Artikkeli kuva

Johanna Owusu Lehtikuva

Immonen suitsisi pentutehtailua

20.02.2013 |17:17

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen pentutehdastoiminnasta. Immonen kysyy ministeriltä, mitä hallitus aikoo tehdä, jotta pentutehtailu saadaan kitkettyä Suomesta ja jotta rangaistukset saataisiin vastaamaan paremmin eläimille aiheutettua kipua ja tuskaa.

Viime aikoina on jälleen selvinnyt vakavia pentutehdastapauksia, joissa koirien hoitoa on vakavasti laiminlyöty. Suomeen on tuotu ulkomailta laittomasti jopa satoja koiranpentuja. Eläinsuojeluvalvojat ovat epätoivoisia kasvavan trendin edessä, eikä heillä tai muilla viranomaisilla tunnu olevan tarpeellisia keinoja pentutehtailun kitkemiseen. Eduskunta lainsäätäjänä on ainoa taho, joka voi puuttua pentutehtailuun.

Ratkaisuiksi Immonen ehdottaa muun muassa tunnistusmerkitsemisen saattamista pakolliseksi sekä pentuemäärän ja -tiheyden rajoittamista lailla. Hän myös toteaa, että ylipäänsä selvät tunnusmerkistöt täyttävä pentutehdastoiminta tulisi kriminalisoida suoraan laissa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Elokapinan kieltämistä ajavasta kansalaisaloitteesta tuli megahitti – aloitteen tekijöiden mukaan suursuosio lähettää selkeän viestin: ”Kansa ei enää hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa”

28.09.2024 |20:08

Uusimmat