

LEHTIKUVA
Liikkumattomuudesta Suomelle miljardien eurojen kustannukset – Koponen: “Mikäli meillä ei työelämässä ole työkykyisiä työntekijöitä, ei meillä kohta ole hyvinvointiyhteiskuntaakaan”
Liikkumattomuudesta ja paikallaanolosta koituu Suomelle vuosittain yli 4,7 miljardin euron kustannukset. Ennustetaan, että vuonna 2040 vain 2 prosenttia 50-vuotiaista omaa hyvän kestävyyskunnon. Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää tilannetta katastrofaalisena jo pelkästään työelämän tulevaisuuden näkökulmasta.
– Hyvinvointiyhteiskunta syntyy työstä. Mikäli meillä ei työelämässä ole työkykyisiä työntekijöitä, ei meillä kohta ole hyvinvointiyhteiskuntaakaan. Liikkumattomuuden hinta tulevaisuudessa on niin suuri, että sitä ei nyt tunnuta edes käsittävän, parahtaa perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen.
– Liikunnallisen elämäntavan ei tarvitse myöskään olla kallista. Paljonko maksaa se, että valitset käyttää portaita etkä hissiä? Paljonko maksaa se, että syöt hieman kevyemmin? Tämä ei ole pelkästään kiinni valtion rahoista, vaan myös ihmisten korvien välistä. Meillä jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnista, Koponen muistuttaa.
Liikunta vaikuttaa kaikkeen
Koposen mukaan Suomen ja Euroopan kriisinkestävyydenkin kannalta tulee liikkumattomuuteen saada kulttuurinen täyskäännös. Koponen näkee, että EU:n sietäisikin ohjata Suomeen rahoitusta siten, että se edistäisi liikunnallista elämäntapaa. Koponen muistuttaa, että Suomi maksaa EU:lle enemmän rahaa kuin saamme sieltä takaisin.
– Liikunta vaikuttaa ihan kaikkeen. Työmotivaatio, mielenterveys, tehokkuus ja koko yhteiskunnan hyvinvointi parantuisivat huomattavasti, jos kaikki nostaisivat takapuolen ylös penkistä ja lähtisivät liikkumaan, Koponen jyrähtää.
Mikäli Koponen valitaan europarlamenttiin, on hän luvannut lahjoittaa tuhat euroa kuukaudessa hyväntekeväisyyteen suomalaisten järjestöjen kautta. Hän pitää selvänä, että osa rahoista menisi vähävaraisten urheilun tukemiseen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Eurovaalit 2024 uhka hyvinvointiyhteiskunnalle liikunnan vaikutukset liikkumattomuuden kustannukset liikkumattomuus kriisinkestävyys hyvinvointiyhteiskunta Ari Koponen vähävaraiset hyvinvointi työelämä Euroopan unioni mielenterveys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liikunta lisää kykyjämme ja säästää yhteisiä eurojamme – Strandman: Liikkumattomuuden hintalappu on maassamme lähes 4 miljardia euroa

Liikkumattomuus on vakava yhteiskunnallinen ongelma – Elomaa: “Liikunta on henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin – siis oikeastaan kaiken – perusta”

Teemu Keskisarjan kolumni: Hajamietteitä Elokapinaviikoilta

Liikkumattomuus maksaa Suomelle miljardeja vuodessa – Suomi liikkeelle -ohjelma laittaa suomalaiset liikkeelle

Suomi liikkeelle -ohjelma käynnistyi – Strandman: Liikkumattomuuden hintalappu on jo yli 14 miljardia euroa vuosittain
Viikon suosituimmat

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Uusimmat

Koskela: Venäläisten kiinteistökauppojen täyskielto etenee viimein

Simula: Metsäteollisuus on Suomen kivijalka
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää