.

– Joka tapauksessa se (sopeutustarve) on huomattava. Olen itse pitänyt perusteltuna 10 miljardin sopeutustarvetta seuraavalle hallituskaudelle, Purra sanoo.

Tekoälyä hyödynnettävä jatkossa lisää

IMF suosittelee, että Suomi kehittää aktiivista työvoimapolitiikkaa ja nostaa osaamistasoa. Nämä olisivat keskeisiä keinoja vauhdittaa tekoälyn käyttöönottoa. Valuuttarahasto kehottaa lisäämään korkeakoulutusta, sillä Suomi on jäljessä verrokkimaita.

– Hallitus on jo ryhtynyt toimiin korkeakoulutuksen lisäämiseksi. On hyvä, että IMF nostaa esiin tekoälyn hyödyntämisen, sillä tekoäly voi vaikuttaa talouskasvuun ja työmarkkinoihin, Purra sanoo.

IMF myös kannustaa Suomea tarkastelemaan sääntelystä aiheutuvia yritystoiminnan esteitä, jotta tuottavuuden kasvua voidaan vauhdittaa. Suomen kannattaa myös edelleen edistää yritysrahoitusta ja investointeja, valuuttarahasto arvioi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Viitteitä talouskasvusta näkyy jo – Purra: ”Tarvitsemme nyt aitoa kysyntää”

26.08.2025 |15:48
Suomen uutiset logo

Purra välikysymyskeskustelun alla: Jos emme saa talouskasvua käynnistymään, viimeinen voi sammuttaa valot

04.06.2025 |12:03
Suomen uutiset logo

Taloustieteilijät: Julkisen sektorin pöhöttyneisyys ja kannustinloukut hidasteina talouskasvulle – työvoiman liikkuvuutta voisi vielä vauhdittaa uusilla veroporkkanoilla

15.05.2025 |10:38
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom vetoaa elinkeinoelämään: Ilman talouskasvua menetämme hyvinvointiyhteiskunnan

07.05.2025 |12:31
Suomen uutiset logo

MaRa puoliväliriihestä: Hallitus teki merkittäviä talouskasvua vauhdittavia veropäätöksiä – ostovoiman kasvattaminen piristää palvelujen kysyntää

24.04.2025 |10:45

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
4.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
7.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää