
MATTI MATIKAINEN
Purra kannusti kiitospuheessaan kenttäväkeä ja valoi uskoa tulevaan
Vaali-illan lopuksi puheenjohtaja Riikka Purra summasi laskeneet kannatusluvut:
– Huonostihan tässä kävi. Tosi huonosti. Oppositio onnistui erinomaisesti tyytymättömyyden valjastamisessa ilman vaihtoehtoa ja sen esittämisessä, että hallitus on syypää talouden alakuloon. Oppositio, joka nyt nousi, ei ehkä noussut omaa erinomaisuuttaan ja hienolla vaihtoehdolla, vaan siksi, että me olemme tehneet vaikeita päätöksiä.
– Suomi sai nyt ennennäkemättömän punaisen siirtymän. Maassa tulee nyt voimakasta vasemmistopolitiikkaa monissa kunnissa ja alueilla.
Hän muistutti, että kukaan ei ole luvannut, että nämä hommat olisivat helppoja.
– Kukaan ei luvannut, että maan johtaminen tällaisena aikana vuosien ja vuosien holtittomuuden ja räppimisen jälkeen olisi helppoa. Mutta emme me pelkää. Me olemme karaistuneita, vahvoja ja monissa liemissä keitettyjä. Perussuomalaisilla on taipumuksena sisuuntua ja saada meidän toinen toisistamme voimaa.
Yleisin asia jota hänelle Suomea kiertäessä toivotetaan on jaksamisen toivottaminen:
– Jaksakaa perussuomalaiset, älkää antako periksi. Nyt pitää tehdä päätöksiä. Riikka, pidä linja ja jaksa. En ole ehkä koskaan saanut näin paljon myöskään henkilökohtaista kannustusta kuin nyt viimepäivinä ja viime viikkoina. Kyllä se kyllä se jostakin kertoo.
Vaaleja on ollut runsaasti. 2023 eduskuntavaalit, 2024 presidentinvaalit, 2024 europarlamenttivaalit ja nyt 2025 yhtä aikaa sekä kunta- että aluevaalit.
– Meillä on ollut neljät vaalit eduskuntavaalien jälkeen, vaikka olemme vasta kauden puolivälissä. En todellakaan ihmettele, jos kentällä ja organisaatiossa on vitutuksen lisäksi väsymystä.
Purra kiitti vuolain sanoin ehdokkaita, puolueväkeä sekä kentän puurtajia ja valoi uskoa tulevan.
– Perussuomalaisten kannatus tulee nousemaan ja vahvistumaan, erityisesti kun talous tästä oikenee paremmaksi, kun ostovoima edelleen paranee, kun saamme hyviä päätöksiä tavallisen palkansaajan osalta.
– Tästä nousee entistä voimakkaampi perussuomalainen. Meissä elää sisu ja vahvuus.

Purra sai runsaasti halauksia puheen jälkeen.

Purran kiitospuhe tilaisuuden videotallenteen kohdassa 5 h 5 min:
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Riikka Purra: Tulos on huono – ”Uskon, että perussuomalaisten kannatus nousee talouden kohentuessa”
Jussi Halla-aho: Kuntavaalit ovat usein olleet perussuomalaisille haastava koettelemus
Lulu Ranne: Perussuomalaiset muuttaa Suomen liikennepolitiikkaa, uutta asfalttia vedettiin viime vuonna 4 000 kilometriä – ”Turvallisia teitä kaikille”
Mauri Peltokangas tyytyväinen perussuomalaisten hallitustyöhön: ”Vihreäkantiseen lakikirjaan tulee perussuomalaista kynänjälkeä – ja maahanmuuttopolitiikka tiukkenee rytinällä”
Puoluesihteeri Harri Vuorenpäältä kiitokset perussuomalaisten kenttäväelle: ”Joka puolella Suomea syytä olla ylpeitä siitä, mitä yhdessä on saatu aikaan”
Vaalivalvojaiset – suora lähetys
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat
Suomi ei nouse sillä, että leimaamme eri mieltä olevia ideologioiden kannattajaksi ja asemuotoisten tarinoiden levittäjiksi, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Vaalivallankumous sai Unkarin talouden nousukiitoon
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












