

PS ARKISTO
Meri vaatii pikaisia toimia sisäilmakodittomien auttamiseksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri jätti eduskunnassa kirjallisen kysymyksen sisäilmaongelmista sairastuneiden asunnottomuudesta.
Hallitusohjelmassa luvataan käynnistää selvitys siitä, millaista apua ja tukea valtio voi asiassa ihmisille antaa.
– Hyvä, että sisäilmaongelmiin puututaan. Pidän kuitenkin tärkeänä, että selvityksessä kuullaan erityisesti niitä ihmisiä, joilla on asiasta kokemusta ja joita se koskettaa. Eli epäterveestä sisäilmasta sairastuneita, sillä parhaiten sisäilmakodittomuuden syyt, seuraukset ja ratkaisut tuntevat asunnottomat itse ja heidän lähipiirinsä, Leena Meri kommentoi.
Sairastuneet joutuneet muuttokierteeseen
Meri kysyi myös, että milloin hallitusohjelmassa mainitut selvitykset on tarkoitus aloittaa ja millainen aikataulu valmistumiselle varataan. Lisäksi hän mainitsi asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman (AUNE) ja kysyi, miten se huomioidaan selvityksissä.
– Selvitys tulee aloittaa nopealla aikataululla. Ei voi olla niin, että sairastuneet ihmiset joutuvat jatkuvaan muuttokierteeseen tai kokonaan asunnottomiksi, ja heidät jätetään oman onnensa nojaan, Meri painotti.
– Selvityksessä pitää huomioida myös asunnottomuuden ennaltaehkäisy. Puuttumalla ajoissa huonon sisäilman aiheuttamiin ongelmiin vähennämme sairastuneiden määrää tulevaisuudessa. Ennaltaehkäisyn lisäksi meidän täytyy auttaa jo sairastuneita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työterveyslääkäri: Viranomaiset tulisi velvoittaa tilastoimaan sairastumiset ja oireet jotka ovat tapahtuneet kosteusvaurioituneissa rakennuksissa

Sairaalan kosteusvauriot johtivat kätilön työpaikan ja terveyden menettämiseen – myös 12 vuoden eläkkeet menivät: ”En pidä Suomea enää oikeusvaltiona”

Tavio: Sisäilmasairastuneiden oikeusturvaa parannettava

Koponen tahtoo hyödyntää hyväntekeväisyystyössä kertynyttä kokemustaan eduskunnassa: ”Monen tavallisen kansalaisen elämä on muuttunut selviytymistaisteluksi”
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














