

SUOMEN UUTISET
Kehitysmaiden johtajat polkevat omien kansalaistensa oikeuksia – Eerola: ”Tilanne olisi parempi, jos Afrikan valtioiden rajat olisi muodostettu kansallisuuksien pohjalta”
Perussuomalaisten puheenjohtajiston kyselytunnilla puolueen 3. varapuheenjohtajalta Juho Eerolalta kysyttiin näkemyksiä Venäjä-politiikasta ja kehitysapupolitiikasta.
Juho Eerolalle kansalaisten lähettämiä kysymyksiä esitti poliittinen suunnittelija Riikka Purra.
Miksi kehitysmaiden vallanpitäjiltä ei vaadita vastuuta omista kansalaisistaan? Suuret pakolaismäärät, kurjuus, ihmisoikeuksien polkeminen, korruptio, köyhyys, sodat, kehittymättömät yhteiskuntarakenteet ja valtava yhteiskunnallinen epätasa-arvo ovat yleisiä monissa maailman kolkissa. Ratkaisuksi ehdotetaan silti aina jotakin, mitä meidän täällä tulisi tehdä. Miksi näin?
– Hyvä kysymys. Useat kehitysmaiden johtajat ovat johtajia monikulttuurisissa hybridivaltioissa, mitkä eivät perustu kansallisvaltiolle, kuten useat Euroopan maat joissa taas pääsääntöisesti yksi kieliryhmä muodostaa valtion. Afrikkalaisissa valtioissa samojen rajojen sisällä tyypillisesti asuu useita eri kansoja. Valta-asemassa on aina jokin tietty kansa ja johtajana tämän kansan edustaja. Tällöin johtaja keskittää kaiken hyvinvoinnin ja usein myös kehitysavun omalle lähipiirilleen ja omalle kansalleen.
– Tässä tapauksessa se oma kansa tarkoittaa vain tiettyä porukkaa kyseisessä valtiossa eikä esimerkiksi niitä muita kieliä tai muita uskontoja tunnustavia kansoja, joita samassa valtiossa on. Ne muut ryhmät nähdään usein jopa vihollisina, joille ei pidä antaa mitään hyvää. Tilanne olisi parempi, jos Afrikassa valtioiden rajat olisi muodostettu kansallisuuksien pohjalta.
Kommentoit jokin aika sitten Venäjän pakotteita ja vertasit Krimin valloitusta Karjalan luovutukseen. Sait jonkin verran palautetta tästä. Oletko edelleen samaa mieltä?
– Se, mitä sanoin näyttäytyi ihan eri tavalla ja vääristeltynä joissakin iltapäivälehdissä. En siis todellakaan pidä sitä hyvänä asiana, että meiltä on aikoinaan mennyt Karjala. Samoin en pidä hyvänä sitä, että menetimme yhteyden jäämerelle. Nämä ovat olleet valtavia tragedioita Suomelle.
– Puhuin lähinnä siitä, että kun nämä alueluovutukset toisen maailmansodan jälkeen jouduttiin tekemään, niin sitten meille tuli myös talouspakotteita, eli jouduimme maksamaan sotakorvaukset Venäjälle. Mutta sen jälkeen alkoi idänkauppa, aloimme viemään sinne tavaraa ja se vahvisti Suomea. Idänkauppa oli erittäin merkittävää 1960-1980-luvuilla. Tätä lähinnä tarkoitin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laura Huhtasaari MTV:n arvokeskustelussa: Kehitysapu ei ole ratkaissut väestökriisiä

Kehitysapu valui johtajan ökypalkkaan ja kalalammikkoon – Suomen ulkoministeriö odottelee yhä rahojaan takaisin

Halla-aholta tiukka ”ei” työvoiman saatavuusharkinnan poistamiselle: Johtaisi orjatyöhön – ”Kyse ei ole korkean osaamisprofiilin maahanmuuttajista”
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään

Rostila pöyristyi Heinäluoman taivaan portti -puheista: ”SDP:n pohjakosketuksen on oltava lähellä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila ei sulata SDP:n Eveliina Heinäluoman ulostuloa. Heinäluoma kysyi tiedotteessaan: ”Saakohan Riikka Purra nämä petetyt vaalilupaukset anteeksi edes taivaan porteilla?”
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










