

LEHTIKUVA
Marinin hallitus jakaa velkarahaa ystävilleen – Koponen: “Eikö mikään riitä?”
Sipilän hallituskauden aikana päätettiin poistaa virkamiesjohdon tulospalkkiot. Nyt valtiovarainministeriössä on tehty Sirpa Paateron (sd.) ja Sanna Marinin (sd.) johdolla päätös jakaa tulospalkkiot ensimmäisen kerran vuoden 2014 jälkeen.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on järkyttynyt demarihallituksen tavasta jakaa rahaa kavereilleen samaan aikaan kun Suomi velkaantuu ja koronavuosi on ajanut monet pahaan ahdinkoon.
Raha kuuluisi koronasta kärsiville
Yhteensä alivaltiosihteereille, osastopäälliköille ja pääjohtajille hallinnon eri alueilta jaettiin noin 170 000 euroa. Koponen on Brother Christmas -hyväntekijänä auttanut esimerkiksi vanhuksia, sairaita ja vähävaraisia, eikä voi uskoa demarien jakavan verovaroista tulospalkkioita heikoimmassa asemassa olevien sijasta kavereiden taskuun eli jo hyvin toimeentuleville virkamiesjohtajille.
– Aivan käsittämätöntä toimintaa. Virkamiesjohtajille jaetaan palkkioita reilusta 2 000 eurosta yli 10 000 euroon per henkilö ja vielä koronapandemian aikana, kun velkaannumme muutenkin aivan ennennäkemättömällä tavalla! Raha kuuluisi esimerkiksi tapahtuma-alan työntekijöille, pienyrittäjille tai mielen ongelmista kärsiville, harmittelee Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- virkamiesjohtajat demarihallitus tulospalkkiot tapahtuma-ala koronapandemia Sirpa Paatero mielenterveysongelmat Brother Christmas Ari Koponen virkamiehet Sanna Marin pienyrittäjät Juha Sipilä Velkaantuminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koponen: Hallitus pistää kehitysavun heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten edelle

Hallituksen ministereillä 65 erityisavustajaa – Suomen Uutiset selvitti palkkoja: Jopa lähes 8 000 euroa kuukaudessa

Kukaan ei tiedä, millä meriiteillä ja ansioilla 23-vuotias opiskelija on nostettu ulkoministeri Pekka Haaviston erityisavustajaksi

Halla-aho: Kunnat eivät ole maailmanparannuskoneistoja, joissa leikitään veronmaksajien rahoilla – ”Turhat menot karsittava pois – asiat on pantava tärkeysjärjestykseen”

Nepsylapset syrjäytetään yhteiskunnasta – Koponen: ”Hallitus pyörittelee peukaloitaan”

Koponen: Kelan puhelinpalvelun pitäisi olla maksuton – “Tämä epäkohta on korjattava!”
Viikon suosituimmat

Hallitus uudistaa toimeentulotuen: ”Nykyinen malli ei kannusta töihin”
Toimeentulotuen kokonaisuudistus on menossa lausunnoille. Kyse on uudistuksesta, jota valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä on ajanut jo pitkään. - Olen kantanut pitkään huolta vain toimeentulotuen varaan jättäytyneistä, joita Suomessa on paljon. Vihdoin aiheeseen saadaan muutos ja heidät saadaan palveluiden ja työnhaun piiriin, Maanselkä iloitsee.

Toimeentulotuki nykymuodossaan tekee työnteosta kannattamatonta: “Monilapsisissa maahanmuuttajaperheissä summa voi nousta lähemmäs viittäkin tonnia”
Muutama päivä sitten Suomen Uutiset kirjoitti hallituksen uudistavan toimeentulotuen, joka nykymuodossaan ei ole työhön kannustava ja pahimmillaan tekee työnteosta kannattamatonta. Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra kiinnittää viestipalvelu X:n päivityksessään huomiota siihen, miten hurjia avustuksia esimerkiksi monilapsiset maahanmuuttajaperheet voivat saada.

Garedewin Facebook-kirjoitus šaria-laista hurjistutti opetusministerin – Junnila: ”Julkinen keskustelu näistä on tervetullutta erityisesti Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew julkaisi lauantaina Facebookissa kirjoituksen, joka sai oikeusministeri Anders Adlercreutzin (r.) näkemään punaista. Edustaja Garedewin mukaan suomalaisten tulee tietää, millaista toimintaa islamilaisen lain eli šarian tulkinnat voivat sallia. Hän mainitsi esimerkkinä naisten ja tyttöjen heikommat oikeudet sekä kunniaväkivallan. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila toivottaa tervetulleeksi näistä asioista keskustelun Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa.

Antikainen: Suomen media vaikenee Etelä-Afrikan valkoisten maanviljelijöiden brutaaleista murhista
Etelä-Afrikassa valkoisiin maanviljelijöihin kohdistuvat väkivaltaiset hyökkäykset ja murhat ovat karua todellisuutta, mutta Suomessa media vaikenee niistä. Afrikaanien valta-asema päättyi 1990-luvulla, kun Nelson Mandelan johtama ANC-puolue nousi valtaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan siitä, että maanviljelijöiden turvallisuustilanne on kehittynyt yhä synkempään suuntaan.

Etninen epäsopu leimahti levottomuuksiksi Belgiassa – ”Bryssel on monikulttuurinen persläpi”
Jalkapallo-ottelu päättyi FC Bryggen kannattajien aloittamiin väkivaltaisuuksiin Brysselissä. Kannattajat hyökkäsivät pääasiassa maahanmuuttajien asuttamaan Molenbeekin kaupunginosaan ja saivat vastaansa luoteja. Paikallisen pormestarin mukaan Bryggen kannattajat ”vihaavat Brysseliä, koska se on monikulttuurinen kaupunki”.

Iltalehti: Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy – Purra: “…nimittäin laittomasti maassa oleskelevilta”
Iltalehti kirjoittaa hallituksen esittämistä kiristyksistä laittomasti maassa oleskelevien eli ”paperittomien” terveyspalveluihin uutisessaan, jonka se on otsikoinut provosoivasti "Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy". Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra tarkentaa viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan klikinsäästäjässä kiristysten kohdistuvan nimenomaan laittomasti Suomessa oleskelevien terveyspalveluihin.

Halla-aho: On keskusteltava myös muiden kuin samanmielisten maiden kanssa
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho pitää tärkeänä, että parlamentaarisessa diplomatiassa keskustellaan myös muiden kuin samanmielisten kanssa. Halla-aho puhui kansanedustajien roolista Suomen ulkopolitiikan tukena eduskunnan kansainvälisten asioiden foorumin kokouksessa keskiviikkona.

Antikainen: Vihervasemmisto tervetullut Pohjois-Karjalaan – tulkaa kuulemaan ihmisten ahdinkoa suurpetoasiassa
Keskiviikkona 14.5. eduskunnassa käytiin keskustelu hallituksen esityksestä metsästyslain muuttamiseksi. Esitys koskee suurpetojen metsästyksen mahdollistamista. Hallitusohjelman mukaan suurpetopolitiikkaa on hoidettava tavalla, joka huomioi myös sosiaalisen kestokyvyn. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen otti kantaa esitykseen omissa puheenvuoroissaan.

Antikainen: Kuopiossa laitettiin poikien puumaja matalaksi – kaupunki rankaisee lapsia luovuudesta, syynä “turvattomuuden tunne”
Tiedotusvälineissä on uutisoitu Kuopion kaupungin päätöksestä antaa purkukehotus kouluikäisten poikien rakentamalle puumajalle Puijon metsässä. Kaupungin viranhaltijat perustelivat päätöstään muun muassa "turvattomuuden tunteella", jota poikien luovuus ja mielikuvitus ilmeisesti oli heissä aiheuttanut. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Kuopion kaupungin toimintaa täysin ylimitoitettuna.

Ministeri Lulu Ranne lupaa: Autoilijaa ei rangaista erilaisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne sanoo, että ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi hallitus ei ole kohdistamassa autoiluun uusia toimia. Sen sijaan hallitus jatkaa vahvaa liikennepolitiikkaa tekemällä tänäkin kesänä merkittäviä parannuksia ja korjauksia maamme tiestön turvallisuuteen.