
Meri: Aktiivimalli 2 tuo lisää ongelmia – “Työllistää Kelaa ja kasvattaa hallintoa”
– Edellisenkään aktiivimallin ongelmakohtia ei ole vielä korjattu ja nyt suunnitteilla oleva uusi malli tuo niitä lisää, puuskahtaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.
Hallitus aikoo velvoittaa työttömät hakemaan rangaistuksen uhalla vähintään neljää työpaikkaa kuukaudessa. Tiedot käyvät ilmi HS:n eilisestä artikkelista.
Leikkaukset paikataan toimeentulotuella
HS:n tietojen mukaan työttömän työnhakijan tulisi raportoida hakemistaan työpaikoista verkkopalvelussa. Karensseista yhtenä vaihtoehtona on, että ensimmäisestä rikkeestä tulisi varoitus, toisesta rikkeestä tulisi 30 päivän ja kolmannesta rikkeestä 60 päivän karenssi.
– Eihän tässä ole mitään järkeä, että työnantajien sähköpostit täyttyvät hakemuksista. No, aktivoi se ainakin jokaista potentiaalista työnantajaa, kun vastailee, että kiitos en hae ketään töihin ja jne. Lisää työtä saadaan ehkä valtion hallintoon byrokratian lisääntyessä, kun jotkut lukevat päivät pitkät listoja siitä, mitä työtä kukakin on hakenut, Meri toteaa.
– Edellinen aktiivimalli on työllistänyt eniten Kelaa, joka tekee leikkauspäätöksiä ja palkkaa lisää lisähenkilökuntaa. Lisäksi Kelan pitää toisella kädellä myöntää toimeentulotukia leikkausten vuoksi työttömyysturvansa menettäneille. Valtion hallinto ja byrokratia paisuvat.
Työttömät eivät ole yhtä massaa
Meren mukaan aktiivimalli 2 ei edelleenkään ratkaise ongelmia, joita esimerkiksi vajaatyökykyiset tai haja-asutusalueilla asuvat kohtaavat.
– Kaikkia työttömiä ei pitäisikään lähestyä yhtenä massana. Myönteistä olisi, jos hankalasti työllistyvät saisivat enemmän tukea ja ohjausta. Nuorille taas yksittäisistä toimista palkkatuki on osoittanut (THL 2018) eniten positiivisia vaikutuksia työllistymisen kannalta.
– Kaipaisin enemmän yksilöllistä, positiivista otetta ja kannustinta, Meri sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Maahanmuuttaja välttää aktiivimallin kotoutumiskoulutuksella

Meri ihmettelee ministeri Terhon puheita aktiivimallista: “Hän ei ole itse tajunnut lain sisältöä”

Tuhannet kokoontuneet Senaatintorille vastustamaan aktiivimallia

Eerola ei usko aktiivimallin työllistävään vaikutukseen: ”Se on ihmisten kiusaamista”
Viikon suosituimmat

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

Antikainen: Kaasuputkimies Heinäluoman irvailu sai nolon lopun – venäläissotilaita ryömi kaasuputkissa Ukrainassa
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Eräs Ruotsin taloushistorian suurimmista epäonnistumisista varmistui keskiviikkona, kun akkuvalmistaja Northvolt jätti konkurssihakemuksen Tukholman käräjäoikeudelle. Tuhannet menettävät työnsä ja vihreä siirtymä kokee pahan kolauksen. Konkurssin maksajiksi joutuvat käytännössä kaikki ruotsalaiset, sillä hankkeeseen sijoitetut eläke- ja verorahat katoavat kankkulan kaivoon.

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva
Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelman uudessa jaksossa pohditaan työperäisen maahanmuuton taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia Suomelle. Sisäministeri Mari Rantanen näkee, että yleisesti ilmapiiri ja suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut erilaiseksi jo koko Euroopassa. - Suhtautuminen maahanmuuttoon on tullut järkiperäisemmäksi, eli nyt osataan jo katsoa paremmin myös massamaahanmuuton haitallisia vaikutuksia eri maille.

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 94–53. Vihreät esitti viime viikolla Rantaselle epäluottamusta vasemmistoliiton kannattamana. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tyytyväinen, että Rantanen sai eduskunnan luottamuksen. Hän muistuttaa, että kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä useassa maassa samalla, kun media vaikenee asiasta.

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”
Historioitsija ja dosentti Ari Helo antaa tanakkaa kritiikkiä lukion historian oppikirjalle Opus 6 HI6, jonka sisällössä Helo osoittaa olevan selkeitä historiallisen ajattelun puutteita. Kirjassa esimerkiksi länsimainen monikulttuurisuuskäsitys jää tunnistamatta ja historiaa kirjoitetaan eurosokeasti, eli eurooppalaisten näkökulmaa suljetaan pois.

Antikainen: Puola irtautuu Ottawan sopimuksesta – Suomen toimittava samoin
Puolan pääministeri Donald Tusk on ilmoittanut Puolan parlamentissa, että hän haluaa maan irtautuvan jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Tusk on pyytänyt Puolan puolustusministeriötä aloittamaan valmistelut sopimuksesta irtautumiseksi.

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”
Jyväskylän yliopistosta kantautuu huolestuttavia uutisia. Hiljattain Ylen julkaiseman uutisen perusteella yliopistossa ollaan valmistelemassa tiettyihin koulutusohjelmiin omaa hakuväylää Suomea toisena kielenä opiskeleville. Perussuomalaisten opiskelijajärjestö pitää kannanotossaan suunniteltua positiivista syrjintää korkeakoulujen yhteishaussa älyvapaana toimintana.

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”
Suomen yliopistoja riivaa sekin epäkohta, että eritaustaiset väestönosat eivät ole samalla tavalla edustettuina korkeakouluissa. Jyväskylän yliopisto on keksinyt epäkohtaan mainion ratkaisun: tehdään suomea toisena kielenä koulussa lukeneille oma väylä yliopistoon. Näin pystytään vastaamaan “muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa".