
Lähes joka viides Tukholmassa koronaan kuollut oli Syyriasta tai Irakista
Tukholmassa oli huhtikuun neljänteen päivään mennessä kuollut Covid-19 -tautiin 225 ihmistä. Heistä 43 oli assyrialaisia/syyrialaisia, kirjoittaa toimittaja Nuri Kino Svenska Dagbladetissa.
Koronaan Tukholmassa kuolleet asuivat Järvan alueen lähiöissä. He ovat alunperin kotoisin Syyriasta ja Irakista. Syynä Covid-19 -taudin rajuun leviämiseen maahanmuuttajavaltaisilla asuinalueilla pidetään Expressenin mukaan asukkaiden vaikeuksia löytää virallista informaatiota pandemiasta omalla äidinkielellään.
Suomen Uutiset kertoi maaliskuussa Järvan alueen somalien suuresta lukumäärästä Tukholmassa Covid-19 -tautiin kuolleiden joukossa. Syyksi koettiin puutteellinen tieto tilanteen vakavuudesta sekä se, että ihmiset asuvat ahtaasti ja monesti monta sukupolvea saman katon alla. Ruotsinsomalien lääkäriyhdistys vaatikin tuolloin koronatiedottamisen lisäämistä somaliaksi.
Sosiaalinen media vahvistaa kuolemat
”Nuorin oli 56-vuotias, vanhin 89. Nuorimmalla ei ollut muita vakavia sairauksia. Olin yhteydessä 20 perheeseen ja niistä seitsemässä kerrottiin, ettei vainajalla ollut muita tauteja”, kirjoittaa toimittaja Nuri Kino assyrialaisista koronan uhreista Svenska Dagbladetissa.
Kino kertoo Expressenissä, että hän sai kuolleiden assyrialaisten lukumääräksi 43 ihmistä käymällä läpi sosiaalisen median päivityksiä, kuulemalla poisnukkuneiden omaisia sekä ylipäänsä hyödyntämällä kontaktejaan kansanryhmän sisällä. Hän toteaa myös, että assyrialaisten oma kulttuuri on ollut osasyynä tragediaan: ”Vietämme paljon aikaa yhdessä ja monesti kaikki sukupolvet ovat mukana”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- assyrialaiset Ruotsinsomalien lääkäriyhdistys Nuri Kino Husby Akalla Järvan alue koronakuolemat Covid-19 koronavirus Kista Tensta Rinkeby somalit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yskästä on tullut rikollisten ase ja pilavideon aihe – ruotsalaisia ei naurata

Ruotsin viranomaiset vahvistavat: Somalit, turkkilaiset ja irakilaiset sairastuvat muita useammin koronaan – myös suomalaiset mainittu

Tukholman ongelmalähiöiden edustaja lukuisten koronatartuntojen taustoista: ”Tarvitsemme parempia töitä ja lisää liksaa”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää