Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat

Politiikan pelissä yksi helpoin ja samalla matalamielisin hyökkäysvektori on alkaa syytellä erimielistä ”ideologian” kantajaksi. Vastapuoli esitetään ihan vaan tunne- ja aatesyistä julmaksi vähäosaisilta leikkaajaksi, jos on itse vasemmalla, tai vastuuttomaksi tuhlariksi, jos on itse oikealla.

Tekeekö ideologia automaattisesti tuhmaksi?

Väitetään, että ideologian kantaja ei näe, miten asiat ovat oikeasti, koska ideologia sekä sokaisee että saa tarttumaan väärään tietoon ja toimimaan järjenvastaisesti. Harva koskaan haluaa tunnustautua ideologian kantajaksi, koska jos menet sanomaan, että olet kulttuurinationalisti, sosialisti tai vaikka kapitalisti, kaikkea sanomaasi tulkataan sen sinun itse myöntämäsi ”ismin” kautta. Sinähän olet itsekin myöntänyt sen, että pidät päälläsi jengiliivejä. Siten saat niskaasi vihat vastakkaisten ismien kannattajilta ja paheksuntaa siltä suurelta yleisöltä, joka haluaa patsastella muka ideologiavapaina, kaikkien kavereina.

Tämä on typerää ja naurettavaa. Sanat ovat oikoteitä mielipiteiden ja kantojen ilmaisuun. Ei ideologioita tule hävetä, eikä niiden kantajia tai tunnustajia kuulu tuomita heidän kantojensa perusteella.

Ismien huono maine

Ismeillä on huono maine, koska niiden avulla on saatu aikaiseksi niin valtioiden sisäisiä kuin valtioiden välisiä sotia. Suuressa eurooppalaisessa narratiivissa vain Euroopan unioni, eli kansallisvaltioiden hitaaseen lakkauttamiseen tai ainakin laimentamiseen johtava ismi, lakkauttaisi muka Eurooppaa koko sen historian ajan riivanneet suursodat. Ihan kuin Yhdysvallat tai Neuvostoliitto eivät olisi sotineet täällä, tuolla ja siellä. Tai että eurooppalaisten riitapukareiden pakottaminen Euroopan yhteisvaluutan ja liittovaltion kautta keskinäisiin vastuisiin toistensa veloista ja menoista ei olisi omiaan lietsomaan eripuraa ja taloudellisia menetyksiä.

Natsi-Saksa ja toinen maailmansota saatiin aikaiseksi, kun Saksalta vaaditut sotakorvaukset olivat kohtuuttomat ja rahapolitiikan puute ohjasi Saksan sisäisen devalvaation ja suurtyöttömyyden tielle, jolloin kansalaisille jäi vaihtoehdoiksi äänestää valtaan joko natsit tai kommunistit. Yhtä hyvin voitaisiin siis sanoa, että tänä päivänä kovasti ihailtu ja jossain määrin jo menneisyyteen kadonnut ”kansainvälinen järjestys” oli ismi ja syntipukki.

Tämä on tärkeä pointti: yksikään valtio ei tuhoudu kulttuurisesti tai taloudellisesti sen takia, että siellä ollaan oltu oikealla tai vasemmalla, kansallismielisiä tai globalisteja. Asioiden vieminen päätyyn asti on se varsinainen ongelma.

Valtion budjettitalous ei ole ismi

Tuoretta huomiota on saatu, kun valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä erehtyi kirvestyöltä haiskahtavassa haastattelussa kertomaan käsityksiään ja mielipiteitään. Julkisen talouden vaikeasta tilasta ei ole kahta sanaa. Merkittävä osa ihmisistä niin meillä kuin muualla haluaa uskoa, että puolustus- ja korkomenojen kasvun ja hitaan talouskasvun yhdistelmästä huolimatta julkista taloutta ei tarvitsisi sopeuttaa kovin radikaalisti. Että menoja ei juurikaan tarvitsisi leikata, sillä veroja voitaisiin korottaa, ja joillakin julkisilla investoinneilla ja tulonsiirtojen kasvattamisella talous kasvaisikin niin huimasti, että menotkin muuttuisivat saataviksi. Eli tuhlaamalla rikkaaksi.

Tämä on hyvin ymmärrettävää. Ne ihmiset, jotka ovat pankista ottaneet asuntolainaa 12 kuukauden euribor-lainakorolla, valittavat, kun korkojen nousun myötä heidän korkomenonsa nousevat heti koko lainan osalta. Ei hallitus ole heidän lainakorkoaan valinnut, eikä korkojen noususta edes päätetä Suomessa, vaan Euroopan keskuspankissa, koko euroalueen puolesta. Nämä samat ihmiset valittavat Suomen hallitukselle, jonka korkomenot ovat samasta vaihtuvakorkoisesta lainaamisesta johtuen nousseet miljardeilla. Jostain ne rahat on revittävä, kuten myös venäläisen omalla puolellaan rajaa pysymisen kustannukset.

Toivo on huono strategia, ja juuri siitä syystä oppositio sillä yrittää tällä hetkellä myydä itseään. Pitää kuulemma palauttaa toivo suomalaisille mahdollistamalla heille osa-aikatyöskentely työttömyyskorvauksellakin oltaessa ilman, että tienattu kymmenen euroa pienentää työttömyysturvaa viidellä eurolla. Pitää kuulemma kasvattaa lapsista, työttömyydestä, vuokrasta ja kaikesta muusta maksettavia tulonsiirtoja. Maksajaksi kaikelle pitäisi laittaa Joku Muu.

Mutsis on narratiivi

Sukua ideologioille on narratiivi. Narratiivi on sivistyssana tarinalle. Se on sana, jolla kyseenalaistetaan joku ajatusketju tai tosiasia kutsumalla sitä osaksi Tarinaa.

Ensin perussuomalainen näyttää tilastojen avulla, että katsokaa nyt, Euroopan ulkopuolelta ja etenkin kehitysmaista Suomeen tulleet maahanmuuttajat, tulivat he sitten millä tahansa perusteella Suomeen, ovat valitettavan usein tulonsiirtojen varassa ja ansaitsevat heikosti, että kalliiksi tulee tämmöinen, rahat loppuu. Sitten jostain tulee joku humanistihessu tai vasenvirpi kertomaan, että tuo on vaan sellainen narratiivi, oikeesti ootte rasisteja ja ootte ihan populismissa kaikki, tämä ei ole minun Suomeni.

Mutsis on narratiivi. Asiat ovat asioita, eikä se, että kutsuu jotain ideologiaksi tai narratiiviksi ole mikään argumentti. Se on häpeällinen ja nolo väistö tilanteessa, jossa omat argumentit eivät riitä ja on valinnut esittää älykästä, luottaen siihen, että yleisö on tyhmä.

Ei ole alkuperäisten epäilijöiden vika, että EU-tasolla ja kansallisesti on tehty asioita, jotka ovat menneet vihkoon. Eikä se, että nämä pieleen menneet asiat nostaa esiin, ole millään muotoa ideologista, eikä varsinkaan narratiivia.