

LEHTIKUVA
Norjan vaalit: Työväenpuolueelle historiallisen huono tulos, mutta se pääsee johtamaan hallitusta – vihreät jäivät äänikynnyksen alle
Norjan suurkäräjävaalien voittaja on keskustavasemmiston koalitio, joka saa parlamenttiin alustavan tuloksen mukaan 100 paikkaa. Norjan eduskunnassa eli Stortingetissä on yhteensä 169 paikkaa. Ympäristöpuolue vihreät jäi 4 prosentin vaalikynnyksen alle.
Norjan työväenpuolue (Arbeiderpartiet eli sosialidemokraatit) sai vaaleissa 26,4 prosenttia äänistä, jossa on laskua prosenttiyksikön verran edellisistä parlamenttivaaleista. Tulos on norjalaismedian mukaan toiseksi huonoin koko puolueen historiassa.
Työväenpuolueen johtaja Jonas Gahr Støre – Norjan varakkaimpiin kuuluva poliitikko – nousee pääministeriksi hallituksessa, johon ovat kaikella todennäköisyydellä tulossa ainakin keskustapuolue (Senterpartiet) ja vasemmistopuolue (Sosialistisk Venstreparti). Puolueet ovat yhdessä saamassa parlamenttiin enemmistöön riittävät 89 paikkaa.
Ympäristöpuolue jäi äänikynnyksen alle
Norjan nykyinen pääministeripuolue, konservatiivinen Høyre teki vaaleissa mahalaskun, puolue sai äänistä 20,4 prosenttia, miinusta 4,6 prosenttiyksikköä. Myös kansallismielinen edistyspuolue (Fremskrittspartiet) pakitti ja sai 11,7 prosenttia äänistä.
Norjan ympäristöpuolue vihreät (De Grønne) sai 3,9 prosenttia äänistä ja jää näin äänikynnyksen alle. Vaalijärjestelmän paikallisuutta korostavan luonteen vuoksi puolue saa parlamenttiin kuitenkin kolme paikkaa.
Norjan parlamenttivaalien äänestysprosentti oli 76,5. Äänestysvilkkaus laski hieman edellisistä vaaleista. Hallitusneuvottelut alkavat heti tiistaina.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- De Grønne Jonas Gahr Støre konservatiivit Fremskrittspartiet Høyre Sosialistisk Venstreparti Senterpartiet Arbeiderpartiet Stortinget Norjan parlamenttivaalit sosialidemokraatit kansallismieliset vihreät
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomi on pudonnut muiden Pohjoismaiden kyydistä – ainoa, jonka BKT ei kasva, ”innovaatiokone on rikki”

Immonen: Maahanmuuton ongelmat kärjistyneet myös Norjassa

Halla-aho: Vihreät on vaarallinen ääriliike, joka edistää omaa ideologiaansa röyhkeästi, tehokkaasti ja säännöistä piittaamatta

Veikko Vallin moittii rajua velkaantumista: Euron ja EU:n piti olla siunaus Suomelle, mutta aitoa talouskasvua ei ole ollut yli 10 vuoteen
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.

Antikainen: Avointen rajojen hinta – tuore katsaus paljastaa karut luvut
Ulkomaalaistaustaiset henkilöt ovat selvästi yliedustettuina raiskausrikoksissa Suomessa. Vuonna 2024 heidän osuutensa epäillyistä oli 32 prosenttia. - Tilastot eivät ole yllätys. Tämä kehitys on ollut nähtävissä jo pitkään, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











