
MATTI MATIKAINEN
Leena Meri Ruotsin vaaleista: Poliittinen koulukiusaaminen ei voi jatkua loputtomasti
Korkea äänestysprosentti ja vanhan median valtaisa ruotsidemokraattien vastainen mustamaalaus ratkaisivat Ruotsin vaalit. Hiljentäminen, poissulkeminen ja hyssyttely ovat nyt perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meren mukaan kuitenkin ohitse ja haittamaahanmuutostakin voidaan keskustella.
Meren mielestä ruotsidemokraattien vaalivoitto osoitti myös sen, että poliittinen koulukiusaaminen ei voi jatkua loputtomasti.
Ylen Ykkösaamussa Ruotsin vaalitulosta olivat kommentoimassa kansanedustajat Leena Meri, Sanna Marin (sd.) ja Juhana Vartiainen (kok.). Ruotsin median käyttäytymismalli näyttäisi toimivan myös lahden tällä puolen, sillä Meri pääsi lähetyksessä ääneen vain kolmesti, ensimmäisen kerran seitsemän minuuttia ohjelman alkamisen jälkeen.
Miljoona äänestäjää halusi muutosta
Mereltä kysyttiin polveilevasti kommenttia ruotsidemokraattien vaalitulokseen ja samaan hengenvetoon yllättäen myös sitä, miten hän näkee sen, ettei perussuomalaisten kanssa haluta vaan tehdä yhteistyötä täällä Suomessa.
– Minusta on hyvin mielenkiintoista lähteä siitä ajatuksesta, että ruotsidemokraatit, joka saa lähes 18 prosentin kannatuksen tekee kiusaamispolitiikkaa. Siellä on kuitenkin yli miljoona ihmistä, äänestäjää takana. Silloinhan todetaan, että kansalaiset kiusaavat hallitusta tai muita puolueita, jotka tekevät väärää politiikkaa ja josta kansalaiset ovat toista mieltä.
– Tämä on asetelma, jossa yritetään hiljentämällä, poissulkemalla, blokkaamalla ja maton alle lakaisemalla sitä, että ongelmia ei ole ja ne kuolevat pois itsestään. Minä ainakin olen tullut vaikuttamaan suomalaiseen politiikkaan ja tuomaan meidän näkemyksiä tänne. Totta kai se voi tuntua kiusalliselta, että on alettu puhumaan eri lailla asioista.
Maahanmuuton haitoista voidaan keskustella
Meri näkee, että ruotsidemokraattien vaalivoiton takana on se, että puolue avasi padot ja nyt voidaan julkisesti keskustella ennen kielletystä maahanmuuton ja pakolaisuuden aiheuttamista ongelmista.
– Ruotsissa ei ole suostuttu puhumaan aikaisemmin haitallisen maahanmuuton ongelmista, vaan ne on haluttu vaientaa ja jos tämä jatkuu tällaisenaan, niin ruotsidemokraatit jatkavat nousuaan. Vähän olisin veikkaamassa sitä, että oikeistoblokki lähtee neuvottelemaan siitä, että vaikka ruotsidemokraatit eivät hallitukseen tulisikaan, niin he tukisivat hallitusta esimerkiksi talouspolitiikassa, jos heidän maahanmuuttopoliittinen ohjelmansa toteutettaisiin.
Ykkösaamun lopuksi kansanedustajilta tiedusteltiin Suomen kannalta tärkeätä kysymystä siitä, onko Ruotsin Nato-linja nyt mahdollisesti muuttumassa eli aikooko Ruotsi hakea sotilasliiton jäsenyyttä.
– Onhan se Suomen kannalta selkeämpi tilanne nyt, kun Ruotsi ottaa kannan, ettei Nato-jäsenyyttä lähetä hakemaan. Kyllähän sieltä sellaisia signaaleja on tullut, että ainakaan tällä hallituskaudella äkkinäisiä ratkaisuja ei tehdä, Meri sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho Ylellä: Suomessa ja Ruotsissa on melko samanlaiset yhteiskunnat ja maahanmuuton ongelmat

Ajatushautomo Gatestone Institute: Ruotsin vaaleissa roppakaupalla epämääräisyyksiä – ruotsidemokraattien tappioksi
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














