

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Cancel-kulttuuri ei pure kaikkiin: Poliisinmurhaajan puhetilaisuutta ei peruta
Yhdysvalloissa on noussut yleiseksi ilmiöksi, että yliopistoilla pidettäviä tilaisuuksia vaaditaan peruutettaviksi, jos vierailevan puhujan poliittinen mielipide ei miellytä. Joskus peruuttamisvaatimus menee läpi, joskus ei. Ainakaan Mustaan pantteriin tämä cancel-kulttuuri ei pure.
New Yorkin osavaltion pohjoislaidalla Brockportissa toimiva SUNY-yliopisto on kohun keskellä päätettyään kutsua entisen Mustien panttereiden jäsenen vierailevaksi puhujaksi, kertoo Newsweek. Esiintymään kutsuttu henkilö tuomittiin vuonna 1971 kahden poliisin murhasta elinkautiseen.
SUNY-yliopistolla huhtikuun alussa pidettävän keskustelutilaisuuden otsikko on ”Mustan vastarinnan historia, USA:n poliittiset vangit ja kansanmurha: keskustelu Jalil Muntaqimin kanssa”.
Mustat pantterit eivät epäröineet tarttua aseisiin
Mustat pantterit olivat 60-80-luvuilla toiminut, marxilaisuuteen perustunut järjestö, joka ajoi mustien oikeuksia väkivaltaa kaihtamatta. Muntaqim liittyi Mustiin panttereihin 16-vuotiaana. Kolme vuotta myöhemmin hän muutti New Yorkiin tarkoituksenaan tappaa poliiseja, koska oli lapsena nähnyt poliisin tappavan hänen setänsä.
– Me luulimme puolustavamme mustaa yhteisöä, Jalil Muntaqim sanoi ehdonalaiskuulemisessa vuonna 2020. Me ajattelimme, että jossain vaiheessa mustien yhteisö tulisi meidän tueksemme.
Vankilassa ollessaan Jalil Muntaqim (aiemmalta nimeltään Anthony Jalil Bottom) kääntyi muslimiksi. Hän vapautui vuonna 2020 istuttuaan elinkautista tuomiotaan 49 vuotta.
Monet vaativat tilaisuuden peruuttamista
Monet tahot ovat vaatineet yliopistoa perumaan puhetilaisuuden. New Yorkin poliisien hyväntekeväisyysjärjestön puheenjohtaja Patrick Lynch kirjoitti vetoomuksessaan, että Muntaqim ”ei ole sankari eikä poliittinen vanki”.
– Hän on murhaaja, joka ei kadu tekoaan, eikä voi opettaa mitään muuta kuin miten yhteiskunta revitään rikki väkivaltaa käyttämällä.
Toisen murhatun poliisin leski kirjoitti yliopistolle kirjeen pyytäen puhetilaisuuden peruuttamista. Hänen mielestään yliopisto esittää murhaajan väärässä valossa.
– Minun mieheni makasi maassa ja aneli armoa, kertoen että hänellä on vaimo ja lapsia, leski kirjoitti.
Poliisimurhaajan tarina on ”uusi näkökulma”
Yliopisto ei kuitenkaan aio peruuttaa esitelmätilaisuutta. Yliopisto sanoo lausunnossaan, että se ei hyväksy Muntaqimin aiempia väkivaltaisia tekoja, mutta vetoaa sananvapauteen.
– SUNY-yliopisto on useasti järjestänyt puhetilaisuuksia, joissa on mielipiteitä jakavia esiintyjiä eri taustoista. Nämä keskustelut eivät ole helppoja, eikä niiden ole tarkoituskaan olla. Niiden tarkoitus on antaa uusia näkökulmia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Entistä useampi tutkija pitää cancel-kulttuuria uhkana akateemiselle vapaudelle – toiset kieltäytyvät tunnustamasta ilmiön olemassaoloa

Nyt se on tutkittu: yliopistoissa syrjitään perinteisten arvojen kannattajia

Jouluparaatin osallistujien yli ajanut mies on musta räppäri, jolla on pitkä rikosrekisteri – valtamedia levittää omaa teoriaansa teon tahallisuudesta

Woketus huipussaan – USA:n yliopistot tarjoavat tukea Rittenhouse-tuomiosta traumatisoituneille opiskelijoille

Vasemmistolla raivopäinen someviikonloppu: aseellisen väkivallan kaipuuta, idiootiksi nimittelyä, lukiolaisen kiusaamista – Anna Kontula tyhjensi lopulta pajatson ja haukkui asiaan puuttuneet

Ruotsin opetusministeri: Akateemista vapautta on suojeltava cancel-kulttuurilta
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














