

PS ARKISTO
Mäenpää tyytyväinen hallituksen vastuulliseen linjaan – vihdoinkin nuorisoväkivalta otetaan tosissaan
Eduskunnassa puhuttiin tällä viikolla nuorten tulevaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää muistutti, että nykyisten sukupolvien velkaantumisen päätyvät lopulta rahoittamaan tämän päivän lapset ja nuoret. Täysistunnossa oli tuolloin käsittelyssä joidenkin oppositiopuolueiden jättämä välikysymys nuorten tulevaisuudesta.
Kansanedustaja Juha Mäenpään mukaan kaikki ymmärtävät sen, että hallitus pyrkii jarruttamaan ja estämään valtion velkakehitystä. Tähän liittyy kuitenkin yksi ongelma.
– Kun kuuntelee vasemmistoa, niin keneltäkään ei saisi ottaa mitään pois.
Mäenpää huomauttikin, että jos velkaantumista yritetään hillitä, leikkaukset kohdistuvat silloin aina johonkin. Hänen mielestään opposition ensimmäinen puheenvuoro suorastaan pelotteli nuoria.
– Te esititte asian niin, että nuorilla on aivan kamala tulevaisuus. Pyydän harkintaa siinä teidän omassakin toiminnassanne. Mikä nuoria sitten huolettaa tulevaisuudessa? Onko se ilmastoahdistus, jolla on peloteltu nuoria ihmisiä, vai onko se mahdollisesti jengirikollisuus? hän kysyi.
Suomessa vihdoin vastuullinen hallitus
Mäenpää huomautti puheenvuorossaan, että edellisen hallituksen tuhlailevaan linjaan täytyy saada muutos ja että sitä kansa vaaleissa halusikin. Hän myös muistutti, että Suomen julkinen talous on ollut kroonisesti alijäämäinen jo 15 vuoden ajan.
– Tuolla perusteluosassa todetaan, että nuorten laiminlyönnillä on paitsi inhimillinen seuraus myös suuri vaikutus yhteiskuntaan ja kansantalouteen. Arvoisat edustajat, olen tästä lauseesta täysin samaa mieltä, Mäenpää pamautti ja jatkoi:
– Siksipä mieltäni lämmittää se, että meillä on vihdoin vastuullinen hallitus, joka katsoo talouspolitiikassaan yli vaalikausien eikä tuijota lyhytnäköisesti poliittisten pikavoittojen toivossa vain seuraavaa äänestyspäivää.
Arjen turvallisuus huomioitava
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 selvitetyissä 2 200 ryöstössä alle 15-vuotiaita epäiltyjä oli 269. Nuorten tekemien ryöstörikosten uhrit ovat usein muita nuoria. Julkisuudessa on ollut myös tapauksia, joissa uhreiksi on joutunut aikuisia.
– Talouspolitiikka voi nuorista kuulostaa hyvin abstraktilta ja vaikeasti hahmotettavalta asialta, mutta sen sijaan turvallisuus, tai turvallisuuden puute, tuntuu konkreettisesti ja välittömästi nuorten arjessa. Kesäkuussa 2023 Iltalehti uutisoi, että ”Toimi näin, mikäli joudut ryöstelevän nuorisojoukon uhriksi”. Tämä on aika karua. Nuorten ryöstörikokset tunnustetaankin kasvavaksi ongelmaksi, Mäenpää harmitteli.
Hän otti esille myös erittäin väkivaltaisen ruotsalaisen katujengin, Dödspatrullenin, rantautumisen Suomeen. Asiasta uutisoitiin lokakuun alussa laajalti valtakunnan viestimissä.
Opposition kyvyttömyys hahmottaa ongelmia
Mäenpää korosti, että edellä kuvattu todellisuus on se, missä moni nuori kasvaa tänä päivänä.
– Kyse ei ole sadusta vaan tosielämästä. Valoa on kuitenkin tunnelin päässä. Meillä on vihdoin Suomessa hallitus, joka ottaa myös nuorisoväkivallan tosissaan ja vähättelemättä. Hallitusohjelman mukaan vahva ja välittävä Suomi huolehtii kansalaisten turvallisuudesta kotona, kaduilla ja rajoilla. Tätä linjausta on perussuomalaisena helppo tukea, hän totesi tyytyväisenä.
– Nuorten tulevaisuudesta puhuttaessa ei voi jättää käsittelemättä katu- ja jengirikollisuuden kokonaisuutta. Jostain kumman syystä se kuitenkin loistaa poissaolollaan punavihreästä välikysymyksestä — kertoo paljon vihervasemmisto-opposition asenteesta nuorten ongelmia kohtaan tai kyvyttömyydestä hahmottaa niitä, Mäenpää päätti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- nuorten tulevaisuus nuorisoväkivalta velkakehitys katujengit välikysymyskeskustelu ilmastoahdistuksen lietsominen arjen turvallisuus Dödspatrullen hallituspolitiikka vihervasemmisto Jengirikollisuus Juha Mäenpää Vasemmisto Talouspolitiikka Lapset ja nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oikeusministeri Leena Meri: Nöyryytysväkivalta huolestuttaa ja pelottaa nuorisoa – ”Hallitukselta on tulossa toimia nuorten turvaamiseksi”

Mira Nieminen huolissaan nuorten tulevaisuudesta – ”Epävarmassa maailmassa nuoret tarvitsevat toivoa ja kokemusta siitä, että he voivat vaikuttaa tulevaisuutensa suuntaan”

Rostila: Opposition välikysymys on keppihevonen velkaantumispolitiikalle

Paha hallitus, kamalia veronalennuksia – ”Onhan se aivan hirveää, että ihminen saa pitää vähän enemmän tienaamastaan rahasta!”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää