

MATTI MATIKAINEN
Meri: Sukupuoliyhteys eläimen kanssa tulee vihdoin rangaistavaksi teoksi
Sukupuoliyhteys eläimen kanssa tulee vihdoin rangaistavaksi teoksi.
– Ehdotukseni, jonka esitin lakialoitteessani kolme vuotta sitten, on mennyt perille, toteaa perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.
Nyt sukupuoliyhteys eläimen kanssa on Suomessa rangaistavaa vain, jos toiminta on julmaa tai aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa. Sukupuoliyhteys eläimeen ei siis ole rangaistavaa pelkkänä tekona.
Vastaa ihmisten moraali- ja oikeustajua
Rikosoikeudellista vastuuta ei synny, ellei pystyä osoittamaan, että eläin on kokenut kärsimystä, kipua tai tuskaa.
– Mutta miten tämä edes todettaisiin, koska eläintä ei voi haastatella? Se, että tapahtunutta vahinkoa ei pystytä osoittamaan, ei kuitenkaan tarkoita, että vahinkoa ei olisi tapahtunut, Meri painottaa.
– Tein lakialoitteen vuonna 2015, jossa esitin, että sukupuoliyhteys eläimen kanssa olisi aina rangaistavaa. Tämä vastaisi ihmisten moraali- ja oikeustajua. Se olisi myös viesti yhteiskunnalta, millainen toiminta on hyväksyttävää. Eläimillä pitää olla itseisarvo ja eläimiä pitää kohdella kunnioittavasti.
“Suomen Eläintenystävät” valittivat
Meri kertoo saaneensa tuolloin palautetta Suomen Eläintenystävät -foorumilta, joiden mielestä hänen pitäisi kunnioittaa ihmisten seksuaalisia taipumuksia.
– Kyse ei ole pelkästään ihmisten taipumuksista, koska toinen osapuoli on eläin. Foorumilta myös kerrottiin, että eläimetkin pitävät seksistä ja etteivät tutkijat tai lääkärit ole kyenneet osoittamaan, että eläin kärsisi. Mielestäni he eivät ymmärrä sitä, ettei eläintä saa alistaa ihmisen seksuaalisille mielihaluille.
– EU-maista vain Suomi, Unkari ja Romania sallivat sukupuoliyhteyden eläimen kanssa, ellei siitä aiheudu kärsimystä, kipua tai tuskaa, Meri toteaa.
Suomi pääsee normaalille tasolle
Hallituksen lakiesitys uudeksi eläinsuojelulaiksi pitää sisällään nyt pykälän, jossa todetaan, että ihminen ei saa olla sukupuoliyhteydessä eläimen kanssa. Tekijä tuomitaan eläinsuojelurikkomuksesta.
– Olen erittäin iloinen, että eläimet saavat itselleen vihdoinkin oikeutta ja kunnioittavaa kohtelua ja Suomi pääsee normaalille eurooppalaiselle tasolle mm. Norjan, Ruotsin ja Tanskan kanssa, Meri huokaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Eläinten seksuaalinen hyväksikäyttö kriminalisoitava

Ronkainen: “Uskonnonvapauden varjolla ei voida hyväksyä eläinrääkkäystä”

Maahanmuutto lisää rituaaliteurastuksia – Meri: ”Uskonnon varjolla ei saa aiheuttaa eläimille tarpeetonta kipua”

Leena Meri: Eläimeen sekaantuminen kiellettävä lailla – lakialoite kansanedustajien allekirjoitettavaksi

Meri vaatii eläimiin sekaantumisen kriminalisointia rikoslakiin: ”Eläinten asianmukainen kohtelu on sivistyneen yhteiskunnan mittari”
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.