

LEHTIKUVA
Kataloniassa levottomuuksia – poliisia vastaan hyökätty palopommeilla ja hapolla
Katalonian protestit ovat eskaloituneet. Maakunnassa protestoidaan maan ex-johtajien ja kulttuurivaikuttajien saamia pitkiä vankeustuomioita kansankiihotuksesta ja julkisten varojen kavalluksesta. Rauhanomaisten protestien jälkeen myöhään keskiviikkona poliisia vastaan on heitetty molotovin cocktaileja sekä happoa, uutistoimisto Reuters kertoo.
Katalonian hallitus on vedonnut kansalaisiin, etteivät protestit saa yltyä väkivaltaisiksi. Katalonian itsenäisyysliike pitää tärkeänä, että se toimii aina ilman väkivaltaa.
– Tuomitsemme kaiken väkivallan. Sen täytyy loppua nyt, Katalonian presidentti Quim Torra kertoi valtiollisella tv-kanavalla.
Autoja sytytetty tuleen
Katalonian protestit sujuivat päivällä rauhallisesti. Illan hämärtyessä protestit muuntuivat nuorten toimesta levottomiksi. Nuoret sytyttivät autoja ja roskakoreja tuleen.
Poliisi joutui taltuttamaan vandaaleja. Neljä ihmistä on pidätetty. Kymmeniä ihmisiä on tarvinnut ensiapu- tai sairaalahoitoa.
Nuoret kertovat, että he ovat kyllästyneet odottamaan Katalonian itsenäisyyttä. Rauhanomaiset protestit eivät ole heidän mukaansa johtaneet mihinkään.
Katalonian protestit alkoivat jo maanantaina. Niiden on kerrottu jatkuvan läpi koko viikon.
Poikkeustoimia harkitaan
Espanjan virkaatekevä pääministeri Pedro Sánchez kertoi, että Katalonian tilanteen rauhoittamiseksi keskushallinto miettii poikkeustoimien käyttöä. Katalonian itsehallinto otettiin Madridin valvontaan pari vuotta sitten, kun maakunnassa järjestettiin ilman keskushallinnon lupaa kansanäänestys itsenäisyydestä.
Katalonian hallitus kertoi itsenäisyyden saaneen suuren tuen ja alue julistautui itsenäiseksi. Madrid syrjäytti Katalonian hallinnon, ja alueella järjestettiin uudet aluevaalit. Syrjäytetyn hallinnon kärkinimet joutuivat syytteeseen. Syyttäjä vaati tuomioita myös kapinasta, mikä olisi suurin piirtein kaksinkertaistanut jo nyt pitkät tuomiot.
Katalonian itsenäisyyttä tiukasti vastustava keskustaliberaalisen Ciudadanos-puolueen (suom. Kansalaiset) puheenjohtaja Albert Rivera vaati keskushallintoa käyttämään poikkeustilan voimatoimia Katalonian levottomuuksien vuoksi.
Katalonian itsenäisyyskiista ei näytä hellittävän. Espanjan keskushallinto vastustaa tiukasti itsenäisyysliikkeen vaatimusta järjestää itsenäisyydestä virallinen kansanäänestys. Kiista on repimässä Espanjan politiikan kahtia. Maahan ei välttämättä saada muodostettua hallitusta ennenaikaisten parlamenttivaalienkaan jälkeen.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Espanjan vaaleissa nöyryyttävä murskatappio entiselle mahtipuolueelle – uudet tuulet puhaltavat läpi mantereen

Europarlamentaarikko Huhtasaari huolissaan Espanjan oikeusvaltiotilanteesta

Katalonian itsenäisyyskiista repii Espanjan politiikan hajalle

Espanjan poliittinen pattitilanne vain syvenee – hyviä vaihtoehtoja ei enää ole

Espanjan hallituksen muodostamiseen iso mutka: Espanjan olisi pitänyt vapauttaa Junqueras
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












