

LEHTIKUVA
Meri: SDP:n politikointi jatkuu – nollatuntisopimuksilla ratsastus ei lopu
Nollatuntisopimuksiin tarvitaan reilummat pelisäännöt. Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) käynnistämä työryhmä etsii parhaillaan ratkaisuja. Ja SDP tiedottaa, että hallituspuolueilla ei ole ymmärrystä nollasopimusten viheliäiseen ongelmaan. Tämä on politikointia pahimmillaan. Sanoilla leikittelyä vakavalla asialla, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Leena Meri.
Ratkaisua haetaan työryhmän kautta
Eduskunta hylkäsi tänään nollatuntisopimuksia koskevan kansalaisaloitteen. Koko työelämä- ja tasa-arvovaliokunta päätyi samaan ratkaisuun mietintöä jättäessään, myös SDP. Kaikkien tiedossa oli myös, että kolmikantainen työryhmä pohtii ministeri Lindströmin alaisuudessa ratkaisuja nollatuntisopimusten ongelmiin, mutta työ on vielä kesken.
– Olen jo aikaisemmin todennut, että kolmikantainen työryhmä on eduskunnan valiokuntaa parempi paikka pohtimaan työelämän lainsäädännön yksityiskohtia. Työmarkkinaosapuolet pitää olla vahvasti mukana uudistustyössä, Meri toteaa.
– SDP antaa 80 000 nollatuntisopimuksella olevalle suomalaiselle mielikuvan, että SDP ratkaisisi ongelman yhdessä silmänräpäyksessä. Jos näin olisi, ongelma olisi varmasti ratkaistu jo viime vaalikaudella, kun SDP:llä oli työministerin salkku.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Mikä hävettää, demarit?
Valtiontalouden tarkastusvirasto vahvistaa: Marinin hallitus suhtautui rahankäyttöön löperösti ja purki sääntöpohjaiset esteet rahankäytölleen. Laskua tästä maksetaan vielä pitkään. - Kun Marinin hallitus luopui finanssipoliittisista säännöistä, se kehitti itselleen uuden säännön: kaikki saavat aina jotain. Lopputuloksena oli menojen valtava paisuminen, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Eurooppa, johon uskoimme, on hitaasti kuolemassa – ”Tästä ei voi enää vaieta”
Mikä on oikea tai väärä tapa toimia, kun aiemmin täysin saksalaiset kaupungit muuttuvat silmiemme edessä muslimimaailman etuvartioiksi, kysyy Irakissa ja Afgnaistanissa palvellut brittiupseeri The Telegraphissa. Kotoutuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että maahanmuuttajat räätälöivät uuden kotimaansa entisen kotipaikkansa kaltaiseksi. Kauniisti sanottuna ”moderni sekulaarin liberalismi perustuu kohtalokkaaseen virhearvioon”.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Lehtiväite: Minnesotan sosiaaliturvapetosten rahoja on päätynyt terroristijärjestölle Somaliaan
Minnesotan osavaltiossa epäillään tapahtuneen laajoja sosiaaliturvapetoksia. Rahaa on huijattu asunnottomien palveluilla, köyhien lasten välipaloilla ja autististen lasten terapiapalveluilla. Monissa tapauksissa epäillyt ovat Minnesotan somaliyhteisön jäseniä. Viranomaislähteet vahvistavat, että miljoonia dollareita petoksilla hankittua rahaa on lähetetty Somaliaan, missä osa rahoista on päätynyt Al-Shabaab-terroristijärjestön käsiin.

Elias Rosengrén valittiin Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi
Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi valittu Elias Rosengrén on 26-vuotias perheenisä ja yhteiskuntatieteiden maisteri.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Tuulivoiman rakentaminen romahti Ruotsissa – Suomessakin buumi ohitse
Ruotsissa uuteen tuulivoimaan ei ole investoitu käytännössä laisinkaan kuluvan vuoden aikana. Myös Suomessa tuulivoimarakentaminen on selvästi hidastunut. Energiayhtiöt ovat huolissaan edullisesta sähköstä, mutta kuluttajalle se voi olla elinehto.

Antikainen: Keskusta haluaa Suomesta koko maailman sosiaalitoimiston
Eduskunta käsitteli torstaina 20.11. hallituksen esitystä ulkomaalaisten pysyvän oleskeluluvan ehtojen kiristämisestä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen korostaa, että pysyvä oleskelu Suomessa ei saa olla automaattista, vaan maahantulijoiden on ansaittava se.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.
















