Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Rehtori–kansanedustaja Strandman: ”Armovitosia ei enää todistuksissa jaeta”

28.03.2026 |11:01

Arvioinnin on perustuttava todelliseen osaamiseen, ei tulkinnanvaraisiin käytäntöihin. Oppilaan tulee saada arvosana samoilla kriteereillä riippumatta siitä, missä koulussa hän opiskelee, sanoo rehtori ja kansanedustaja Jaana Strandman.

Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle lakiesityksen perusopetuksen osaamistakuusta. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa oppilaiden perustaitoja ja yhtenäistää arviointia koko Suomessa.

Osaamistakuulla varmistetaan, että jokainen perusopetuksen päättävä nuori hallitsee riittävät luku-, kirjoitus- ja laskutaidot. Samalla määritellään vähimmäisosaamistaso luokalta toiselle siirryttäessä, ja arviointikäytännöt yhtenäistetään.

Tavoitteena vähentää epäselvyyksiä

Rehtori ja kansanedustaja Jaana Strandman korostaa muutoksen merkitystä.

– Armovitosia ei enää todistuksissa jaeta. Arvioinnin on perustuttava todelliseen osaamiseen, ei tulkinnanvaraisiin käytäntöihin. Oppilaan tulee saada arvosana samoilla kriteereillä riippumatta siitä, missä koulussa hän opiskelee.

Uudistuksessa oppiaineiden tavoitteita ja sisältöjä selkeytetään, ja arviointi sidotaan nykyistä tarkemmin niihin. Tavoitteena on vähentää epäselvyyksiä ja tukea opettajien työtä.

Taustalla on tutkimustieto, jonka mukaan nykyiset arviointikriteerit koetaan osin epäselviksi. Lisäksi Kansallinen koulutuksen arviointikeskus arviointien mukaan samalla osaamistasolla olevat oppilaat voivat saada eri kouluissa erilaisia arvosanoja.

Jokaisen nuoren saavutettava perustiedot

Strandmanin mukaan vähimmäisosaaminen on varmistettava erityisesti siirtymävaiheissa: alkuopetuksesta kolmannelle luokalle, kuudennelta luokalta yläkouluun sekä päättöarvioinnissa.

– Peruskoulun tehtävä on varmistaa, että jokainen nuori saavuttaa perustiedot ja -taidot ja on valmis toisen asteen opintoihin. Tämä edellyttää vastuunkantoa niin koululta kuin kodeilta. Uudistus vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa ja varmistaa, että suomalaisilla lapsilla ja nuorilla on valmiudet pärjätä opinnoissa, työssä ja elämässä, Strandman toteaa

Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2027. Opetushallitus laatii tarkemmat opetussuunnitelman perusteet, ja uudistetut paikalliset opetussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2028.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Kansanedustajat ja opettajat kokoontuivat pohtimaan keinoja lahjakkaitten tukemiseen: Peruskoulu syrjii lahjakkaita oppilaita

13.02.2026 |13:32
Suomen uutiset logo

Strandman: Peruskoulun on opetettava elämää varten – teknologia ei korvaa opettajaa eikä kouluyhteisöä

13.02.2026 |08:40

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
5.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
7.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
8.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää