

LEHTIKUVA
Historioitsija Teemu Keskisarja syyttää suomalaista mediaa epärehellisyydestä sotauutisoinnissa: ”Valehteleminen ei kerta kaikkiaan toimi valeuutisia vastaan ”
Klikatuimpia uutisia ovat vuoden verran olleet venäläisten hyökkäyssodassaan tekemät tunaroinnit ja epäonnistumiset. Ukrainalaiset sotilaat ovatkin sitten onnistuneet puolustustautumaan huomattavasti paremmin. Historioitsijan mukaan länsimedian tiedot eivät valitettavasti pidä paikkaansa. Ukrainassa voi käydä kummin päin tahansa.
Suomalaismedian – kuten länsimedian yleensäkin – uutisointi Ukrainan sodasta on historioitsija Teemu Keskisarjan mielestä kaikkea muuta kuin tasapuolista tai paikkansapitävää. Venäjän epäonnistumisia liioitellaan ja Ukrainan vastoinkäymisistä vaietaan, toteaa Keskisarja omaan suoranuottiseen tapaansa Puheenaihe-podcastissa.
Keskisarja sanoo itsekin ”sydämestään” toivovansa Ukrainan voittoa Venäjästä, mutta faktojen valossa tilanne on ”veitsenterällä” ja lopputulos voi kääntyä kumman tahansa voitoksi.
– Ei ole tietenkään selvää, kenen pääkaupungin raunioilla loppujen lopuksi seisomme.
”On vain somekirjeenvaihtajia”
– Jokseenkin joka päivä vuoden ajan, lähestulkoon, klikatuimpia uutisia ovat olleet venäläisten ryssimiset, sössimiset ja tunaroinnit. Venäläisiä kuulemma kaatuu kuin heinää, venäläisten kalusto on neuvostoaikaista romurautaa. Ukrainalaiset ovat taitavaisia ja päättäväisiä, he ovat saaneet lännestä huippuaseita. Tiedot eivät valitettavasti pidä paikkaansa.
– Nykyisin 2020-luvulla ei juurikaan ole sotakirjeenvaihtajia, on vain somekirjeenvaihtajia. He onkivat hakukoneilta tai Twitter-tileiltä oletetut totuutensa. Minusta se ei anna kovin verevää tai todenmukaista kuvaa Ukrainan tapahtumista.
– Jos Venäjä oikeasti olisi niin paska ja yksi ukrainalainen länsimaalainen vastaisi kymmentä ryssää, niin niillä tiedoilla Putinin rosvojoukkojen pitäisi paeta tällä hetkellä Siperiassa saakka, Keskisarja polemisoi.
”Uutinen on toinen juttu”
– Valeuutisia vastaan valehteleminen Suomessa – hyvässä tarkoituksessa, hyvässä uskossa – pitää taas nostaa suomalaisten moraalia ja tsempata ukrainalaisia – se on kääntynyt itseään vastaan.
Moraali ja uutisointi pitää olla Keskisarjan mielestä erikseen.
– Kaikin mokomin pääkirjoituksissa ja kolumneissa saa lukea, että Putin on Ilmestyskirjan peto ja venäläiset sotilaat ovat demoneita. Uutinen on toinen juttu. Siinä pitää pyrkiä kuvaamaan, miten kummallakin sotajoukolla menee.
– Valeuutisia vastaan valehteleminen, se ei kerta kaikkiaan toimi, Keskisarja toteaa.
”Oli virhe blokata Venäjän media pois”
Länsimedia on valeuutisten pelossa sulkenut venäläisen median ja keinotodellisuuden pois sisällöistään. Kriittisen historiantutkijan mukaan se ei välttämättä ole paras tapa toimia.
– Olisi mielenkiintoista jokailtaisen A-studion sotaviisastelun sijaan katsoa Venäjän keskusteluohjelmia, Venäjän uutislähetyksiä. Todellisuudessa ei olisi sellaista vaaraa, että Putinin propaganda uppoaisi, mutta ymmärtäisimme enemmän Venäjän kansan sielunmaisemaa.
– Minusta oli virhe blokata Venäjän media pois Suomesta, Keskisarja sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valeuuutiset sotaviisastelu somekirjeenvaihtaja sotakirjeenvaihtaja vastoinkäymiset epäonnistumiset Puheenaihe-podcast valehteleminen Venäjän hyökkäys Teemu Keskisarja moraali uutiset A-studio Propaganda Vladimir Putin Ukraina Suomi Venäjä media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Teemu Keskisarjan sensurointitapaus katkaisi kamelin selän – PS vie asian hallintoneuvostoon, vaatii Yleltä selvitystä siitä, mitä yhtiössä oikein tapahtuu

Juho Romakkaniemi muistuttaa Yleisradiota itsekritiikin merkityksestä: ”Kannattaa varmasti selvittää, onko kolumnistit valittu liian pienestä piiristä”

Komissaari Urpilainen, miksi EU tukee Afrikan maita, jotka osoittavat tukeaan Venäjälle?

Kansalaiset väsyvät valheisiin Venäjällä: Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista – vain Putiniin voi luottaa

Teemu Keskisarja: ”Luonnonsuojelu on Suomessa mahdollista ilman Brysselin byrokratiaa ja metsättömien EU-jäsenmaiden holhousta”

Purra: EU-lakien vaikutus puolustusmateriaalien tuottamiseen huolettaa – ”Tästäkin pitäisi uskaltaa puhua”

Transnistria on ruutitynnyri Ukrainan ja Moldovan välissä – Cobasnan ammusvaraston räjähdysvoima vastaa ydinpommia

Keskisarja: Elinkeinon vaihtaminen oli 1850-luvulla vaikeampaa kuin tänä päivänä sukupuolen vaihtaminen
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













