Kelan tuoreen tiedotteen mukaan vieraskielisten osuus toimeentulotuen ja työttömyysturvan saajista olisi pienentynyt viime vuosina. Tiedotteen otsikko vaikuttaa positiiviselta: Aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea tai työttömyysturvaa.
Todellisuus on kuitenkin karumpi. Samalla kun toimeentulotuen saajien osuus vieraskielisistä on laskenut, heidän osuutensa kaikista maksetuista perustoimeentulotuista on noussut reilusti.
Kelan luvut kertovat kahdesta tarinasta
Vuonna 2017 noin 23 prosenttia aikuisista vieraskielisistä sai toimeentulotukea. Vuonna 2025 osuus oli 18 prosenttia. Työmarkkinatuessa kehitys oli saman suuntainen.
Samalla ajanjaksolla vieraskielisille maksettu osuus kaikesta perustoimeentulotuesta kasvoi 24 prosentista 41 prosenttiin. Euroissa summa nousi 172 miljoonasta 408 miljoonaan.
Kela itse mainitsee nämä luvut tiedotteessaan, mutta otsikko ja pääviesti keskittyvät vain suhteelliseen laskuun.
Tutkija: Kunnon propagandaa Kelalta
Suomen Perustan maahanmuuttotutkija Samuli Salminen ärähti somekanavillaan heti tiedotteen julkaisun jälkeen.
– Jo peräti 41 % maksetuista perustoimeentulotuista vieraskielisille. Ja kuinka Kela uutisoi tämän tiedon? No näin: ”Aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Kunnon propagandaa Kelalta”, Salminen kirjoittaa.
Hän pitää otsikkoa propagandana, sillä tiedotteessa jätetään taka-alalle kaksi olennaista asiaa: toimeentulotuen saajaosuus on vieraskielisillä yhä moninkertainen kotimaankielisiin verrattuna, ja viime vuosina osuus on jälleen kasvanut erityisesti ukrainalaisten tulon myötä.