Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Koponen nuorten somekiellosta: ”Lapsi ei saa mennä pesuveden mukana”

31.08.2026 |09:21

Eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Ari Koponen kommentoi hallituspuolueiden erimielisyyttä lasten sosiaalisen median käytön rajoittamisesta.

Kokoomus on varapuheenjohtaja Karoliina Partasen johdolla esittänyt lainsäädännöllistä etenemistä, jopa 15–16 vuoden ikärajaa.

Ari Koponen kertoo, että perussuomalaiset suhtautuvat varauksella siihen, mitä pelkällä kansallisella lainsäädännöllä voidaan saada aikaan. Koposen mukaan tavoite suojata lapsia somen haitoilta on oikea, mutta keinot on valittava huolella.

– Jos se tarkoittaa vaikka täydellistä tunnistautumista, niin siinä ei ole mitään järkeä. Netin anonymiteetti tuhoutuisi ja käytännössä kaikki henkilötiedot tulisi somejättien tietokantaan. Siinä menisi liian suuri lapsi pesuveden mukana.

Kokeilu ei ole toiminut

Hän korostaa, ettei ongelmaa pidä ratkaista tavalla, joka siirtää laajasti suomalaisten henkilötietoja kansainvälisten somealustojen haltuun ja heikentää anonymiteettiä koko verkossa. Koposen mukaan ensisijainen vastuu kuuluu vanhemmille.

– Vanhempien vastuuta tulee korostaa alaikäisten lasten somenkäytön rajoittamisessa. Ennemmin se, että vaikka toisella asteella oppitunneilla rajoitettaisiin, kuin se, että somekielto tehtäisiin kaikille alle 15-vuotiaille pakolliseksi. Nyt nähdään jo maailmalta kokeiluista, ettei se ole toiminut.

Ranskan yritys kieltää some alle 15-vuotiailta kaatui perustuslailliseen arviointiin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Europarlamentaarikko Tynkkynen lupaa edistää digitaalista sananvapautta EU:ssa – vihreiden Niinistö sen sijaan rajoittaisi lailla somekeskusteluja

16.01.2025 |00:06

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
7.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi