
Lisäpanostuksia nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn
Valtiovarainvaliokunnassa perussuomalaiset ja muut hallituspuolueet ovat lisänneet 4 miljoonaa euroa nuorten työpajatoimintaa ja etsivää nuorisotyötä varten. Lisäyksen jälkeen kokonaistuki säilyy tiukasta taloustilanteesta huolimatta lähes entisellään.
– Etsivä nuorisotyö on osoittautunut erittäin tehokkaaksi keinoksi tavoittaa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Vuosittain toimintaan osallistuu yli 20 000 nuorta. Pidän todella tärkeänä, että toiminta jatkuu aikaisempien vuosien tasolla, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston jäsen Sami Savio.
– Työpajatoiminta on hallinnoltaan mutkaton tapa lähestyä nuoria. Sitä voivat järjestää niin kunnat, säätiöt kuin yhdistyksetkin ja se voi sijoittua esimerkiksi nuorisotoimen tai työllisyyspalveluiden alalle. Ensi vuonna tukea kohdennetaan 250 000 euron verran Setlementti-säätiön kokeiluun, jolla autetaan syrjäytymisvaarassa olevia peruskoulun päättäneitä nuoria koulutukseen ja sitä kautta työelämään. Kokeilussa sovelletaan mestari-kisällimallia. Perussuomalaiset ovat tyytyväisiä, että kokeiluun löytyi rahaa. Olemme puhuneet jo pitkään mestari-kisälli-mallin puolesta.
9,2 miljoonaa lisää opetukselle ja kulttuurille
Hallituspuolueet päättivät valtiovarainvaliokunnassa yhteistuumin yli yhdeksän miljoonan euron lisäpanostuksesta opetukseen ja kulttuuriin. Lisärahaa saavat työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön lisäksi esimerkiksi perusopetus ja koulujen kerhotoiminta. Molemmille myönnettiin 2 miljoonaa euroa.
Perussuomalaiset pitää tärkeänä myös ruohonjuuritason toiminnan turvaamista. Yhteisöille ja järjestöille myönnetäänkin lisätukea yli miljoona euroa. Suomi-koulut ja kristillisten koulujen kerhotoiminta saavat molemmat 200 000 euroa lisätukea.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Turvallisuudesta ei voi tinkiä

Ulkoministeriöltä tiedotuskampanja turvapaikanhakijoiden lähtömaihin

Valtiovarainvaliokunta antoi lisärahaa turvallisuuteen
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle
Nato teki Haagin huippukokouksessaan päätöksen, että rajaturvallisuuteen liittyvät kulut voidaan jatkossa laskea mukaan jäsenmaiden viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen. Tämä on suuri helpotus niille Nato-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa tai joihin muuten kohdistuu paljon laitonta maahantuloa. Myös kumivenepakolaisten kanssa ongelmissa oleva Britannia iloitsee uudesta linjauksesta.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.
Uusimmat

Työperusteisten oleskelulupahakemusten määrä laskenut

Aittakumpu: Maatalouden kriisi on vakava asia
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää