

LEHTIKUVA
Perustuslakivaliokunnan kannanotto Pekka Haaviston virkarikosepäilystä viikkoja myöhässä – Yle aloitti jo hämmentämisen vihreän ministerin puolesta, presidentti Halonen komppaa taustalla
Perustuslakivaliokunnan kannanotto ulkoministeri Pekka Haaviston tapauksesta on viivästynyt reippaasti, vaikka valmista piti tulla jo marraskuun aikana. Kannanottoa odotellaan muutaman viikon sisällä, ja Haaviston kohtalosta on jo hätäännytty Yleisradion toimituksessa.
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) ministerivastuuasian käsittely eduskunnassa on viivästynyt useita kertoja muun muassa koronavarotoimien vuoksi. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd) kertoi jo kuukausi sitten, että valiokunta pyrkisi saamaan valmiiksi kannanottonsa Haaviston virkarikosepäilyistä marraskuun aikana.
Haavisto on ollut rikoksesta epäiltynä helmikuusta lähtien, jolloin perustuslakivaliokunta pyysi valtakunnansyyttäjää aloittamaan esitutkinnan asiassa. Tutkinta siirtyi sittemmin poliisille, joka sai esitutkinnan valmiiksi heinäkuussa.
Asiassa on kyse siitä, ylittikö Haavisto valtuutensa ja yrittikö hän salaa painostaa ulkoministeriön virkamiestä tuomaan al-Holin vankileirillä olevia lapsia Syyriasta Suomeen.
Joutuuko vihreä ministeri valtakunnanoikeuteen?
Perustuslakivaliokunnalta odotetaan kannanottoa muutaman viikon sisällä. Valiokunta on äskettäin lopettanut asiantuntijoiden kuulemiset kannanottoa varten.
Yleisradiolla on ollut suuria vaikeuksia uutisoida Haaviston tapauksen käänteistä neutraalisti, puolia ottamatta eikä siinä ole onnistuttu vieläkään. Yle näyttää hätääntyneen Haaviston puolesta, sillä täysin mahdollista on, että perustuslakivaliokunta esittää syytteen nostamista valtakunnanoikeudessa. Syytteen nostamisesta tosin päättää lopulta eduskunta saatuaan perustuslakivaliokunnalta kannanoton.
Viime viikolla Yle julkaisi jutun, jossa vihjaillaan, että perustuslakivaliokunnan sisällä Haaviston tapauksen tutkintaan liittyisi ”poliittisia intohimoja” ja että näillä intohimoilla olisi ”kiusaus sotkeutua oikeudelliseen harkintaan”.
Yle edelleen väittää jutussa, että monilla poliittisilla kilpailijoilla olisi ”suurta intoa” Haaviston siipien katkaisemiseen – siis ikään kuin perustuslakivaliokunnalta puuttuisi kyky tehdä oikeudellinen arvio Haaviston tapauksesta.
Tasavallan presidentti ja presidentti eri linjoilla
Ylen hämmentämistä vihreän ulkoministerin puolesta todennäköisesti nähdään lähipäivinä enemmänkin. Vieläkin härskimmällä tavalla perustuslakivaliokunnan toimintaan ulkopuolelta on pyrkinyt vaikuttamaan presidentti Tarja Halonen, joka viime talvena suoraan asettui tukemaan Haavistoa al-Hol-jupakassa.
Halonen vihjaili tv-haastattelussa, että al-Hol -uutisointi olisi presidenttipeliä.
– Minun ystävistäni osa kyseli, että tälläkö sitä Haaviston seuraavaa presidentinvaalia koetetaan kammeta, Halonen sanoi tv-haastattelussa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on eri linjoilla kuin edeltäjänsä. Niinistö on aiemmin todennut pitävänsä hyvänä sitä, että perustuslakivaliokunta päätti käynnistää esitutkinnan Haaviston toiminnasta.
– Näin asiat tulevat selvitettyä, Suomen ulkopolitiikkaa johtava Niinistö sanoi Ylen Ykkösaamussa.
Niinistö on aiemmin antanut ymmärtää, että presidentin ja ulkoministerin välillä on ollut tietokatkoksia al-Holin leiriin liittyvissä asioissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ulkopuolinen vaikuttaminen al-Holin vankileiri rikosepäily valtakunnanoikeus painostaminen syyte Valtakunnansyyttäjä Tarja Halonen Pekka Haavisto Sauli Niinistö Ulkoministeriö Yle vihreät perustuslakivaliokunta Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kukaan ei tiedä, millä meriiteillä ja ansioilla 23-vuotias opiskelija on nostettu ulkoministeri Pekka Haaviston erityisavustajaksi

Haavisto Ylen A-studiossa: Suomen viranomaiset olivat Turkin rajalla vastaanottamassa Isis-naisia – autettiin myös lentokentälle matkalle Suomeen

Antikainen: Miksi Haavisto kertoo aivan toista kuin ulkoministeriö tiedottaa?

Tynkkynen: Sanotaan Pekka Haavistolle ”EI” – muuten ISIS-vaimoja tuodaan Suomeen lisää (video)

Joutuuko ministeri Pekka Haavisto valtakunnanoikeuteen? – Näin se tapahtuisi

PS-kansanedustajat Haaviston ministerivastuuasiassa: ”Vihreät eivät nauti luottamusta”

Al-hol-sotkussa ryvettyneelle Pekka Haavistolle ei esitetä syytettä, vaikka hän rikkoi lakia

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Ministerit kiersivät kysymykset Haaviston asemasta
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












