Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Maria Lohela: Kehitysmaiden kansalaiset hyötymään luonnonvaroista

23.05.2014 |11:52

Kansanedustaja Maria Lohela (ps.) kysyy hallitukselta, aikooko se selvittää perussuomalaisten äskettäin esiinnostaman oil-to-cash-mallin soveltamismahdollisuuksia kehityspolitiikassaan.

Amerikkalaisen Center for Global Development -ajatuspajan suunnitteleman mallin mukaan energiavaroilla rikastuneen valtion tulee siirtää energianviennistä saamistaan varoista ainakin puolet kansalaistensa pankkitileille. Välittömästi tämän jälkeen tapahtuvalla kansalaisten tulojen verotuksella pyritään luomaan side valtioiden vallanpitäjien ja kansalaisten välille, mikä tekisi vallanpitäjät vastuullisiksi kansalaisilleen valtion varojen käytöstä.

– Kehittyvien maiden tulevaisuuden kannalta on olennaista saada ne pärjäämään omillaan, varsinkin jos siihen on olemassa kaikki mahdollisuudet, Lohela perustelee kysymystään.

Lohelan mukaan kauaskantoisin lähtökohta kehittyvien maiden asioihin on auttaa niitä auttamaan itseään. Kehitysavun ei tule Lohelan mukaan ollakaan itseisarvo ja tavoitteena tulee olla pyrkiä tilanteeseen, jossa kehitysapu käy tarpeettomaksi.

–  Suomella olisi tilaisuus olla kehitysavussa suunnannäyttäjänä selvittämällä oil-to-cash-mallin soveltamismahdollisuuksia esimerkiksi Etiopiassa ja Tansaniassa, joiden oletetaan tulevaisuudessa muuttuvan merkittäviksi öljynviejämaiksi, näkee Lohela.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
3.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
4.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
5.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
8.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää