

Kirkkoja poltetaan nyt ympäri Eurooppaa. / LEHTIKUVA
Kirkot tulipalojen ja tuhotöiden kohteena Ranskassa – Euroopassa nousee huoli hengellisten kokoontumispaikkojen turvallisuudesta
Ranskassa on viime aikoina tuhoutunut tulipaloissa sekä muuten vaurioitunut useita historiallisia kirkkorakennuksia. Kirkkoihin kohdistuva ilkivalta ja tuhotyöt ovat samalla yleistyneet. Ranskassa - ja laajemmin Euroopassa - onkin alkanut kasvaa huolestuneisuus hengellisten kokoontumispaikkojen turvallisuudesta.
Viimeisimpänä Immaculate Conception -kirkko Saint-Omerin kunnassa Pohjois-Ranskassa syttyi tuleen syyskuun alussa. Saint-Omerilla on Ranskassa pitkät perinteet hengellisenä paikkakuntana.
Paikallisten viranomaisten mukaan palo sai alkunsa maanantaina 2. syyskuuta noin neljältä aamuyöllä. Nopeasti roihahtanut palo levisi ensin kirkon sivu- ja keskikäytäviin, sitten katolle ja lopulta korkealle kellotorniin aiheuttaen tornin romahduksen maan tasalle.
FRANCE
— Catholic Arena (@CatholicArena) September 2, 2024
Immaculate Conception Church in Saint Omer is the latest church to go up in flames
The bell tower collapsed in the fire pic.twitter.com/VRkbiF3O42
Ammattitaitoisen palokunnan ponnistelujen ansiosta palo saatiin sittemmin tukahdutettua maanantaiaamuna kello seitsemän jälkeen. Vaikka henkilövahinkoja ei tiettävästi sattunut, noin 60 rakennuksen lähellä asuvaa paikallista asukasta evakuoitiin varotoimenpiteenä.
Kyseessä oli tahallinen teko. Teosta epäilty henkilö saatiin kiinni muutamien tuntien kuluttua palon sammuttamisesta. Epäilty on Ranskan poliisin vanha tuttu, ja hän on usein aiemminkin yrittänyt sytyttää tuleen rakennuksia.
Tulipalossa vaurioitui pahoin kirkon tornin metallirunko, vaikkakaan vaurioiden tarkkaa laajuutta ei ole täysin määritetty. Kirkosta onnistuttiin kuitenkin pelastamaan kirkon välineistöä ja muita uskonnollisia esineitä.
Jo toinen kirkkopalo lyhyen ajan sisällä
Kyseessä oli jo toinen huomattava kirkkopalo Ranskassa lyhyen ajan sisällä. Tuiki tavallisena torstai-iltapäivänä, 11. heinäkuuta Ranskan Rouenin kaupungin katedraalin torni syttyi tuleen.
Goottilaistyylinen kirkko on taiteenharrastajille tuttu muun muassa ranskalaisen impressionistin Claude Monet’n 1800-luvun maalauksista. Rouenin katedraalin tornit nousevat 150 metrin korkeuteen ja ne ovat Ranskan korkeimpien kirkkorakennelmien joukossa.
Tulipalopäivänä kuuluisia torneja oltiin parhaillaan kunnostamassa, ja palo syttyi, kun osa tornin korjaustöitä suojaavasta pressusta syttyi tuleen katedraalin tornin metallisessa kärjessä.
Tulipalo saatiin kuitenkin sammutettua saman päivän aikana, eikä tuli ehtinyt aiheuttaa merkittäviä vahinkoja.
Ranskan kulttuuriministeri Rachida Datin mukaan katedraalin sisäosa, ja siellä säilytetyt taide-esineet säilyivät lähes vahingoittumattomana.
Iskut kohosivat Notre Damen palon jälkeen
Kirkkoihin kohdistuva ilkivalta ja tuhotyöt ovat yleistyneet Ranskassa viime vuosina. Ranskassa – ja laajemmin Euroopassa – onkin alkanut kasvaa huoli hengellisten kokoontumispaikkojen turvallisuudesta.
Kirkkoihin kohdistuvat iskut alkoivat yleistyä Pariisin maamerkin, Notre Damen katedraalin tuhouduttua pahoin tulipalossa keväällä 2019.
Tuolloin lähes 850-vuotias Notre Dame vaurioitui pahoin hurjassa palossa, jonka seurauksena katedraalin keskitorni ja katto romahtivat. Tulipalon syttymisen taustalla ei tosin ole epäilty olevan rikosta, vaan palon arvellaan syttyneen huolimattomuudesta, kuten palavasta savukkeesta tai sähkölaiteviasta.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron lupasi jo 2019, että Notre Dame korjataan ja kunnostetaan alkuperäiseen loistoonsa rahasta välittämättä. Kunnostustöiden on arvioitu maksavan jopa lähes 700 miljoonaa euroa.
Notre Damen korjaukset eivät ehtineet valmiiksi Pariisin olympialaisten avajaisiin mennessä. Nyt valmista on uutisoitu olevan joulukuussa.
Kirkollisia patsaita ja symboleja tuhottu
Newsweek uutisoi jo muutama vuosi sitten että Ranskassa on alkanut tapahtua yhä enemmän kirkkorakennuksiin kohdistuvaa ilkivaltaa tai kirkkoihin kohdistuvaa häpäisyä. Esimerkiksi patsaita ja muita kirkollisia symboleja on tuhottu useissa kohteissa.
Notre Dame oli jo ennen tulipaloa tuhoyrityksen kohteena vuonna 2016, mutta poliisit saivat estettyä katedraalin räjäytyksen autopommilla. Teon yrityksellä oli kytkentä islamilaiseen jihadismiin. Ranskalainen tuomioistuin tuomitsi sittemmin viisi naispuolisen jihadistisolun jäsentä 5-30 vuodeksi vankeuteen.
Maaliskuussa 2019 myös historiallinen St.Sulpicen kirkko Pariisissa sytytettiin tuleen sunnuntaisen keskipäivän messun jälkeen. Vaikka kukaan ei loukkaantunut palossa, sen epäiltiin syttyneen tuhopoltosta.
Katolisten kirkkojen tärvely yleistynyt
Muista ranskassa viime aikoina palaneista kirkoista mainittakoon Eglise Saint-Georges -kirkon tuho. Kesäkuussa 2023 epäillystä salamaniskusta aiheutunut tuli sai aikaan suuren tulipalon Eglise Saint-Georges -kirkossa Descartesissa.
1100-luvulla rakennettu, sittemmin kahdesti vuosisatojen vaihtuessa remontoitu kirkko oli paikallisten asukkaiden suuresti arvostama, ja alueellisesti kirkkoa pidettiin historiallisena muistomerkkinä. Onnettomuudessa kirkon kattorunko romahti, mutta rakennuksen sisäpuoli säilyi suhteellisen vahingoittumattomana, ja holvi säilyi.
Myös aivan viime aikoina kirkollisten rakennusten, etenkin katolisten kirkkojen, tuhoaminen tai häpäiseminen on jatkunut Ranskassa.
Heinäkuussa Notre Dame de Travail -kirkko joutui ilkivallan kohteeksi. Tuolloin kirkkoon tunkeuduttiin heinäkuun 14. ja 15. päivän välisenä yönä, ja teossa muun muassa kirkon seiniä töhrittiin uskontoa solvaavilla kirjoituksilla. Paikallisten mediatietojen mukaan myös Neitsyt Mariaa esittävän puupatsaan kurkkuun oli isketty veitsi.
Tekijöillä oli hyvä tilaisuus toimia, koska kirkossa ei ole valvontakameroita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuuttajien juutalaisviha vyöryy Saksassa yli äyräiden, Bild-lehdeltä hätkähdyttävä ääri-islamia torjuva viidenkymmenen kohdan manifesti

Seppänen huolissaan ääri-islamilaisen uskonnon tunnustuksellisesta opetuksesta kouluissa: ”Ääri-islamistinen opetus kouluissa heikentää Suomen turvallisuutta”

Vasemmisto marssi vappuna punalippujen alla vaatien vallankumousta – kulkueesta kuului juutalaisvastaista huutoa ja vaatimuksia Israelin valtion hävittämisestä

Kohuimaami herättelee uskovaisia: Homous on syntiä, popmusiikki saatanasta ja lapsilta kaivataan nöyryyttä

Jarkko Tontin Hamasin hyödylliset idiootit -kirjoitus todentaa neutraaliksi naamioidun journalismin seuraukset
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














