Malesiassa pidätetyt suomalaiset vapautetaan tänään

27.11.2018 |08:20

Malesian viranomaiset ovat vahvistaneet, että he vapauttavat pidättämänsä suomalaisryhmän ilman oikeudenkäyntiä. Ryhmä karkotetaan maasta tänään.

– Tämä on suuri voitto. Kiitämme asiassa avustaneita lukuisia virkamiehiä, lakimiehiä ja muita, jotka ovat tarjonneet apuaan. Ryhmän motiivina on ollut rakkaus lähimmäisiä kohtaan, ryhmän puhemiehenä toimiva kansanedustaja Mika Niikko toteaa.

Pidätys liittyy uskonnonvapauteen

Niikko painottaa, ettei ryhmä ei ole pakottanut ketään ottamaan materiaalia, eikä kenenkään omaisuutta ole tuhottu tai vahingoitettu. Tapauksessa on kyse uskonnonvapauteen liittyvästä asiasta.

Nelihenkinen ryhmä saapuu kotiin keskiviikkona. Ryhmä pidätettiin viikko sitten tiistaina heidän jaettuaan Raamatun lauseita sisältäviä kyniä ja vihkosia turistien suosimalla Langkawin saarella. Malesian pääuskonto on islam.

Ryhmä toivoo rauhaa toipumiseen

Omaiset pyytävät medialta Malesiasta vapautuvalle ryhmälle aikaa toipua vankeusajastaan. Läheiset ottavat ryhmään yhteyttä heidän vapautumisensa jälkeen ja tiedustelevat heidän vointiaan sekä tiedottavat siitä tarvittaessa mediaa.

Mediaa toivotaan pidättäytymästä kaikista yhteydenotoista ryhmäläisiin ennen erillistä tiedotetta siitä, milloin haastattelu sopii heidän vointiinsa.

Tiedotuksesta vastaa tällä hetkellä kansanedustaja Niikko.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11
10.
Suomen uutiset logo

Palestiinan lipusta on tullut yleisen länsivastaisuuden vihasymboli – aktivistit lietsovat länsimaihin sairaalloista häpeää ja itseinhoa

26.10.2026 |16:30

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi