

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Aittakumpu torjuu somekiellon nuorilta – ilman sosiaalista mediaa nuoret jäävät valtamedian armoille
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee Facebook-kirjoituksessaan esityksiä, jotka vaativat sosiaalisen median kieltämistä alle 16‑vuotiailta. Hän varoittaa, että sosiaalisen median täyskielto veisi nuorilta vaihtoehtoiset tiedonlähteet ja jättäisi heidät entistä riippuvaisemmiksi valtamediasta.
Kansanedustaja Pekka Aittakumpu puntaroi Facebookissa, pitäisikö sosiaalisen median käyttö kieltää alle 16-vuotiailta. Euroopan parlamentti on äänestänyt asiasta, ja vain perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen ainoana suomalaisena europarlamentaarikkona oli esitystä vastaan. Suomessakin on vastaavaa esitetty ihan pääministeriä myöten.
Täyskieltoa nuorille ei pidä hyväksyä
– Ajatellaanpa vähän: Jos nuoret eivät saa olla sosiaalisessa mediassa, niin he ovat yhä enemmän valtamedian varassa sen suhteen, mitä he saavat tietää maailman ja Suomen tapahtumista. Ja mehän tiedämme suomalaisen valtamedian hyvin vihervasemmistolaisen linjan, Aittakumpu pohtii.
Aittakummun mielestä jokaisen kannattaakin pohtia omaa somen käyttöään ja kuinka paljon siihen käyttää aikaa, mutta sosiaalisen median täyskieltoa nuorille ei hänen mielestään missään tapauksessa pidä hyväksyä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- somekielto vihervasemmistolaisuus Pekka Aittakumpu valtamedia Facebook Sosiaalinen media Euroopan parlamentti Sebastian Tynkkynen nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ilmasto-Greta canceloitiin Israelissa palestiinalaismyönteisyyden vuoksi – ”Terrorismin tukija”

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen haluaa kapitalistien rahat tai heidän henkensä

Historioitsija Teemu Keskisarja syyttää suomalaista mediaa epärehellisyydestä sotauutisoinnissa: ”Valehteleminen ei kerta kaikkiaan toimi valeuutisia vastaan ”

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija lietsoo somessa vallankumousta ja vaatii kapitalistien hävittämistä
Perusuomalaisten ex-kansanedustaja Reijo Tossavainen kummastelee Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä leviävää Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijan kirjoitusta. Tutkija on kirjoittanut Facebook-sivullaan tekstin, jossa Tossavaisen mielestä käsketään vallankumoukseen. Lisäksi tutkija toteaa eräässä päivityksessään, että Suomen voisi liittää Venäjään.
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














