

Jari Ronkainen / Matti Matikainen
Kansanedustaja tyytyväinen Lahden kehätien rahoituspäätökseen – ”ei saatu aikaiseksi SDP:n tai vasemmistoliiton aikana”
Jari Ronkainen ei peittele tyytyväisyyttään hallituksen eiliseen päätökseen, jolla käynnistetään Lahden eteläisen kehätien rakentaminen.
– Tämä merkittävä hanke on todellinen mahdollisuus Hollolalle, Lahdelle ja koko lähiseudulle. On oltava todella tyytyväinen. Tätä jos jotain on odotettu jo pitkään. Sitä ei saatu aikaiseksi demarien valtiovarainministerin ja vasemmistoliiton liikenneministerin aikaan, toteaa hollolalainen kansanedustaja Jari Ronkainen (ps.).
– Kehätie on merkitykseltään iso, sillä se mm. mahdollistaa elinkeinoelämän kehittymisen. Yritystoiminnan laajentuminen ja monipuolistuminen ovat alueen tulevaisuuden kannalta hyvin merkittäviä asioita. Näiden myötä alueelle tulee uusia työpaikkoja ja tämä hanke luo järkevää kasvua.
Ronkainen näkee, että hankkeella on alueen houkuttelevuuden kannalta suuri merkitys. Työpaikkojen myötä olemme alueesta tulee houkuttelevampi paikka niin nykyisille kuin uusille asukkaille. Kiitosta riittää myös hallituskumppaneille.
– On erinomaista, että hallituspuolueet yhdistivät voimansa ja saivat tämän aikaiseksi. Useat ministeri Anne Bernerin kanssa käydyt keskustelut ja omien ministerien lobbaus tuottivat oivan tuloksen. Tässä teimme Rami Lehdon (ps.) kanssa todella paljon työtä unohtamatta Kalle Jokisen (kok.) panosta. Opposition vaikutusmahdollisuudet ovat olemattomat, joten hallituspuolueiden edustajien lobbaustyö oli todella tärkeää.
Hallituksen panostukset liikennehankkeisiin ovat yhteensä noin 700 milj. euroa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Seitsemän suurta liikennehanketta käynnistyy
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















