

PS ARKISTO
Kolumni: Budjettisyksyn satoa
Hallituksen esitys vuoden 2020 talousarvioksi julkaistiin kuukausi sitten ja sitä on siitä lähtien perattu monelta eri kantilta. Itä-Suomi on jälleen jäänyt suurten liikennehankkeiden sivustaseuraajaksi, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
Itäradan selvitystyö on jäljessä sekä Turun tunnin junan hanketta että Tampereen seutua ja päärataa vahvistavaa Suomi-rataa. Tiehankkeita hylätään vetoamalla liian vähäisiin liikennemääriin. Itä-Suomessa puhuttavat sekä korkeat työttömyysluvut että rekrytoinnin vaikeus useilla aloilla. Rapistuvat tiet ja epävarma kaavoitustilanne eivät kannusta yrityksiä investoimaan alueelle eikä uusia työpaikkoja synny. Kohtaanto-ongelma pahenee sitä mukaa kun muutetaan muualle työn perässä. Itä-Suomi kaipaa kipeästi uusia investointeja tämän kehityskulun kääntämiseksi.
Pohjois-Karjalan edustajat jättivät yhteisiä talousarvioaloitteita, joilla pyritään edistämään maakunnan kehitystä. Etenkin monet tiehankkeet parantavat alueen saavutettavuutta sekä liikenneturvallisuutta. Myös yritykset ja raskas liikenne hyötyvät paremmasta tieinfrasta. Toimivat liikenneyhteydet ovat tärkeitä myös syrjäseuduilla, mikäli koko maa halutaan pitää asuttuna. Pitkät välimatkat ja huonot tiet ovat vaarallinen yhdistelmä, etenkin niillä reiteillä, joilla kulkee myös paljon raskasta liikennettä. Hyvät tiet edistävät myös matkailua ja parantavat paikallisten nähtävyyksien saavutettavuutta. Kotimaanmatkailu tuottaa työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan noin 70 % koko Suomen matkailukysynnästä ja on kasvavissa määrin yhä tärkeämpi elinkeino myös Itä-Suomessa. Siten toimivat liikenneyhteydet ovat tärkeitä sekä paikallisille asukkaille että seudulla vieraileville.
Lastensuojelun kehittäminen on minulle hyvin tärkeä asia ja olenkin jättänyt talousarvioaloitteen, jolla pyritään parantamaan seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden ja seksuaalirikoksen uhriksi joutuneiden lasten auttamista. Tavoitteena on tehostaa viranomaisten yhteistyötä, minkä avulla kunnat ja viranomaiset pystyvät yhdessä auttamaan lapsia ja nuoria sekä ennaltaehkäisemään lapsiin ja nuoriin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Lastensuojelun tilanne on monissa kunnissa vaikea viranomaisten resurssipulan takia. Tähän on ehdottomasti tultava muutos.
Outokumpulaisena myös oman kaupungin asiat ovat tietenkin lähellä sydäntä. Yksi kaupungissa pitkään kytenyt toive on kevyenliikenteenväylän rakentaminen rautatien ylittävälle Kalattomantien sillalle. Kevyenliikenteenväylän puutteesta huolimatta sekä jalankulkijat että pyöräilijät käyttävät siltaa, koska se on monille asukkaille suorin ja nopein reitti kahden kaupunginosan välillä. Sillan kapeus ja kevyenliikenteenväylän puute heikentävät liikenneturvallisuutta, etenkin kun ikäihmiset monesti kulkevat sillalla myös potkukelkalla tai rollaattorilla.
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä huomiota ansaitsee viranomaisten koiratoiminta. Virkakoirat ovat monessa asiassa korvaamaton apu viranomaisille. Poliisikoirat jäljittävät rikollisia ja löytävät eksyneitä marjastajia, etsivät huumeita tai räjähteitä ja toimivat tarvittaessa voimankäyttövälineinä. Rajakoirat ovat ylivertaisia jäljittämään ja ottamaan kiinni luvattomia rajanylittäjiä. Etenkin itärajalla rajakoirat ovat korvaamattomia. Virkakoira on sekä ohjaajansa työkaveri että perheenjäsen. Koiria koulutetaan ja niiden kanssa harrastetaan myös vapaa-ajalla ja siksi on tärkeää, että siihen on saatavilla riittävästi tukea ja resursseja. Onpa yksi rajakoira jopa voittanut useita mestaruuksia suojelussa, korkeimpana saavutuksenaan kulta saksanpaimenkoirien maailmanmestaruuskisoissa. Virkakoirien tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa ja olen siksi jättänyt talousarvioaloitteet Poliisikoirayhdistyksen ja Rajan koiramiehet ry:n toiminnan tukemiseksi ja kehittämiseksi.
Sanna Antikainen
kansanedustaja (ps.)
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas: Suomi on dumpannut vuosikymmeniä rahaa Afrikkaan – ”Ei ole saatu mitään muuta aikaiseksi kuin lisääntyviä konflikteja, heimosotia ja kansojen kurjistamista”

Perussuomalaiset vaati kyselytunnilla tukea lapsiperheille – ministeri pakeni vastuutaan

Mäkynen: Piilotetaanko tulkkipalveluiden kustannuksia tarkoituksella?

Koskenkylä: Hallituksen työllisyystoimet heikkoja, kommunikointi ristiriitaista – väittää leikkaavansa yritystukia, mutta lisää palkkatukea, joka on yritystukea

Puisto: Hallituksen taloussuunnitelma on vaarallisen hutera
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää