

Media käynnisti ajojahdin, mutta jäi itse oman lokalastinsa alle – ”Jäi rysän päältä kiinni”
– On noloa, että MTV:n politiikan toimituksen esimies Timo Haapala jää kiinni rysän päältä kiinni palturin puhumisesta, toteaa Timo Soini (ps.) blogissaan.
Maikkarin pomo Haapala oli esittänyt aiemmin tänään, että hallitusryhmien välillä olisi ollut skismaa liikennekaaren takia. Sekä Sipilä että Soini tyrmäsivät väitteet.
– Hallitus ei ollut hajoamassa liikennekaareen. Pääministeri Sipilä ei ole moittinut minua sanallakaan vaan oli tyytyväinen ratkaisun löytymisestä, joka kelpasi myös eduskuntaryhmällemme. Kehusta tuli kohu, Soini selvittää.
Hän katsoo, että perussuomalaisiin on kohdistettu lokakampanja. Sitä on ajettu myös rasistileimaamisen kautta.
– Rasistibrändääminen ei toimi, koska valhe ei kanna. Perussuomalaiset oli vaaleissa Suomen toiseksi suurin puolue. Saimme yli puoli miljoonaa ääntä. Se ottaa vieläkin koville. Perussuomalaisten vastustajat alkavat selvästi turhautua.
Hallitus sai aikaan KiKy-sopimuksen, budjetin, liikennekaaren ja toteuttaa kunnon verohelpotukset. Maahanmuuttopolitiikka on parantunut, Soini listaa.
– Harmittaahan tuo. Tällä hallituksella on aikaa vielä noin 940 päivää ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Hallituksen kaatajille voi aika käydä pitkäksi. Turhautuminen on suurta ja pata kuplii. Me olemme isänmaallinen puolue.
– Valhe on aseena tehoton. Perussuomalaisten on annettava voimakas vastaisku valhepropagandalle. Totuus on suurin voima. Kentälle vaan, Soini kannustaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tässä tapahtumassa ei ollut Ylen mielestä mitään uutisarvoista

Nyt se on tutkittu: journalismiyliopistot läpikotaisin punavihreitä

Ylen uutislinjaukset hämmästyttävät – ”punavihreässä kuplassa” ei uutisoida edes tuhotöistä tai väkivallanteoista

Immonen ja Ronkainen: ”Ylellä on peiliin katsomisen paikka”

Paljastuksia punavihreästä kuplasta – vihreät arvot jylläävät toimituksissa
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












