

Seinämaalaus Wonsanissa Pohjois-Koreassa. panoramio.com. / Wikipedia
Loikkari löysi woke-kulttuurista lukuisia yhtäläisyyksiä entiseen kotimaahansa – mielipidekontrolli Yhdysvalloissa jopa hullumpaa kuin Pohjois-Koreassa
Pohjois-Koreassa syntynyt Yeonmi Park pakeni perheensä kanssa Yhdysvaltoihin vuonna 2007. Vuonna 2016 hän aloitti opinnot Columbian yliopistossa New Yorkissa ja pettyi siellä vallitsevaan ilmapiiriin. Aluksi Parkilla oli ollut suuret odotukset vapauden maasta. Vastoin odotuksiaan opiskelija löysi länsivastaisuudesta, itsesensuurista ja olemattomasta ajattelun vapaudesta enemmän yhtäläisyyksiä surullisenkuuluisaan kotimaahansa. Park ihmettelee yliherkkiä trigger-varoituksia, turvallisia tiloja sekä loputonta paasausta valkoisista etuoikeuksista ja länsimaisten ihmisten pahuudesta. Asiasta kertoo New York Post.
Pohjois-Koreasta länteen loikannut opiskelija kertoo huolestuneena amerikkalaisen yliopistomaailman ilmapiiristä ja yhtäläisyyksistä syntymämaansa mielipidekontrolliin. Pohjois-Koreassa syntynyt Yeonmi Park odotti Yhdysvaltojen olevan vapaan ajattelun ja vapaan ilmaisun maa – kunnes hän aloitti opinnot Columbian yliopistossa New Yorkissa.
Entisen pohjoiskorealaisen mukaan ilmapiiri yliopistossa toi mieleen länsivastaisen mielenlaadun, joka vetää vertoja kokemuksille Pohjois-Koreassa. Läpitunkeva poliittinen korrektius on opiskelijan mukaan jopa hullumpaa kuin hänen entisessä totalitaristisessa syntymämaassaan.
”He pakottavat minut ajattelemaan juuri sillä tavalla, miten ne haluavat kaikkien ajattelevan”, Park avautui Fox Newsille.
”Huomasin, että oho, tämähän on hullua. Luulin, että Amerikka olisi erilainen paikka, mutta löysinkin jatkuvasti yhtäläisyyksiä Pohjois-Koreaan. Se sai minut huolestuneeksi.”
27-vuotias opiskelija kertoi New York Postille yllättyneensä, miten paljon hän joutui sensuroimaan omaa ajatteluaan amerikkalaisyliopistossa.
”Kirjaimellisesti vaelsin Gobin autiomaan halki ollakseni vapaa, ja sitten huomasinkin, etten olekaan vapaa. Amerikka ei olekaan vapaa”, hän sanoi.
Park pakeni perheensä kanssa Pohjois-Koreasta 13-vuotiaana vuonna 2007. He matkustivat Kiinaan ja Etelä-Koreaan ennen kuin hän aloitti opinnot New Yorkissa vuonna 2016.
Professorit antavat opiskelijoille etukäteen ”trigger-varoituksia” jakaessaan oppimateriaaleja. Tarkoituksena on varoittaa opiskelijoita kiusallisesta materiaalista ja antaa mahdollisuus vältellä epämukavia sisältöjä ja jopa luokkahuonekeskusteluja, Park kertoi lehdelle.
”Ensimmäinen asia, jonka opin Columbian yliopistossa oli ’safe space'” (suom. turvallinen tila).
Useiden luentojen alussa opettaja kartoitti opiskelijoiden erikoisia henkilökohtaisia toivepronomineja kuten ”they”. Parkia pelotti, että häntä rangaistaisiin, mikäli hänen kielensä ei olisi riittävän ”inklusiivista.”
”Heidän mukaansa jokainen ongelma on valkoisen miehen syytä.”
Valkoisia etuoikeuksia koskevat keskustelut toivat Parkille mieleen pohjoiskorealaisen kastijärjestelmän, jossa ihmisiä luokitellaan heidän sukujuurtensa perusteella.
Parkia näpäytettiin, kun hän kehui Jane Austenin klassikkokirjallisuutta. Häntä muistutettiin, että kirjoittajalla oli kolonialistinen ajattelutapa, ja että aikakauden kirjoittajat olivat rasisteja, jotka aivopesevät lukijoitaan alitajuisesti.
”Luulin, että pohjoiskorealaiset olisivat ainoita, jotka vihaisivat amerikkalaisia, mutta nyt kävi ilmi, että monet amerikkalaiset vihaavat itse omaa maataan.”
Cancel-kulttuuri ja vastakkaisten näkemysten hiljentäminen luovat länsimaihin voimakasta itsesensuurin kulttuuria. Vuonna 2015 Park kirjoitti ensimmäisen muistelmateoksensa totalitaristisesta Pohjois-Koreasta pakenemisesta. Siinä hän varoitti, että amerikkalaiset ovat halukkaita luopumaan monista vapauksistaan ymmärtämättä, ettei niitä saa enää takaisin:
”Nämä ihmiset sensuroivat ja vaientavat toisiaan vapaaehtoisesti edes ilman pakkovaltaa. Monissa muissa tapauksissa on ollut sotilasvallankaappaus, joka on vienyt ihmisiltä vapauden pakkovallan keinoin. Mutta tämä maa päättää tulla hiljennetyksi, ja vapauksista luovutaan vapaaehtoisesti.”
Park sanoi, että hän tietää, millaiseksi maa muuttuu, jos vapaudet ja avoin kansalaiskeskustelu viedään pois. Hänen äitinsä oli opettanut Pohjois-Koreassa olemaan varovainen jopa kuiskatessaan: ”linnut ja hiiret saattavat kuulla.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Woketusta Chicagossa: Museo antoi potkut oppailleen liiallisen valkoisuuden takia

Cancel-kulttuuri ei pure kaikkiin: Poliisinmurhaajan puhetilaisuutta ei peruta
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












