

Pekka Haavisto. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Viikon 13/2020 luetuin
Kukaan ei tiedä, millä meriiteillä ja ansioilla 23-vuotias opiskelija on nostettu ulkoministeri Pekka Haaviston erityisavustajaksi
Tiernapojasta ”erkkariksi”, mutta millä ansioilla? Ylioppilas Jeri Aalto nimitettiin heinäkuussa Pekka Haaviston erityisavustajaksi vastaamaan ministerin päivittäisviestinnästä. Haavistolla ja hänen avustajallaan on poikkeuksellisen tiivis yhteistyösuhde, johon kuuluu myös purjehdusharrastus sekä matkustelua yhdessä.
Nuori kauppatieteiden opiskelija, 23-vuotias Jeri Aalto nousi viime vuonna kovapalkkaiseen tehtävään ulkoministeriössä kun hänet nimitettiin ulkoministeri Pekka Haaviston erityisavustajaksi vastaamaan ministerin päivittäisviestinnästä.
Erityisavustajan pesti tarkoitti samalla mukavaa parannusta opiskelijan tulotasoon, sillä ministerin avustajalle maksetaan 5000-7000 euron kuukausipalkkaa. Erityisavustajien palkoista päättää valtioneuvoston kanslia.
Kukin ministeri saa käytännössä itse valita avustajansa. Valtioneuvoston ohjesäännön mukaan erityisavustajan nimittää pääministeri ministerin esityksestä. Erityisavustajan tehtävänä on suorittaa ministerin hänelle antamia tehtäviä toimimatta kuitenkaan ministeriön esittelijänä.
Erityisavustajalla on myös oikeus osallistua ministeriön johtoryhmän kokouksiin sekä muihin suunnittelu- ja valmistelukokouksiin.
Muut Haaviston 2019 valitsemat avustajat olivat huomattavasti Aaltoa kokeneempia. On kuvaavaa, että vaikka nimitysajankohtana Aallon työkuvaan määriteltiin vastuu ministerin päivittäisviestinnästä, toinen erityisavustaja Jarno Lappalainen sai vastuulleen ministerin pääasiallisena mediakontaktina toimimisen.
Aalto esiintyi tiernapoikana kansanedustajille
Millä meriiteillä ja ansioilla nuori Aalto on noussut tavoiteltuun valkokaulustehtävään? Vastaus ei ole vielä tiedossa, mutta Eduskuntatalossa Jeri Aalto vieraili ensimmäisen kerran jo 2010-luvun alkupuolella – tuolloin esiintyjänä. Alle kaksikymppisenä lukiolaisena Aalto oli mukana koulunsa tiernapoikaryhmässä, joka vieraili tuomassa joulun sanomaa kansanedustajille.
Haavisto noteerasi Aallon piilevän kykeneväisyyden hyvissä ajoin. Vuoden 2018 presidentinvaalikampanjansa aikoihin Aalto toimi jo Haaviston autonkuljettajana sekä hääräsi muutenkin yleisenä apulaisena sekä roudarina. Tuolloin Haavisto huristeli ympäri Suomen pitkiä taipaleita kahdestaan Aallon kanssa joten parivaljakolla oli runsaasti aikaa tutustua toisiinsa.
– Ajoin pisimmän matkan autokuskina Helsingistä Kainuuseen, kannoin mainosmateriaalia, kiinnitin rolluppeja ja autoin kaikilla mahdollisilla tavoilla, Aalto kertoo Iltalehden jutussa.
Presidentinvaalissa Haavisto kuitenkin menestyi jopa heikommin kuin edellisellä yrityksellään 2012. Vaalikampanjan jälkeen Aalto sai silti jatkaa Haaviston leivissä.
– Menneissä presidentinvaaleissa sain mahdollisuuden olla mukana Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjassa. Nyt tämä yhteistyö saa jatkoa, ja voinkin ilolla ilmoittaa aloittavani ensi viikolla työt eduskunnassa kansanedustaja Haaviston avustajana. Vastaanotan tehtävän Haaviston loistavalta entiseltä avustajalta, Alviina Alametsältä, joka ennen uusiin tehtäviin siirtymistään on tarjonnut täyden tukensa minulle, Aalto kirjoitti Facebookissa maaliskuussa 2018.
Merkillepantavaa on, että vielä viime vuoden marraskuussa Aallon Facebook-sivu oli avoinna kaikkien luettavaksi, mutta ei enää.
Matkailua maailmalla ja yhteinen kirja
Haavistolla ja hänen avustajallaan on poikkeuksellisen tiivis yhteistyösuhde, johon kuuluu myös yläluokkainen purjehdusharrastus sekä runsaasti matkustelua ympäri maailman.
Iltalehdelle antamassaan haastattelussa Aalto kertoo olevansa innokas purjehtija ja hän harrastaa myös laitesukellusta. Ulkoministeri viihtyy avustajansa kanssa kahdestaan Suomenlahden vesillä.
– Olemme joskus veneilleet myös yhdessä, Aalto myöntää.
Mies kertoo osaavansa arvostaa, että hän on päässyt näkemään ja kokemaan paljon nuorena.
– Olen ollut ministerin mukana muun muassa Intiassa ja juuri Ukrainassa, missä meidän tulo kontaktilinjalla aiheutti separatisteissa heti liikehdintää. Meitä kuvattiin ja seurattiin. Minua jännitti tilanne, Aalto kertoo Iltalehden jutussa.
Raskaan presidentinvaalikampanjan jälkeen Aalto ja Haavisto lähtivät kesällä 2018 huilaamaan ja päättivät matkustaa yhdessä halki Euroopan junalla, mistä seurasi yhteisvoimin toteutettu matkakirja Eurooppa raiteilla. Haavisto on kirjoittanut tekstin ja Aalto vastaa kirjan kuvituksesta. Otavan kustantaman kirjan esittelyssä kirjan sisällöstä kerrotaan näin: Intohimoinen junamatkustaja Pekka Haavisto palaa raiteille. Matkustaessaan Gdyniasta Zagrebiin ja Barcelonasta Berliiniin hän tapaa kanssamatkustajia, kahvilafilosofeja, suunnannäyttäjiä ja uusia eurooppalaisia.
Suomen Uutiset kysyi seurustelusuhteesta
Miltä näyttäisi, jos 60-vuotias miesministeri palkkaisi avustajaksi itseään liki 40 vuotta nuoremman opiskelijatytön, jonka kanssa myös viihtyisi tiiviisti vapaa-ajallaan yhdessä. Tätä kysymystä voi kukin tykönään miettiä.
Haaviston ja nuoren avustajan yhteiset kuviot nousivat kootusti esille uusisuomi.fi -blogipalvelussa jo viime vuonna. Kirjoittaja Ari Pesonen totesi, että on varsin poikkeuksellista, että ulkoministeri ja hänen erityisavustajansa yhdessä purjehtivat Suomenlahdella kahdestaan.
Varatuomari Laura Korpinen kirjoitti äskettäin Twitterissä, että nuoren Aallon palkkaaminen Haaviston erityisavustajaksi ei ole hyväksyttävää verovarojen käyttöä. Korpinen totesi, että koska Haavisto viettää erittäin paljon aikaansa nuoren avustajan kanssa, toiminnasta välittyy kuva, että Aalto on todellisuudessa Haaviston poikaystävä. Korpinen kuuluu perussuomalaisiin.
Haavisto elää rekisteröidyssä parisuhteessa Ecuadorista kotoisin olevan parturi-kampaaja Antonio Floresin kanssa. Tätä juttua varten Suomen Uutiset kysyi sähköpostitse Haaviston toisen erityisavustajan Otto Turtosen välityksellä onko ulkoministeri Haaviston ja hänen avustajansa Jeri Aallon välillä seurustelusuhde. Kysymykseen ei toistaiseksi ole saatu vastausta.
Mutkat suoriksi
Nopealiikkeisen ulkoministeri Haaviston nimityspolitiikka on horjunut viimeisen vuoden aikana pahemman kerran.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti aiemmin pyytää valtakunnansyyttäjää suorittamaan Haavistoa koskevan esitutkinnan, koska tämä oli siirtänyt konsulipäällikkö Pasi Tuomisen pois tehtävistään. Tapaus liittyi al-Holin leirin kotiutusjupakkaan.
Niin ikään sählinkiä on näyty ulkoministeriön viestintäjohtajan rekryasiassa. Ministeriö joutui uusimaan haun muotovirheen takia.
Politiikan käytäväkeskusteluissa pohditaankin nyt, nimitetäänkö huippuvirkaan Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-kansanedustajat Haaviston ministerivastuuasiassa: ”Vihreät eivät nauti luottamusta”

Hallituksen ministereillä 65 erityisavustajaa – Suomen Uutiset selvitti palkkoja: Jopa lähes 8 000 euroa kuukaudessa

Marinin hallitus jakaa velkarahaa ystävilleen – Koponen: ”Eikö mikään riitä?”

Vihreiden johtoon kerosiininkatkuinen sarjareissaaja – Atte Harjanteen lentolomailulle irvaillaan taas

Saarikko palkkasi avukseen viestinnän asiantuntijan – palkka 10 341 €/kk
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














