

PS ARKISTO
Koponen: Hallitus pistää kehitysavun heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten edelle
Eduskunnassa käytiin viime viikolla lähetekeskustelu Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021-2024. Julkisen talouden suunnitelma sisältää Suomen vakausohjelman sekä vastaa EU:n vaatimukseen keskipitkän aikavälin budjettisuunnitelmasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen mukaan suunnitelma on täysin ylioptimistinen, jonka seurauksena menokehykset ylitetään ja raju velkaantuminen jatkuu.
– Hallituksen vastuuttomuus on käsinkosketeltavaa. Olisi toivottavaa, että hallitus edes hyveposeeraisi leikkaamalla kehitysavusta, sillä tällaisessa taloudellisessa tilanteessa meillä ei vain yksinkertaisesti ole varaa työntää velkarahaa loputtomasti toimimattomaan kehitysapuun, Ari Koponen sanoo.
Koposen mukaan riihessä ei saatu aikaiseksi läheskään riittäviä työllisyystoimia siihen verrattuna, että koko hallitusohjelma lepää 75 prosentin työllisyysasteen varaan.
Velkaantuminen paisuu
Riittämättömien työllisyystoimien lisäksi hallitus ei saanut aikaan myöskään menoleikkauksia, sillä se on erittäin haluton perumaan mitään hallitusohjelmansa hankkeita.
– Tämän seurauksena velkaannumme lisää 900 miljoonalla eurolla vuonna 2022 ja 500 miljoonaa euroa vuonna 2023. Hallituksen vasemmistolainen ideologia ohjaa paisuttamaan menoja, verottamaan ja ottamaan velkaa. Hallitusta pitäisi kehua hyvistä ja tehokkaista toimista, vaikka tosiasiassa velan ottamisessa ja verojen korottamisessa ei ole mitään vaikeaa. Päinvastoin se on juuri se kaikista helpoin ratkaisu.
– Lisäksi, kun oppositiosta huomautetaan holtittomasta lainanotosta, hallitus käyttää lapsia, vanhuksia ja muita heikompiosasia ikään kuin ”ihmiskilpenä”, että, näiltäkö ryhmiltä te sitten leikkaisitte. Tämä on vastenmielinen tapa, Koponen huokaisee.
Hyveposeeraamista lainarahalla
Pelkästään kehitysavun määräksi on budjetoitu ensi vuodelle 1,245 miljardia euroa. Jos oletetaan, että kehitysapua budjetoidaan myös vuodelle 2023 saman verran, jo pelkästään näillä varoilla saisi katettua kehyksen ylimenon ja kehitysmaillekin jäisi vielä reilu miljardi rahaa jaettavaksi.
Koposen mielestä on täysin absurdia, että hallitus ei halua koskea kehitysapuun pitkällä tikullakaan, vaan laittaa sen Suomen tulevaisuuden ja heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten edelle.
– Presidentti Koivisto sanoi viisaita sanoja kolmisen kymmentä vuotta sitten siitä, miten valtio, joka velkaantuu, ei voi lähettää velkarahaa maan rajojen ulkopuolelle. Tätä viisautta toivoisi myös nykyisiltä päättäjiltä, mutta vihervasemmistohallitukselta se on liikaa pyydetty, Koponen sanoo.
Otsikon virheellinen sanajärjestys korjattu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hyveposeeraaminen lainaraha työllisyystoimet Ari Koponen verovarat hyvinvointi suomalaiset Velkaantuminen hallitus kehitysapu budjetti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Velka ja veronkorotukset ovat hallituksen resepti – kokoomuskin haluton karsimaan suomalaisille haitallisia menoja

Halla-aho: Kunnat eivät ole maailmanparannuskoneistoja, joissa leikitään veronmaksajien rahoilla – ”Turhat menot karsittava pois – asiat on pantava tärkeysjärjestykseen”

Suomi velkaantuu, Marinin hallitus lapioi kehitysapuun 3,4 miljoonaa euroa joka päivä – suomalaiset maksavat jopa Etiopian sääennustukset

Marinin hallitus jakaa velkarahaa ystävilleen – Koponen: ”Eikö mikään riitä?”

Nepsylapset syrjäytetään yhteiskunnasta – Koponen: ”Hallitus pyörittelee peukaloitaan”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa
















