
Toimi Kankaanniemi: Vastuunkanto Suomesta leikkasi kannatusta
Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustoon valittu Toimi Kankaanniemi uskoo hallitusvastuun rokottaneen perussuomalaisten kannatusta.

MATTI MATIKAINEN
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Lähivaalien tulos vetää mietteliääksi myös perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbomin. Nuoren kansanedustajan mukaan politiikassa on jatkuvasti mietittävä, miten asioita tulisi tehdä paremmin, mutta myös puolueiden politiikkatoimien synnyttämillä mielikuvilla on merkitystä vaalituloksiin.
ISTV:n vaalilähetyksessä vieraillut Bergbom esittää vertauksen: perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri.
– Kaikki tietävät, että hammaslääkäri tekee oikeita toimia, vaikka hammaslääkärin tuoliin ei ehkä olekaan niin kiva mennä.
Siinä missä perussuomalaisia voisi verrata hammaslääkäriin, on SDP kuin karkkipussipuolue.
– Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Tosiasia on, että kunnilla ei ole juurikaan ylimääräistä rahaa. Maailman helpoin asia on vaaleissa luvata joka suuntaan lisää rahaa. Pahoin pelkäänkin, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin.
Vaalitulos ei ollut sitä, mitä odotettiin, mutta Bergbomin mukaan hallitustyöhön tuloksella ei ole vaikutusta.
– Omaa perustekemistä pitää vain jatkaa, ja toteuttaa määrätietoisesti hallitusohjelmaa, katsoen kohti puoliväliriihtä ja tuoden maahan uusia kasvutoimia.
– Prosessiin täytyy luottaa: kun nyt teemme oikeita toimia, jollain aikavälillä tulos tulee myös näkymään maamme taloudessa, turvallisuudessa ja hyvinvoinnissa. Lopussa kiitos seisoo.
Perussuomalaisilla on selkeitä onnistumisia hallituksessa, Bergbom luettelee.
– Maahanmuuttopolitiikka kiristyy merkittävästi, sopeutuksia on tehty esimerkiksi valtionhallintoon ja kehitysapuun. Veronalennukset painottuvat pieni- ja keskituloisiin. Pohtisin nyt sitä, olemmeko me tuoneet nämä asiat riittävän selkeästi ihmisten tietoisuuteen ja puheisiin.
– Mediassa uutinen on yleensä se, kun asiat etenevät huonompaan suuntaan eikä se, että asiat menevät parempaan suuntaan. Siksi meidän puolueen toimijoiden tulisikin kyetä entistä paremmin sanoittamaan onnistumiset hallituksessa.
Jo vuoden 2011 vaaleista lähtien perussuomalaiset ovat menestyneet erittäin hyvin eduskuntavaaleissa, mutta muissa vaaleissa tulos on välillä ”seilannut”.
Bergbomin mukaan puolueella on ollut toisinaan haasteita saada rekrytoitua mukaan nimekkäitä ehdokkaita kunta- ja aluevaaleihin.
– Meidän täytyy tehdä enemmän töitä, että saamme ihmisiä, paikallisia tunnettuja nimiä vakuutettua lähtemään mukaan.
Bergbomin mukaan olennaista tulevien vuosien aikana on, miten noin 650 perussuomalaista valtuutettua seuraavina vuosina näkyvät ja vaikuttavat kunnissa.
– Jos saamme heidän toimintansa ja vaikuttavuuden näkyväksi alueellisella tasolla, se työ tulee kantamaan hedelmää tulevaisuudessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustoon valittu Toimi Kankaanniemi uskoo hallitusvastuun rokottaneen perussuomalaisten kannatusta.

Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kannustaa valtuustoihin valittuja päättäjiä tiedottamaan aktiivisemmin valtuustotyöstä ja esimerkiksi jakamaan pitämistään puheista videoita sosiaalisessa mediassa, jotta kansa saa lisää tietoa valtuustoissa päätettävistä asioista.



Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänten tulokset julkistettiin tunti sitten ja niiden mukaan perussuomalaisilla on 6,7 prosentin kannatus. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra myönsi pettymyksen tuoreeltaan.

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on uusimassa paikkansa Helsingin kaupunginvaltuustossa. Hän on vaikuttanut Helsingin paikallispolitiikassa neljällä kaudella.
Viikon suosituimmat

Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Arvostetun talouslehden päätoimittaja kävi haastattelemassa Elon Muskia. Keskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui nolatuksi kerran jos toisenkin.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää