

LEHTIKUVA
Ministeri tarttui Immosen vaatimukseen: Metsästyksestä ilmoittamista teiden varsilla helpotetaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) vastattavaksi lokakuussa kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati metsästysseurojen byrokratiaa purettavaksi.
Immonen viittasi kysymyksessään tapaukseen, jossa metsästysseura oli joutunut kohtuuttoman lupamenettelyn hampaisiin, kun se oli halunnut tiedottaa metsästystapahtumasta teiden varsilla varoittaakseen muuta liikennettä hirvistä, metsästäjistä sekä koirista.
Vähentää byrokratiaa ja kustannuksia
Immosen kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa ministeri Berner lupaa, että syksyn 2017 aikana liikennevirasto ottaa valmisteltavakseen ohjeen antamisen siitä, miten metsästyksestä voidaan jatkossa ilmoittaa muita tienkäyttäjiä siten, ettei siitä aiheudu metsästysseuroille turhaa byrokratiaa tai kustannuksia.
– Metsästäjien asioiden ajaminen on perussuomalaisille tärkeä asia. On hienoa huomata, että ministeri koki tässä tilanteessa velvollisuudekseen ryhtyä toimiin metsästysseuroja koskevan turhan byrokratian karsimiseksi, Immonen toteaa.
– Toivoisin, että metsästykseen ja aseharrastukseen liittyvät asiat kiinnostaisivat laajemmin muitakin puolueita, jotta keskeisiin ongelmiin voitaisiin puuttua yhteisvoimin, Immonen vetoaa.
Miten byrokraattinen sääntö-Suomi on kohdellut sinua? Otamme vastaan ideoita byrokratian purkamiseksi ihmisten arkea helpottaaksemme. Ota asian tiimoilta rohkeasti yhteyttä Immosen eduskunta-avustajaan: jenna.simula@eduskunta.fi
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten Leena Meri taiteilija Katariina Sourille: Itselläni on lähiperheessäni metsästäjiä – pitäisikö heidän nyt ampua itsensä?

Kansanedustaja Immonen: Häirikkösusien kaatamista helpotettava
Viikon suosituimmat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.