

PS-kansanedustajat aktiivimallin leikkauksista: Ihmisten taloudellisen ahdingon lisääminen ei voi olla tavoiteltava asia
Aamulehti kertoo, että työttömyysturvan saajista vain vajaa puolet on täyttänyt alkuvuoden aikana aktiivimallin ehdot. Kelan ennakkotietojen mukaan 54 prosentilla aktiivisuusehdot ovat jääneet täyttämättä.
– Olisi kiva saada tilastoa siitä, kuinka moni on joutunut tähän ilman omaa syytään. Eli tilanteeseen, jolle ei voi itse mitään, vaikka miten tekisi. Et saa töitä etkä pääse kurssille. Silti leikataan, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri toteaa.
Leikkuri iskee yli sataantuhanteen työttömään
Meri muistuttaa perustuslakivaliokunnan ehdotuksesta, jossa ihmiselle annettaisiin ammattileikkurin sijaan mahdollisuus osoittaa, ettei työttömyys johdu hänestä.
– Ihmisten taloudellisen ahdingon lisääminen ei voi olla tavoiteltava asia.
Leikkuri on iskenyt yli sataantuhanteen työttömään, joiden työttömyysetuuksia leikataan väliaikaisesti 4,65 prosenttia.
Hallituksesta on helppo huudella
Meri sanoo, että hallituksesta on helppo huudella työttömille, että ”koittakaas nyt mennä töihin”, kun omat taskut pullottavat palkkioita.
– Juuri esimerkiksi uutisoitiin, että Veikkauksen hallituspaikasta saa 30 000 euroa vuodessa – siis käymällä kokouksissa, joita on kohtuullisen harvoin. Siinä voi tavallinen työtön ajatella, mikä on kohtuullista, Meri kuittaa.
Perussuomalaiset edustajat haastavat muut puolueet itsensä lisäksi ajamaan valtionyhtiöiden palkkioita kohtuulliselle tasolle.
– Samalla kun edustajien eläkejärjestelmää uudistetaan, niin nämä palkkiot on hyvä tuoda keskusteluun. Se olisi oikeudenmukaista.
Syyttömät leimataan työnvieroksujiksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä pitää kokoomuksen, keskustan ja sinisten aktiivimallia törkeänä.
– Todellakaan puolet työttömistä eivät ole työnvieroksujia, sellaisia on tutkitusti vain muutama prosentti. Tässä leikataan valtavan joukon kansalaisia perusturvaa häpeämättömästi ilman heidän omaa syytään.
– Aktiivimalli on häpeällistä ihmisten kyykyttämistä ja kyyninen leikkaus perusturvaan. Ei ole mitään kohtuullisuutta mallissa, jonka ehtoja yli puolet työttömistä ei pysty täyttämään, Mäkelä sanoo.
Huonosti suunniteltu malli
Mäkelän mielestä hallitus ja työministeri Jari Lindström (sin.) ovat ajaneet aktiivimallin lainvoimaiseksi keskeneräisenä, vaikutuksiltaan selvittämättömänä ja itsekin sen tunnustaen, että mallia pitää korjata.
– Nyt perusturvan varassa olevalla ihmisellä ei ole aikaa odottaa mitään korjauksia, vaan hänen jokapäiväinen leipänsä on kiinni näistä rahoista, joilla hallitus leikkii, Mäkelä painottaa.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisilta oma vaihtoehto valtiontalouteen – Työtä, onnellisuutta ja isänmaallista politiikkaa

Meri: Ministeri Lindström ajaa eri asioita ministerinä kuin mitä oli aiemmin luvannut

Eerola ei usko aktiivimallin työllistävään vaikutukseen: ”Se on ihmisten kiusaamista”

Nuorten työttömyys ja syrjäytyneisyys vaarallisen korkealla tasolla – ”Hallituksen arvopohja näkyy leikkauksissa”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














