Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simulan mukaan luonnonsuojelu ja metsästyksen edellytykset on asetettu kuluneella hallituskaudella täysin turhaan vastakkain. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simulan mukaan luonnonsuojelu ja metsästyksen edellytykset on asetettu kuluneella hallituskaudella täysin turhaan vastakkain. Lue lisää >
PS ARKISTO
Eduskunnassa on viime viikkoina käsitelty valtion ensi vuoden talousarviota. Perussuomalaiset peräänkuuluttavat omassa vaihtoehdossaan menojen laittamista tärkeysjärjestykseen. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri on jättänyt kuusi omaa talousarvioaloitetta valtiontalouden korjaamiseksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien eläinsuojeluviranomaisten toimivaltaa. Hän kysyy, miten hallitus tulee tehostamaan eläinsuojeluviranomaisten toimintaa ja onko hallituksella tahtoa laajentaa eläinsuojeluviranomaisten toimivaltaa erityisesti eläinten omistusoikeudesta päättämisen suhteen. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan mielestä oikeusasiamiehen puuttuminen eläinsuojelurikosten tutkintaan on selvä merkki siitä, että järjestelmä ei toimi kunnolla. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri on jättänyt seitsemän talousarvioaloitetta vuoden 2021 budjettiin. Meri hakee lisärahoitusta mm. tiehankkeille ja sisäilmaongelmille sekä mielenterveysongelmien matalan kynnyksen tukeen. Lue lisää >
Eläinten viikkoa vietetään 4.–10.10. Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa haluaa nostaa eläinten viikon teeman mukaisesti esille eläinten hyvinvointiin liittyviä haasteita Suomessa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa kannattaa eläinsuojelurikoksiin keskittyvän yksikön perustamista jokaisen Suomen poliisilaitoksen yhteyteen. Käytännössä kyseessä on yksikkö, joka on erikoistunut eläinsuojelurikosten esitutkintaan ja muihin eläinsuojeluun liittyviin prosesseihin, sidosryhmäyhteistyöhön sekä eläinsuojelutyöhön liittyvään tiedottamiseen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustajat Ritva ”Kike” Elomaa, Leena Meri, Mari Rantanen ja Veikko Vallin ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen eläinsuojelulain noudattamisen valvonnasta. He peräänkuuluttavat hallitukselta eläinsuojelurikosten valvonnan tehostamista lainsäädäntöä uudistamalla ja resursseja lisäämällä valvontaa suorittaville viranomaisille. Lue lisää >
Perussuomalaisten kansanedustaja, lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meren viime vuoden lopulla tekemää lakialoitetta eläimiin sekaantumisen kriminalisoimiseksi käsiteltiin torstaina eduskunnan täysistunnossa. Meren mielestä on hullua, että Suomessa eläimiin sekaantumista esittävän kuvan levittäminen on lainvastaista, mutta itse teko ei. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra vaatii eläimille tarpeetonta ja pitkitettyä kärsimystä aiheuttavien rituaaliteurastusten lopettamista. Keskustan maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ei pidä rituaaliteurastuksen kieltämistä Suomessa tarpeellisena, koska sitä käytetään niin vähän. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustajan Ritva ”Kike” Elomaan mielestä eläinten hyvinvointia koskeva lainsäädäntö on laitettava kerralla kuntoon. Uuden eläinten hyvinvointilain on määrä tulla eduskuntakäsittelyyn ensi vuoden puolella. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomen eläinsuojelu SEY nosti vuoden 2020 Eläinten viikon teemaksi hylätyt kissat. Kissoja arvioidaan olevan Suomessa 600 000 – 1 000 000, mutta todellisesta määrästä ei ole tarkkaa tietoa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Euroopan parlamentin jäsen Laura Huhtasaari on jättänyt Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen liittyen koirien kohteluun Espanjassa. Huhtasaaren mukaan espanjalaisiin perinteisiin kuuluva metsästyskoiran kivulias lopettaminen on epäinhimillinen tapa, johon Euroopan unionin tulee puuttua. Lue lisää >