

Vasemmalla Pertti Villo (ps.), keltaisessa kaulahuivissa kansanedustaja Silvia Modig (vas.). Hänestä oikealla asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.). / SU
Keinot asunnottomuuden poistoon ovat olemassa – Helsingin perussuomalaiset haluavat kaupungin asunnot helsinkiläisille
Asunnottomien yön alkutahdit lyötiin Helsingissä Harjun entisen ruumishuoneen edustalla. Liekö sattumaa mutta jo paikanvalinta osoitti sen, kuinka lopullisesta asiasta on kyse. Paikalle paneelikeskusteluun oli saatu niin paikallispoliitikkoa, kansanedustajaa kuin yksi asuntoministerikin. Paljolti asunnottomista koostunut yleisö eli aktiivisesti keskustelussa mukana.
Vaalien alla ja vanhaan malliin kaikki keskusteluun osallistuneet olivat sitä mieltä, että asunnottomuudelle pitää tehdä jotakin. Sen sietämiselle on jopa nollatoleranssi. Asunnottomuus koskee noin neljäätuhatta ihmistä Helsingissä ja toisaalta vaikkapa tyhjiä asuntoja pääkaupungissa on 29 000 kappaletta.
Asunnottomuutta ei ole haluttu ratkaista
Paneeliin osallistuvien suuri lukumäärä teki keskustelun mahdottomaksi ja osanottajat vastasivat vain tilaisuuden juontajan esittämiin kysymyksiin vuorotellen ja minuutin verran kukin.
Niinpä perussuomalaisten aktiivi Pertti Villo kertaa ja täydentää tilaisuuden jälkeen hetkeä aiemmin paneelikeskustelussa esittämiään perussuomalaisten kantoja:
– Asunnottomuus ei ole rahasta kiinni, se on kiinni poliittisesta tahdosta. Ja sitä ei ole ollut viimeiseen viiteentoista vuoteen, Villo sanoo aluksi.
Mitä asialle voisi tehdä?
– Eihän sille muuta voi tehdä, kun saada nämä päättäjät vastaamaan siitä, että päätökset on sen mukaisia, mitä täällä on puhuttu. Nämäkin puolueet, jotka tässä nyt olivat – jos he ovat sitä mieltä vielä tuolla kaupungintalolla, niin sittenhän tämä asia on sillä ratkaistu.
Kontteja asunnottomille
Mikä sinun oma keinosi on?
– Oma keinoni on, että vien meidän valtuustoryhmälle tämän viestin mitä mieltä ollaan. Meidän valtuustoryhmä on esittänytkin pikaratkaisuna tämmösiä kontteja, kunnes asunnottomille saadaan rakennetuksi pysyvät asunnot. Mutta sitä vastustettiin, kun se kuulemma oli niin epäinhimillistä. Jotenkin päättäjien mielestä on parempi, että ihmiset on roskalaatikossa, kun kuulemma konttiasunto ei ole ihmisille tarkoitettu. Niitä on kyllä tehty hirveen moderneja kontteja nimenomaan asumiseen, Villo vastaa.
Mitä tarkoitat sillä, että Helsingin asunnot pitäisi antaa niille, joille ne kuuluvat?
– Joo mä tarkoitan sitä, että nythän Helsinkiin tulee paljon muita kuin helsinkiläisiä. He vievät helsinkiläisiltä asunnottomalta sen asunnon, koska he ovat Helsingin virkamiesten mukaan kiireellisempiä kuin kaupungin omat asunnottomat.
Kaupungin asunnot kuuluvat helsinkiläisille
– Mun mielestä tässä suurin moka on se, että poliitikot ovat luovuttaneet Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen jaon täysin virkamiehille. Niin asunnon jako, kuin sitten sen saaminenkin. Poliitikoilla ei ole enää sitä kontrollia, mitä oli aikaisemmin eli missä suhteessa asunnot jaetaan, Villo sanoo lopuksi.
Paneelikeskustelua tarkasti seurannut perussuomalaisten varavaltuutettu Helsingissä Juhani Strandén haluaa vielä korostaa, että asukkaiden valintakriteereissä pitää ottaa huomioon hakijan kiireellisyys ja helsinkiläisyys.
– Asunnot pitää antaa heille, joille ne on tarkoitettu, Strandén painottaa.
Juttua muutettu 19.10.2018 klo 18:23. Osa Strandénin sitatteista oli virheellisesti merkitty Villon nimiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














