

LEHTIKUVA
Kokoomus ja SDP esittävät aluehallituksen ja -valtuuston puheenjohtajien vuosipalkkioihin merkittävää korotusta Pirkanmaalla – ”Tilanne on sietämätön”
Hallitus linjasi puoliväliriihessä aluevaltuustojen niin sanotusta demokratiarahasta leikkaamisesta, toisin sanoen poliitikkojen palkkioista ja ryhmärahoista hyvinvointialueilla. Poliitikkoja palkkiorahojen pieneneminen ei kuitenkaan miellytä. Koska rahoitus on yleiskatteellista, on hyvinvointialueilla ympäri Suomen päätetty mieluummin leikata terveyspalveluista tai soten henkilökunnasta, jotta poliitikot eivät joutuisi kärsimään pienempien palkkioiden muodossa.
Esimerkiksi Pirkanmaalla leikkauksia demokratiakustannuksiin tuli noin 464 000 euroa. Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä on esittänyt, että säästö toteutettaisiin poistamalla ryhmärahat kokonaan ja leikkaamalla vähän myös palkkioista niin, että sopeutustoimi kohdistuisi kokonaisuudessaan politiikan kustannuksiin. Muut puolueet eivät kuitenkaan ole siihen suostuneet.
– Tällä hetkellä näyttää muilla puolueilla olevan sellainen konsensus, että ne suostuvat leikkaamaan tuhat euroa demokratiarahasta eli maksaisivat itselleen ensi vuonna 4 000 euroa ryhmärahaa per valtuutettu. Kokonaisuudessaan se siis putoaisi 395 000 eurosta 310 000 euroon, kertoo aluevaltuutettu, Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Sami Kymäläinen.
Ryhmärahat kokonaan pois, palkkioita laskettava
Tämä tarkoittaa Pirkanmaalla käytännössä sitä, että vaaditut leikkaukset kohdentuvat joko henkilökuntaan irtisanomisten muodossa tai ikäihmisten, vammaisten, lasten tai nuorten palveluihin tai mielenterveyspalveluihin. Koska rahoitus on yleiskatteellista eivätkä muut puolueet suostu leikkaamaan poliitikoilta, kohdennetaan vaaditut leikkaukset tavallisten pirkanmaalaisten palveluihin.
– Olen saanut sellaista informaatiota, että tilanne olisi sama muillakin hyvinvointialueilla – muut puolueet eivät suostu leikkaamaan omia demokratiarahojaan, vaan oikeasti otetaan ne rahat ihmisten palveluista, mikä on mielestäni aivan käsittämätöntä, Kymäläinen päivittelee.
– Lopullinen päätös asiasta tehdään maanantaina 8.12. aluevaltuuston kokouksessa, jossa käsitellään talousarvio. Tulemme esittämään sielläkin, että ryhmärahat poistetaan kokonaan ja palkkioita lasketaan sen verran, että euroakaan ei mene henkilöstön maksettavaksi työpaikkoina eikä myöskään pirkanmaalaisten maksettavaksi niin, että he eivät saa enää palveluja samalla tavalla kuin ennen, koska poliitikot haluavat rahansa.
Muut puolueet pitävät hillotolpistaan kiinni
Kaikkein härskeimpänä Kymäläinen pitää sitä, että kokoomus ja demarit ovat nyt esittämässä aluehallituksen ja aluevaltuuston puheenjohtajien vuosipalkkioihin merkittävää korotusta samaan aikaan kun hallitus on ilmoittanut, että politiikan kustannuksia pitäisi leikata. Nostetaan palkkioita tai ei, lankeaa joka tapauksessa satojen tuhansien eurojen lasku Pirhan työntekijöiden ja Pirkanmaan asukkaiden maksettavaksi, jos muut puolueet eivät tule perussuomalaisten linjalle.
– Siltä nyt vahvasti vaikuttaa, että muut puolueet haluavat pitää omista hillotolpistaan kiinni. Minun henkilökohtainen toiveeni on, että hallitus leikkaa joka vuosi sen saman puoli miljoonaa niin kauan, että paikalliset poliitikot täällä ymmärtävät, että poliitikkojen tehtävä ei millään yhteiskunnan tasolla ole vain omien hillotolppiensa suojelu ja varjelu, vaan myös heidän pitää osallistua näihin talkoisiin.
– Erityisesti täällä Pirkanmaan hyvinvointialueella ei voi olla niin, että poliitikot suojelevat itseään ja omia palkkioitaan ja laskun maksavat alueen asukkaat ja Pirhan työntekijät. Tilanne on sietämätön, Kymäläinen jyrähtää.

PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hillotolpat ryhmärahat säästötalkoot poliitikkojen palkkiot sote-henkilöstö demokratiaraha aluevaltuustot hyvinvointialueet Sami Kymäläinen Pirkanmaa Terveyspalvelut Puoliväliriihi leikkaukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansanedustaja Rami Lehtinen teki lakialoitteen ryhmärahan lopettamisesta: ”Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa pitää mielestäni kaikkien olla valmiita säästämään”

PS-Nuoriso: Soterahat eivät ole valtuutettuja varten – ”Ryhmäraha joutaisi kokonaisuudessaan romukoppaan”

Lehtinen iloitsee onnistumisista: Forssaan paljon työpaikkoja ja aluevaltuustojen ryhmärahat leikkuriin
Forssan kaupunki ilmoitti torstaina tehneensä esisopimuksen yli 100 hehtaarin maa-alueen kiinteistökaupasta varainhoitoyhtiö Blackstonen rahastojen kanssa. Alueelle on tarkoitus valmistua datakeskus, joka olisi yksi Euroopan suurimmista. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen on iloinen hankkeesta.

Riikka Purra toistaa vetoomuksensa muille puolueille: Luovutaan ryhmärahasta – ”Puolueet saavat jo puoluetukea, jota kyllä riittää tarvittaessa aluevaltuustoryhmillekin”
Perussuomalaiset ovat jo pitkään vedonneet muihin puolueisiin, että nämä suostuisivat luopumaan aluevaltuustoryhmien saamasta ryhmärahasta.
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.















