

Lehtikuva, Wikipedia
Nato-myrsky eduskunnassa: Zyskowich vertasi Putinia Hitleriin
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz hämmästytti kansanedustajia Ukrainan tilannetta käsitelleessä keskustelussa keskiviikkona vertaamalla Venäjän presidentti Vladimir Putinia Hitleriin. Vastapainoksi hän vertasi häntä myös Staliniin.
Perussuomalaisten Timo Soini ihmetteli Zyskowiczin heittoa ja painotti omassa puheessaan hyvien suhteiden tärkeyttä Venäjään.
Suurvalta palauttaa mahtiaan
Zyskowicz johdatteli vertaustaan kertauksella toiseen maailmansotaan johtaneella historialla. Nöyryytetyn suurvallan suuruudenajan palauttamista ajanut Hitler suuntasi vuonna 1938 Tsekkoslovakian sudeettialueisiin, jossa oli saksalaisia asukkaita julistaen, että saksalaisten sortamisen Tsekkoslovakiassa on loputtava. Hän vaati sudeettialueiden liittämistä Saksaan ja uhkasi sodalla. Englanti ja Ranska taipuivat ja Saksa liitti alueet valtakuntaan.
Kesäkuussa 1940 Stalin vainosi Viroa ja valtasi maan strategiset kohteet. Stalinin valtaan nostama hallitus piti vastoin perustuslakia uudet vaalit, jotka eivät olleet vapaat saati rehelliset. Uusi parlamentti päätti ensitöikseen Viron liittymisen Neuvostoliittoon. Samaan aikaan järjestettiin mielenosoituksia, joissa nostettiin mielikuvaa kansalaisten vapaasta halusta liittyä Neuvostoliittoon.
Natoon Hitlerin varjolla?
– Edellä kerrottu pakottaa kysymään, onko Vladimir Putin suhtautumisessaan naapurimaiden suvereniteettiin tai alueelliseen koskemattomuuteen uusi Hitler tai uusi Stalin?
– Vuonna 1968 opittiin Tsekkoslovakian miehityksen jälkeen tuntemaan niinsanottu Brezhnevin oppi. Sen mukaan maa, joka oli kerran joutunut Neuvostoliiton liittolaiseksi, ei voinut enää päästä vapaaksi. Onko meillä nyt Putinin oppi, jossa Venäjän valtapiiriin joskus kuulunut maa ei pääse irti, ellei hyvän sään aikana ole päässyt läntiseen yhteisöön? Mitä tämä merkitsee Suomen kannalta, Zyskowich kysyi.
Sopiko kokoomuksen ja hallituksen linjaan?
Keskustelun aihe oli pääministerin ilmoitus EU:n huippukokouksesta ja Ukrainan tilanteesta. Monessa puhujassa herätti hämmästystä, oliko Zyskowiczin puhe linjassa kokoomuksen tai hallituksen kannan kanssa?
Soini: Näin en sanoisi
Timo Soini totesi puheiden jälkeen eduskunnan kahvilassa, ettei hän Zyskowiczina olisi noin sanonut.
– Oli aika raju kannanotto varsinkin keskustelun aihe ja paikka huomioiden. En vertaisi Putinia Hitleriin tai Staliniin, Soini sanoi.
– Mutta puolustan kansanedustajan ilmaisunvapautta eduskunnassa – se on periaatteeellinen asia, Soini tuumasi eikä ryhtynyt arvelemaan, voisiko Zyskowiczin lausunto haitata joitakin neuvotteluita.
Pentti Kettunen (ps.) kommentoi puheenvuoroa viereisessä pöydässä.
– Oli kyllä häikäilemätön ja varomaton lausunto. Toivottavasti se ei edusta kokoomuksen virallista kantaa, Kettunen totesi.
Hän oli itse pitänyt juuri puheenvuoron, jossa piti mahdollista Suomen Natoon hakeutumista suudena virheenä. Tärkeämpää olisi sotilaallinen liittoutuminen ja yleinen asevelvollisuus. Myös Juho Eerola kysyi pääministeri Jyrki Kataiselta (kok.) tämän kuitenkin jo poistuttua, kannattaako hän Putinin vertaamista Hitleriin tai Staliniin.
Soini: Pakotteita vältettävä
Timo Soini sanoi ryhmäpuheenvuorossaan Suomen tukevan Ukrainassa neuvotteluratkaisua. Hän rinnasti maan tilannetta eurokriisiin: komissio on tarttunut siihen samalla tavalla. Valtavalla tohinalla yritetään saada aikaan jotakin – seurauksia sen tarkemmin miettimättä.
– Taloudellisen avun kohdalla on erittäin tärkeää, että ennen kuin EU sellaista lupaa, apuun saadaan suostumus kansallisilta parlamenteilta. Onko kukaan tullut miettineeksi, mitä rahaa Kypros, Espanja, Portugali tai Kreikka voivat tarjota Ukrainan pelastamiseksi, Soinin kysyi.
Soini sanoi perussuomalaisten tukevan neuvotteluratkaisua ja painotti hyvien Venäjä-suhteiden tärkeyttä. Suomella on 1300 kilometrin raja Venäjän kanssa.
– Venäjä on Suomelle valtavan tärkeä kauppakumppani. Merkittävä osa Suomen energiasta tulee Venäjältä. Venäläiset turistit antavat taloudellemme miljardien arvoisen piristysruisekeen. EU:n välälyttämien taloudellisten pakotteiden käyttöä tulee välttää viimeiseen asti. Ne iskisivät välittömästi Suomen talouteen ja työllisyyteen, hän muistutti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Miten Suomi reagoi Venäjän ulkopolitiikkaan?

Tossavainen: Venäjä ampui omaan jalkaansa

Niinistö peräsi valmiutta jalkaväkimiinoihin
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää